Pohdintaa kaudesta 2010

Ollaan jälleen siinä pisteessä, kun talvi tekee vahvasti tuloaan, että kuten viime vuonnakin, niin pistän tähän blogiin vähän mietintöjä ehkä jopa hieman merkillisestäkin kalastuskaudesta 2010. Ajatuksia herättävä tämä vuosi on ollut etenkin perhokalastuksen suhteen. Ehkä pientä identiteetti-kriisiäkin havaittavissa.

Jaottelen homman samalla tavalla kuin vuosi takaperin eli kevät, kesä, syksy ja lopuksi yleismaallista pohdintaa asiasta jos toisestakin. Olettaisin, että näitä on kiva jallu-muki kädessä lueskella sitten talven kovilla pakkasilla ja palautella kautta mieleen.

Kevät:

Toisin kuin vuonna 2009 suhteellisen kova talvi jatkui pitkään keväälle eikä sumari-reissuille saumaa tullut omasta kalenterista. Käytännössä kalastus alkoi osaltani vasta pääsiäisenä Viannankoskella. Tällä kertaa oli Ahti armollinen ja aika nopeasti napsahti kiintiö täyteen kolmella kirjolohella. Samalla talven aikana parantuneet jalan ihottumat pahenivat välittömästi, kun kahlureita käytin ja iho-ongelmat vaivasivat koko kauden todella pahasti. Viannankosken keikan aikana olisi ollut loistava sumarikeli ja samaan aikaan oli mm. pk.netin ylläpitäjä Äsyllä ja kalaa oli kivasti tullut. Yhden ns. sumarikeikan kävin Äyskoskellakin, mutta kylmää piti silloin. Joitain yksittäisiä korreja näkyi satamassa ryömimässä, mutta vielä odotuttaa se hetki, että näkisin sumareilla ruokailevan kalan. Tuon reissun tuloksena oli yksi itselleni perinteeksi Äsyllä tullut n. 35cm taimen summassa uitettuun Caddikseen Patolasta.

Vappuna käytiin Iiron kanssa Kymöllä ja se olikin kauden paras keikka. Taimenet purivat pinturia ahnaasti vesisateesta huolimatta. Reissun isoimmaksi jäi oma ensimmäinen mitallinen pintaperholla saatu, vieläpä ehjäeväinen, 46cm kaunokainen. Kaikkiaan taimenia saatiin toistakymmentä 6h aikana. Tämän ensimmäisen mitallisen pintaperholla saadun taimenen kun sai vielä siten, että säännöllisesti pintovalle kalalle sai cdc-sumarin ohuella 0.15 tapsilla hyväksytyksi, niin valkeni jonkun verran lisää perhokalastuksen filosofiasta.

Sitten hommat jatkuivatkin Bomanin Mikan kanssa Mustalammella Heinävedellä josta muodostui suosikkikohteeni järkevän lupapolitiikan sekä hyvien heittopaikkojen takia. Äkäisiä kirjoja nousi mukavasti riitteen seasta joskin tuntui myös tippuvan luvattoman paljon. Myös Nokisen kausi korkattiin ja se oli lähes identtinen aiemman vuoden kanssa. Matalasta uomasta mustaa streameria veneestä syytäen, kiitos Artsi!, puri tällä kertaa hoikka 51cm vanha istari joka jäikin kauden isoimmaksi taimeneksi. Sen verran oppia oli tullut, että tuo sai jatkaa uintiaan, koska aika onneton ruokakala olisi ollut.

Kevään piti huipentua Huopanankosken viikonloppuun josta tuli kauden pisin yhtämittainen kalastustapahtuma. Kalat loistivat poissaolollaan ja reissulla taisi noista ainoastaan 2 tai 3 mitallista taimenta ja Vehviläisen moukarin karkuutus. Tulva ei helpottanut asiaa yhtään eikä myöskään kahluukielto. Reissu oli kuitenkin kaikinpuolin miellyttävä mukavassa seurassa.

Kesä:

Kesäkautta tuli koko veljessarjan voimin aloiteltua Kellankoskelta josta suht pienehköä istaria nousi ylös mukavasti. Kärnälläkin piipahdettiin Iiron kanssa. Sieltä saaliina ainoastaan suvannosta luvan lopussa Iiron saama nippa nappa mitallinen taimen.

Sitten tulikin käytyä kuhaa jahtaamassa Esan purolla ja Vianta viimein ensimmäisen mitallisen yksilön suostui antamaan. Sitten käväisin iltaluvan Äsyllä josta tuli saaliiksi jälleen about 35cm taimen streamerilla ja ehkä kirjolohen karkuutus tinselistä useiden hyppyjen jälkeen. Seuraavaksi olikin ajantappo keikka työreissulla eli kävin tutustumassa Lempäälän koskikohteisiin Hämeessä. Sieltä pari kirjoa sain ja sopivasti sattui kalamiehiä rinnalle jotka saivat niistä ruokapöytiinsä täytettä. Aika huisia oli kalastaa kuravedessä. Ei vastaavia onneksi kuitenkaan täällä Savossa ole vaikka moni joki/koski kovin humuspitoisia ovatkin, kiitos turvetuotannon. Juhannustakin tuli vietettyä kalalla kuten Vappuakin. Juhannus meni Nokisella Bomanin kanssa ja saaliina yksi tärppi. Perussettiä...

Heinäkuu olikin sitten aika legendaarisen helteinen ja rajoitti kalastusta paljon. Yksi reissu tuli tehtyä Kellalle ja sieltä ruokakala löytyi. Sitten tulikin pyydettyä likimain tyhjää Viannalla, Karvionkoskella sekä Nurmijoella eli painotettua reissut mahdollisimman vähän mahdollista luonnonkantaa sisältäviin kohteisiin veden lämpötilan vuoksi. Heinäkuun kalastus tuntuu olevan aika haastavaa ja tarvitsee paljon vielä oppimista sen suhteen. Karvio oli kauden uusia kohteita, mutta ei sytyttänyt eikä tule olemaan listallani jatkossa kuin korkeintaan myöhään syksyllä.

Syksy:

Elokuussa reissut olivat käytännössä Viannankoskea kolmen otannan voimin. Viimein alkoi myös joitain kaloja tulemaan. Mitallinen taimen siellä vaan kiersi edelleen omat pyynnöt vaikka jotkut suharit niitä saivat kymmenittäin. Syyskuussa sitten kävin ennen rauhoitusta vielä Äsyllä. Pinturilla joitain kaloja sain samoin kuin tutulla streamerilla. Mitallinen taimen vaan silti odotuttaa. Nyt taisi isoin olla 39cm Caddiksella kävelysillan alta.

Loput syksyn reissut olivatkin yhtä Viannan keikkaa lukuunottamatta vierailuja Mustalammella josta kalaa nousi varsin mukavasti. Osa reissuista aika lyhyitäkin kiintiön täytyttyä. Kirjolohta tuli syksyllä pyydettyä sekä syötyä aika paljon. Lampikalastus yleensäkkin on sytyttänyt ja se tulee varmasti jatkumaan kaudella 2011.

Summa summarum:

Helle sotki kalastusta kesällä aika paljon ja taimenen pyynti jäi vähiin. Saaliin puolesta mitallisia kaloja tuli samaa luokkaa kuin vuotta aiemmin. Kirjolohia sen sijaan ruokapöydästä löytyi huomattavasti enemmän kuin aiemmin, kiitos lammelle suuntautuneiden reissujen. Kalastusta häiritsi todella pahasti jalkojen ihottuma jonka tutkinta on edelleen niin sanotusti "open case". Toivottavasti jotain ratkaisua löytyisi talvella ja kaudella 2011 voisi keskittyä itse kalastukseen.

Yksi aika tärkeä pointti mikä on mietityttänyt näin loppukaudesta on ollut se, että mitä tältä harrastukselta oikein hakee. PK.netin blogi-listalta bongasin aiemmin syksyllä vastaavaa pohdintaa jossa Pope-nikin omaava käyttäjä oli samaa mietiskellyt. Eli suomeksi sitä, että miksi harrastus on muuttunut suorittamiseksi ja miksi kalaa on pakko saada. Tätä pohdintaa pitää talven pimeinä tunteina jatkaa ja miettiä, että mihin tätä omaa touhua vie. Tällä hetkellä esim. perhonsidonnassa menen sieltä mistä aita on matalin. Sidonta ei vaan ole mun juttu eikä intoa harjoitteluun oikein ole. Kalastus kyllä kiinnostaa, mutta siitä on tullut kyllä liikaa saaliskeskeistä. Se ei ole hyvä juttu se. Onneksi ensi kesälle on laadukas reissu tarjolla jos vaan rouvan lupaukset viikon mittaisesta visiitistä lappiin pitävät loppuun asti...

Ädläys-rintama tulenee olemaan yhtä hiljainen talvella kuin sidontaosastokin. Katselin, että esim. larva-rasiasta taisi mennä perhoja kaudella alle 5kpl. Ensimmäisen vapani onnistuin ryssimään poikki ja sekin on nyt kunnossa. Ehdin vielä Södeltä ostaa myös toisen #6 9' vavan. Vapa ja kela -osasto ovat ihan ok kunnossa. Pari upposiimaa tarvitsisi lampihommiin sekä kartioperukkeita. Siinäpä ne suurimmat hankinnat. Kahluriosasto on vaihdellut kauden mittaan algeeriasta johtuen ja se voi elää edelleen riippuen mikä vaikuttaa hyvälle. Kiintokengälliset hengittävät tuli kokeiltua, mutta en ainakaan testaamaani snowbeen mallia suosittele, koska kenkä on kuin kumppari -> pehmeä kenkä jossa tuntuu kaikki kivet todella ikävästi etenkin varpaissa.

Netissä on tullut aktiivisesti pyörittyä sekä kalastusohjelmia myös katsottua. Niissä on riittänyt monenlaista ihmetystä. Olen mielestäni erittäin suvaitseva persoona ja en kovin monen ihmisen kanssa riitoihin hakeudu tai heitä arvostele, mutta löytyi sieltä netistä yksi sellainen jota ei vaan voi ymmärtää. Ajoittain menee kuppi nurin ihmisen täydelliseen Minä-keskeisyyteen joka on piirre jota en vain voi sietää ellei sitä heitetä läpällä. Mutta siinäkin on hyvä tapaus itselle työstää tulevalle kaudelle talven aikana eli anger managementtia kehiin isommassa määrin.

Lopuksi vielä, että talveksi tämä blogi varmaan hiljenee perhokalastuksen suhteen ellen sitten koe jotain heräämistä ja innostumista perhonsidontaan. Jotain juttuja varmaan päivittelen sitten jahka alkaa kirren pilkinnät. Se osoittautui todella mukavaksi hommaksi viime keväänä ja tykkäsin kovasti. Tarkoitus on kairaa teroitella ja jatkaa liitsien heiluttelua. Tahnahommiin minusta ei ole. Tärppi pitää tuntea vavassa. Siinä on minusta kalastuksen suola. Tavoitteena on pilkki-rintamalla myös osallistua Kivilammella järjestettävään lohicupin-kisaankin tammikuun lopulla jos vaan aikataulut sen sallivat. Näihin kuviin ja tunnelmiin eli eikun hyvää talvikautta arvon kalastajat sekä kireitä siimoja, vähemmän kireitä naamoja, tulevalle kaudelle 2011!

Ensimmäinen mitallinen pinturilla, jebou!