Kesää odotellaan

Viannankosken perinteinen kalastuskauden avaus jäi tekemättä tänä vuonna Pääsiäisen ympärystössä. Aika pitkälti siitä syystä, että Esaa ei enää ole. Kalastuksen osalta myös sumarireissut on jääneet nollaan. Ja pilkilläkin kävin ainoastaan hirviseuran kisassa ja sielläkin lähinnä edustamassa, kun nykyisin on puheenjohtajan hattu päässä. Viime aikaiset eräilyt onkin olleet vähän sillä suunnalla, kun on selvitelty vuokrasopimusten tilanteita ja tuli käytyä ammunnanvalvojan koulutuskin metsäkoululla. Olin sen jo aikanaan Varpaisjärvellä käynyt, mutta siitä oli yli 10 vuotta ja piti uusiksi suorittaa eikä onnistunut netissä. Tilaisuutena oli vähän sellainen läpiluettu homma kouluttajalta. Noh, noita nyt tekussakin ehti vastaavia nähdä. Itse ehkä tilaisuutta kehittäisin keräämällä kokemuksia kentältä ammuntakokeista ja tuoda mahdollisia ongelmatilanteita ratkaisuineen käytännön kautta enemmän esillle koulutuksessa.

Mutta joo eli nyt oltiin siis Vuokatissa lomalla perheen kanssa ja tarkoitus oli käydä Jormaskoskella kuten parina vuonna aiemminkin. Luntahan on täällä vielä metsässä paikoin eli kevät on todella reilusti myöhässä. Ostin kuitenkin luvan ja aamusta tarjosin koskelle. Siitä tuli hyvin lyhyt ja ismomainen reissu. Sukulaiset ja varmaan nykyään jo muutkin tietävät varsin hyvin mitä tapahtuu, kun jotain menee ismomaisesti. Ja aika usein menee...



Tällä kertaa olin täysin alipukeutunut. Ei ollut mukana kerrastoa ja ihan kesätamineissa lähdin ongelle. Se oli virhe. Tulva oli melkoinen ja piti kahlata rannasta aika paljon, että sai vähän perhoja virtaan rantapuskista. Ja se vesi oli jäätävän kylmää. Aika pian päätin vaihtaa kuvien yläkosken puolelta maantiesillan luokse. Tosin siinä matkalla rantaan vähän uin ja sitten se vasta kylmä olikin. Muutamia heittoja heitin alempana ja siinäpä se. Takaisin lähtöruutuun lämpöiseen saunaan. Jatkoa varten note-to-self: suomen kesä = vaatetta mukaan kuin naparetkelle



No joo, eipä tuolla muutenkaan olisi ollut tarkoitus pitkään olla. Lupa maksaa 10e ja sillä saa ottaa kolme kirreä. Naurettavan halpaa, mutta eipä tuolla silti kalamiehiä näkynyt. Eli luparahan puolesta ei jää harmittamaan ja huoneistolta oli tuonne lyhyt matka. Mutta se mikä huolestuttaa on nyt keväällä diagnosoitu ja kuvattu alkava nivelrikko nilkassa. Se rajoittaa näitäkin hommia ellei ala paranemaan yhtään. Nilkka on jäätävän kipeä ja jokainen koskessa kahlannut tietää ettei se tee hyvää tuollaisille vaivoille. Vahvasti näyttää, että aika huono vuosi tulee tästäkin näiden hommien suhteen, mutta kyllä ne ajat paremmat vielä koettavat...

Hirvistä asiaa

Eilen pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa tilaisuuteen jossa käytiin läpi yhteislupahakemusta hirvien (ja valkohäntäpeurien) osalta. Tätä mukavaa tilaisuutta vietettiin lähellä kotipaikkaa Lohimaassa uuden hotellin saunatiloissa. Paikalla osallistujia kaikista alueen seuroista. Tuttuja naamoja ja muutamia myös vähemmän tuttuja. Ikäjakauma..hmm..no sanotaanko, että osallistujia oli +20 ja viiden nuorimman joukossa kirkkaasti. Olin siis tosiaan ensimmäistä kertaa tuolla edustamassa Utrianlahden Metsästäjiä puheenjohtajana ja oli siellä toki muitakin meidän seurasta. Oli mielenkiintoista nähdä miten tuo homma toimii käytännössä. Muutama asia jäi omaan mieleen pohdintaan ja kirjailenpa tähän. Nämä ei nyt mitään ns. fataaleja olleet enkä uutena osallistujana kokenut tarpeelliseksi avata suutani.

Ensinnäkin meikäläisen ehkä jopa yllätti, että miten paljon on matematiikkaa takana, kun lupia jaetaan ja mihin perustuu haettavien lupien lukumäärä. Se ei todellakaan lähde hatusta tai hihasta ravistamalla. Määriin vaikuttaa mm. hirvivahingot, liikenneonnettomuudet ja tietysti erityisesti jäljelle jäänyt hirvikanta. Mielestäni voidaan puhua, ja aiheesta, että hirvikantaa hoidetaan vastuullisesti ja hyvin organisoidusti. Se on kyllä asia josta voidaan olla ylpeitä. Ihan kaikkea ei näin fiksusti suomessakaan tehdä.

Itse kokouksessa nousseista asioista itseäni jäi mietityttämään erityisesti 7-12 piikkisten urosten "metsästyskielto" jota alussa ajettiin, mutta muutettiin suositukseksi. Perusteluina kuultiin mm. metsästyksen aikana piikkien lukumäärän havainnoinnin vaikeuden. Se on kyllä totta. Meillä Pertti ampui viime syksynä 9-piikkisen sonnin, joka meni edestäni ohi ja arvelin piikkejä olleen 4-5. Tämä on ihan hyvä perustelu. Mutta jos meillä on tarve pyrkiä vähentämään suuri sarvisten tai siis näiden välimallien (7-12) metsästystä, niin suositus ei ihan nykymuodossaan mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla sitä palvele. Itse kannattaisin joko kieltoa yhdeksi syksyksi kokonaan ja sen jälkeen uudelleen arviointia tilanteesta tai ehkä mieluummin suosituksen muuttamista muotoon: "ensisijaisesti jahtia ei saa keskittää alueelle jossa tiedetään olevan suurisarvisia" tai "mikäli alueella on havainto isosta eläimestä silloin jahdissa tulee välttää sarvipäisen uroksen ampumista". Nuokin toki antaa aika paljon sijaa tulkinnalle. Kuitenkin ideana, että selvemmin pyrittäisiin tilanteeseen jossa ei hakeuduta metsästämään tarkoituksellisesti isoa eläintä.



Sitten edelliseen liittyen nostettiin tapetille pointtia missä naapuriseura sitten sen ison hirven ampuu kuten oli käynyt ilmeisesti useampiakin kertoja lähihistoriassa. Tässä ei ihan mielestäni se alkuperäinen ajatus tainnut tavoittaa eli jos Tervossa kielletään isojen elukoiden metsästys, niin naapurissa tulisi olla sama linja. Hirvi kun vaihtaa maisemaa kohtuullisen nopeasti ja pitkiä matkoja. En usko, että tässä kukaan haki sitä, että harmittaa naapurille menetetty eläin. Tässä ollaan vähän saman dilemman äärellä kuin taimenten suojelussa jos koskille laaditaan tiukat säännöt, mutta järvialtailla verkotetaan surutta.

Keskustelua oli myös siitä, että Tervoon pitäisi ihmisille saada huutokauppaan hirvi. Ihan en ole varma miten tämä asia lopulta päätettiin, mutta nostaisin tässä esille imago-asian metsästäjien osalta. Näkisin tämän huutokaupan erittäin tärkeänä imago-tekijänä positiiviseen suuntaan. Johtuen petoasioista ja sen ympärillä vellovasta metelistä erilaisissa medioissa, niin kaikki positiviiseen suuntaan tehty työ on tärkeää metsästäjille. Näinpä tässä taannoin myös jonkun yleisönosaston kirjoituksen missä joku ilmeisesti eteläsuomalainen nainen arvosteli miten hirvimiehet omii kaikki lihat pakkasiinsa. Ei ehkä ihan ollut hän perillä metsästyksen kulusta suomessa saati sen viemästä ajasta, rahasta jne. Mutta myös tällaisia tapauksia vähentämään koko kansalle suunnatut hirvenlihan huutokaupat sopivat hyvin. En tosin usko, että Tervossa metsästäjillä on minkäänlaista imago-ongelmaa, mutta hyvästä maineesta kannattaa pitää ehdottomasti kiinni.

Perinteiset pilkkikisat

Pitkänä perjantaina on ollut hirviporukalla pilkkikisat vissiin jo melkein ammoisista ajoista lähtien. Itse en ole niihin hetkeen taas päässyt, kun on ollut mm. Veikko Nieminen cuppia Vuorelassa salibandyn parissa ja milloin mitäkin. Nyt kuitenkin pääsin ja kalallakin käytiin tutussa paikassa Nilakalla riivikon tien päässä. Porukkaakin lopulta saatiin varsin mukavasti vaikka myöhässä oleva kevät ei ihan parastaan pistänyt ja etenkin viima oli varsin jäätävä. Aurinkokin meni mokoma piiloon heti aamun jälkeen. Ja vanha totuushan on aina hyvä muistaa eli Nilakalla tuulee aina...

Omalta osalta ei kauheasti jäänyt kerrottavaa. Pari isompaa ahventa karkuutin, yhden paremman sain sekä bonuksena pienen lahnan ja muutamia normiahvenia. Sijoitus n. puolivälissä 14 hengen seassa. Päivää väritti ylipäätään varsin isot ahvenet joita saivat useat. Taisi kisan isoin olla puolen kilon kantturoissa. Voitto miehissä meni vanhemmille enoilleni joista Ilpo tällä kertaa parempi n. 70g erolla Urpoon. Olisiko kokonaissaalis ollut karvan auki 2kg jos muistan oikein. Vierestä pääsin näkemään, kun Ilpo isompia ahvenia taitavasti morrilla jallitteli. Huonolla syönnillä oli kala. Naisten sarjan vei Ilpon rouva Riitta ja ei tainnut ehkä ensimmäinen kerta olla, kun molemmat kiertopalkinnot löysivät paikkansa Syvänniemeltä. Lasten sarjan vei Allun tyttärentytär ja mukava, että nuoriakin vielä lajinsa mukana oli. Lisääkin toki sopisi. Ehkä nostetaan vielä päivästä tapetille niemen Pekka, joka oli hyvällä saaliilla kisan kolmas. Itse pääsin ensimmäistä kertaa kättelemään virkani puolesta kaikki osallistujat.

Käväistiin myös samoilla tulilla paviljongilla seuran johtokunnan kokous ja nyt on valittuna koko porukka millä tätä vuotta viedään eteenpäin. Katseltiin sekä päiviteltiin myös jäsenlistat sun muut asiat ja oma riista -palveluunkin sain meidän vuokra-alueet lisättyä. Kyllä tällä porukalla saadaan homma toimimaan ja nyt muutamien muodollisuuksien ja pienten talkoohommien kautta odotellaankin jo syksyä ja tositoimien alkamista metsästyksen muodossa.

Pääsiäinen on henkilökohtaisella tasolla ollut useita vuosia myös aika jolloin olen käynyt Viannalla avaamassa perhokalastuskauden. Nyt siihen ei aika riittänyt ja jotenkin kyllä motivaatiokin vähän hukassa. Perhojen sidonta ollut tosi vaikeaa, kun pieni jäpikäinen on melkoinen termiitti kotona ja hänen ollessa valveilla on turha yrittää spigottia pyöritellä. Mutta jotain kuitenkin olen saanut sidottua eli tutulle kattauksen perusperhoista...

Luottamustehtävä

Tänään allekirjoittanut on valittu Utrianlahden metsästäjien puheenjohtajaksi. Me Kivelän pojat, uskallan tässä yhteydessä itseni sellaiseksi laskea, ollaan oltu aktiivisesti Utrianlahdessa metsästyksessä mukana. Esimerkiksi hirviseurueen johtajana on ollut vuosikymmeniä pieniä katkoksia lukuunottamatta Tolonen ja usein passi- tai ajoketjussa on ollut vierekkäin useampia suvun edustajia. Tämä luottamus kertonee, että ollaan osattu tehdä jotain oikein.

Näiden hienojen enojeni saappaissa riittää täytettävää ja lähden tätä puheenjohtajan tehtävää hoitamaan nöyränä, mutta ylpeänä. Omissa tavoitteissani olisi saada kehitettyä seurayhteistyötä naapuriseurojen kanssa sekä sisäisesti vietyä seuraa avoimeen suuntaan. Olen aina luottanut, että kun ihmiset ovat avoimia, niin voidaan mahdolliset epäselvyydet selvitellä helpommin tai välttää jopa kokonaan.

Eletään vahvaa murrosta edelleen jossa metsästäjien keski-ikä nousee etenkin meillä missä iso osa toimintaa on syksyinen hirvijahti. Viime syksynä pääsin mukaan paremmin ja oli aika surullista huomata, että olin toiseksi nuorin ampuja juuri 40 vuotta täyttäneenä. Ja se nuorinkin oli vain vuoden nuorempi. Toisaalta koirametsästys mahdollistaa hirvestyksen vähemmillä metsämiehillä kuin ajometsästys. Mutta haaste on siellä olemassa ja se on hyvä tiedostaa sekä miettiä mitä asialle olisi tehtävissä.

Samoin tekemistä on varmasti pienpedoissa ja sitä kautta tehtävässä riistanhoidossa. Ammuttavien supien ja näätien määrä on alueella suuri vuosittain mikä kertoo todella vahvasta kannasta. Metsästäjiä noille ei kuitenkaan ymmärtääkseni ainakaan liikaa ole. Siitä syystä tässä iso kiitos ja hattua ylös niitä ansiokkaasti pyytäneille. Metsäkanalinnut, sorsalinnut sekä mm. jänikset ovat noiden kanssa lujilla.

Kiitos vielä kerran luottamuksesta ja Jääskeläisen Pekka-Jussille viime vuosien hyvästä työstä seuran eteen.

Keväisin terveisin

Ismo

Hiljaiseloa

Tämä blogi on elänyt hiljaisuudessa viimeiset kuukaudet. Ei kuitenkaan unohduksissa. Uusi työ on vienyt voimavaroja paljon sekä ollaan perheenä sairastettu enemmän kuin koskaan aiemmin. Tätä kirjoittaessa pitäisi olla sählyhommissa Nilsiässä, mutta mahatauti on päällä.

Ihan täysin unohdiksissa ei ole eräilyt olleet. Alkutalvesta pari lyhyttä reissua jäniksessä Riuttalassa, mutta niistä ei mitään valmista tullut. Lisäksi perhoja olen vähin sitonut. Nyt on muutamia settejä työn alla joihin pitäisi jostain aikaa löytää. Poika on vähän reilut 1,5v ja sidontapisteeni on keskellä taloa = sitominen on mahdotonta muulloin kuin hän nukkuu.

Tältä vuodelta jää keväinen usean vuoden perinne tekemättä eli Viannan perhoreissu välistä. Esan siirryttyä autuaammille kalavesille ei sinne nyt kyllä mitään hirveää hinkuakaan ole ollut. Pilkillä ei ole tullut vielä käytyä, mutta jospa pääsisi vaikka hirviseuran kisoihin lähtemään, niin tulisi edes kerran käytyä jäällä...

Paluu arkeen edessä

Ennen torstaina alkavia uusia töitä on tässä tullut nyt oltua enempi vähempi kotosalla viimeiset kaksi kuukautta. Vähän mukavammin on päässyt metsälle. Toisaalta kotosalla ei näihin eräharrastuksiin pysty juurikaan panostamaan. Olen yhdelle porukalle sitonut useampana vuonna lammelle perhoja isomman satsin ja niin tein nytkin. Tai no vielä siitä 9kpl puuttuu, kun koukut loppui kesken. Ennen tuollainen 130kpl setti olisi tullut sidottua muutamassa päivässä. Nyt sidonta on ajoittunut käytännössä pikkujätkän päikkäreille ja eteneminen on ollut hidasta. Mutta kuitenkin jotain tullut saatua aikaan. Pitänee keväällä yrittää kanssa jotain väkerrellä. Nyt uudessa työpaikassa on siinä mielessä kalastusharrastukselle hyvää, että työskentelen jatkossa samassa huoneessa intohimoisen perhomiehen kanssa.

Mutta muutama sana metsästyksistä edellisen päivityksen jälkeen. Jäniksessä on tullut käytyä kahdesti. Pari viikkoa sitten maanantaina oltiin kahden vanhemman enon kanssa kotipaikalla. Silloin oli vähin lunta maassa. Yksi jänis pyörähti eteen nopeasti ja ehkä olisi voinut jättää ampumattakin. Toisaalta koira oli kyllä ajoa saanut aiemmilla reissuilla ja tuolla on aina riskinä tiet sekä jänikset usein painuvat louhokseen. Siihen samaan missä järjestetään tänä vuonna Tervastulet 17.12. Ehkäpä tässä samalla nyt toivottelen tervetulleeksi siihen tapahtumaan kotipaikan kupeelle.



Tänään käytiin toinen reissu jäniksessä, mutta siitä ei paljoa kerrottavaa. Käveltiin enon kanssa about 5km kotipaikan ympäristössä ja ei nähty edes jälkiä jäniksestä. Olisiko lumimyräkkä laittanut puput kaivautumaan poteroihinsa ja liike ollut minimissä.

Hirvessä olin viikko takaperin sunnuntaina ja nyt lauantaina. Hirviä kyllä liikkui ja niitä taidettiin nähdäkkin. Hyvä haukkukin oli yhdessä jahdissa, mutta ei vaan tulille päästy. Vähän oli vääränmerkkisiäkin mokomat ja tuntui elukoita menevän ajottain ristiin ja rastiin kuin venäläisiä Prisman käytävillä. Eilen oli sitten saatu pienten lupateknisten peliliikkeitten jälkeen mullikka nurin. Nyt ilmeisesti enää jahdataan täsmäjahtina yhtä vasaa jos ymmärsin oikein. Itsellä saattaa jahdit olla tässä ja nyt viedään sitten kiikaria huoltoon. Ostamani Genzon radiopuhelin sitä jumppaa onkin saanut. Tänään lähti viimeksi maahantuojalle. Ilmeisesti nyt oli antennilta piirikortille menevä piuha poikki. Näin arveli maahantuoja, kun kantama loppui parin sadan metrin jälkeen. Käsittämättömän huono tuuri ollut sen kanssa.



Nyt varmaan jatkossa jahdit on sitten jänistä. Riuttalaan voisi yritellä kysellä tutun mukaan sekä Keiteleellä pitää käydä kanssa. Tulisi vaan tuota lunta nyt maltillisesti ettei jahdit loppuisi kesken...

Voe voe!

Sen piti olla sellainen helpohko pieni ja nopea motti mistä se vasa ammutaan. Lapa jäähän ja nimi lehteen näin urheilutermeillä. Mutta kun metsästys ei ole aina pelkkää naminamia, niin sitten tulikin pari muuttujaa...muuttuvissa merkeissä mentiinkin kulunut viikonloppu hirvijahdissa. Koetan näistä hirvihommista muuten vastoin tapojani kirjoitella normaalia pehmeämmin ja yleisluontoisemmin. Sen olen huomannut tässä vuosien varrella, että jos jossain on ajoittain suht suuriakin tunteita, niin metsästysseurojen sisällä. Näillä teksteillä ei ole tarkoitus provosoida tai pahoittaa kenenkään mieltä.

Tosiaan meillä piti olla vasaporukka pienessä motissa lauantaina. Hyvä uutinen oli, että hirvet siellä majailivatkin, mutta siihen tuuri sitten loppuikin. Ensin passattiin hieman huonosti ja päästettiin elukat karkuun. Seuraavassa passissa sitten yksi hmm..no sanotaan vaikka hieman harkitsematon laukaus ja show oli valmis. Kaksi päivää juostiin vasojen perässä pitkin metsiä kahdenkin seuran voimin ja tapahtumia oli monenlaisia.

Tämä viikonloppu osoitti taas luonnon mahdin. Ei sieltä väkisellä oteta vaikka ukkoja oli liikkeellä paljon. Luntakin vielä apuna sun muu tekniikka ja koirat. Yritys oli kova, mutta aina ei onnistu. Mutta oli tässä ainakin allekirjoittaneen mielestä jotain hyvääkin..



Nimittäin se, että tällaiset suht ison mittakaavan Posse-tyyliset passirallit palauttavat mieliin miten suuri merkitys on hyvällä laukauksella. Vahinkojahan sattuu, mutta on äärimmäisen tärkeää laukaista ase ainoastaan, kun on varma mielestään tappavasta lapalaukauksesta. Ainahan siinä voi horjahtaa, risu edessä mitä kiikarista ei nähnyt jne. mutta jos liipasinta puristaessa on tunne, että kaato tulee varmasti, niin ollaan huomattavan lähellä onnistunutta jahtitapahtumaa. Jos hiukankaan epäilyttää ja tervettä eläintä ammutaan, niin on parempi laskea perä takaisin kainaloon

Mutta nämä on näitä. Oli ainakin erilainen jahtiviikonloppu. Naapuriseuralle vielä sattui peijaisetkin lauantaille ja sunnuntaina aamulla sitä porukkaa katsoessa kiitteli kyllä mielessään omaa tipattomuuttaan. Oli seitinohuet osa ottanut edellisenä iltana ja ehkäpä villisti voisin veikata Arja Havakan aina kovan Lokki-veisun soineen vanhalla kyläkoululla. Tällaista ainakin pystyi päättelemään erään Top Gearista tutun Jeremy Clarksonin oloisen kaverin naaman punoitusta ihaillessa. Mutta hyviä juttuja oli sedillä nuotiolla. Siellä vankistuu kyllä vanha totuus, että savolaisten kanssa jutellessa vastuu on kuulijalla. Ja edellisillan rääppiäisillekkin pääsi. Kyllähän se hirvipaisti vaan hyvin tehtynä on mahtava ruoka!

Hirven perässä viime ajat

Lokakuun jahdit ovat menneet aika pitkälti hirvihommissa. Edellisen kirjoituksen jälkeen käytännössä kokonaan eli jänikseen ei ole ehtinyt eikä perhokalalle. Jälkimmäisen osalta kausi taitaa alkaa olla taputeltu ja perhosiimoja tuli oikaistua vähiten siitä, kun aloitin harrastuksen olikohan 2008. Toisaalta ehkä ihan hyvä näinkin sillä oikea olkapää vihoittelee ja siellä on joku limapussin tulehdus tms. Ja kaikista vähiten se tykkää perhovavan vatkauksesta. Mutta hirvessä on tullut käytyä nyt suht tiukkaan. Ehkä jopa eniten perheen perustamisen jälkeen. 

Tosiaan itselle jännin hetki koetti pari viikkoa sitten, kun alueella oli vasaporukan lisäksi isompi uros, joka sitten juoksikin n. 60-70m päästä omasta passipaikasta. Passipaikka oli sama josta vedettiin aikaisemmin emää paitamärkänä kohti peräkärryä. Himppasen sijoituin hirven kulkupaikkaan nähden huonosti ja sonni piti sellaista vauhtia, että ei siihen vaan pystynyt ampumaan, kun oksat ja männikkö vilkkui kiikarissa. Koetin kyllä viheltää, mutta ei pysähtynyt. Onneksi tämä kaveri kuitenkin lopulta pysähtyi seuraavaan passilinjaan ja kohtasi määränpäänsä siellä. Pertti tälläsi 9-piikkisen uroksen varmasti hengiltä. Itse arvioin radiopuhelimeen piikkejä olleen 4-5 eli vain puolet meni pieleen. Mutta eipä noita tuossa ehtinyt laskea, kun kaikki työ oli etsiä sopivaa ampumapaikkaa. 

Varsinainen suksee oli sitten viime viikolla pitämämme vasajahti, kun aikuisten luvat oli täynnä ja vasoja uupui vielä kolme. Tiedossa oli parilla vasalla siunattu emä jota lähdettiin jahtaamaan. Ihan ei mennyt kuin Strömsössä, kun ensiksikin passimiehiä oli vain kuusi ja koira otti ensin jonkin yllätysemän juoksulenkille aamusta. Noh, kun oikeat elukat löytyi, niin kotipaikkaa nykyään asuttava Mirko pamautti ensimmäisen hirvensä meidän seurassa ja Pertti hienoilla peliliikkeillään pääsi toisen vasan ampumaan hieman myöhemmin. Ja taas herra ties minne asti, kuten tuon 9-piikkisen uroksenkin. Ja vielä itse otin kompassisuunnan pieleen menomatkalla ja vedin pulkkaa varmaan ylimääräiset 200m ennen kaatopaikan löytämistä. Ja luntakin oli maassa. Ei tarvitse ehkä Jukolaan lähteä...

Tänäänkin vesisateessa tuli oltua jahdissa, mutta ilman suurempia tapahtumia. Ehkä parasta antia oli makkaratulilla jutut, kun viikkojahtiakin oli kuuleman mukaan juhlittu..ihan ravakastikkin...Sen verran tuli muuten tänään huomattua, että kiikari näköjään himppasen meinaa huurtua kostealla kelillä ilmeisesti ihan sisältäkin päin. Mikään hieno vehje tuo mun Tasco ei ole, mutta mulle riittää. Taidan sitä huollossa käyttää, kun ilmeisesti alle satasella sellaisen pystyy tekemään. Maksavat näköjään tänä päivänä etenkin laadukkaat uudet tähtäinlaitteet mansikoita...

Jahtipäiviä takana

Työpaikan vaihtumisesta johtuen nyt on ollut vähän paremmin aikaa olla jahdeissa näin irtisanomisajalla, kun perheaikaa jää arkipäiville paremmin. Viikko sitten olin sunnuntaina hirvijahdissa ja se menikin mainiosti. Ensin saatiin vasaton emä nurin ja tämän jälkeen nelipiikkinen uros. Molemmissa oli ampujina aiemmin havuja hatussa vältelleet kaverit, niin hommahan meni siis paremmin kuin hyvin. Itsellä oli hyviä passeja, mutta hirviä en näkemään silloin päässyt...

Perjantaina käytiin enon kanssa jänisjahdissa kotipaikalla. Keli vaikutti loistavalle, mutta ei vaan koira saanut jänistä ylös. Viikolla hieman eri paikassa oli pari jänistä ammuttu Torstille, mutta nyt piteli mykkää koko nelituntisen mikä metsällä oltiin. No ainahan ei voi onnistua eikä edes joka kerralla.

Launtaina oli taas ohjelmassa heti aamusta 45,9km siirtyminen kotipihasta Utrianlahteen hirvihommiin. Sain itselleni passipaikan samoilta kulmilta minne edellisenä sunnuntaina ammuttiin uros. Sinne ei vasaporukka tullut vaan tapatti itsensä hyvän passituksen ansiosta suht keskelle aluetta mitä jahdattiin. Sieltä olikin sitten lämpöinen urakka vedellä etenkin naaras pois pulkassa. Mönkkäri oli apuna, mutta taisi joku 400m jäädä vetomatkaa sinnekkin pehmeän maaston ansiosta. Jahdista kotiutuessa näin vielä Tervolaisten jahtaaman hirven lentokentän luona. Suht läheltä autoja meni, mutta onneksi ei kolissut. Autoilijoiden olisi kyllä hyvä noihin hirvimerkkeihin suhtautua tietyllä vakavuudella sekä erityisellä varovaisuudella jos erikseen metsästyksestä ilmoitellaan. Muutenkin syksyllä viikonloppuisin sekä tietenkin myös hämärällä kantsii penkkoja katsella hieman normaalia tarkemmin...



Tänään jatkettiin vielä hirvijahtia, mutta emä ja kaksi vasaa veivät aika pahasti meitä. Pääsin itsekkin nuo passissa näkemään, mutta jäi piippu kylmäksi. Omalla tavallaan on aika taidetta ja hienoa katsoa miten se emä jälkeläisiään yrittää suojella. Itsellä on toistaiseksi viimeisenä hirvenä ammuttuna vasa jossa juurikin pieni emä toi vasaansa aivan ajoketjun edessä. Ei se helpolla jälkikasvuaan tapata

Mutta tulipahan oltua kolme päivää peräkkäin jahdissa. Tätä ei ole ihan heti tapahtunut ja on harvinaista herkkua lapsiperheessä. Sen verran pitää vielä loppuun mainita, että on varsin mainiota tuo sanasto tuolla hirvimetsällä. Eilen piti itsekkin kartan kanssa vähän päivittää, että missä on Luomalan ja Coldrexin mutkat sun muut. Näitten lisäksi on kuatuvvoo kivvee, metonpesän mutkoo ja subutex suoroo..okei okei..viimeisen keksin itse, mutta sanasto on aika värikästä. Yksi parhaista on ns. "haivinkkeli" jonka kuulee ajottain hirvillä tapahtuvan koiran ollessa heidän kannoillaan. En tiedä miten tuo kirjoitetaan, suunnilleen edes miten lausutaan. Kyseessä ei kuitenkaan liene kolmois-salchow tai kaksois-lutz tai mikään muukaan luistelusta tuttu liikekuvio. Haivinkkeli ymmärtääkseni on äkkikäännös...se on meille avioliitossa eläville hyvinkin tuttu vaimon mielenmaisemasta...

Hirvestystä

Tuli starttailtua hirvihommat sunnuntaina omalta osalta käyntiin. Launtaina oli jo metsästelty, mutta tuloksetta. Ilmeisesti useamman tunnin haukku oli saatu jossa elukka ei antautunut ammuttavaksi ja oli pyörinyt naapuriseuran puolellakkin. Tai näin ymmärsin, voin olla väärässäkin. Mutta nyt sunnuntaina tehtiin Ilpon kanssa vahdinvaihto ja hain kiväärin Syvänniemeltä hyvissä ajoin aamulla ja nokka kohti Tervoa sekä Utrianlahden rantapaviljonkia.

Ukkoja oli mukavasti liikkeellä ja kolmen koiran voimin lähdettiin yrittämään. Pian sieltä yksi elukka saatiinkin koiran eteen ja tämän kuljetteli meidän passeihin. Sitä siellä hölkkään kerran ammuttiin, mutta tuloksena oli tarkan jälkipuinnin, verijälkien haravoinnin ja liikkeiden perusteella puhdas huti. Noh, näitä sattuu ja jos tässä alkaa länkyttää, niin ihan varmiten itselle seuraavaksi. Vanhana viestipuolen aliupseerina hermoon koski taas aamun jahdissa heikosti toimiva radiopuhelin, joka tavoitti ainoastaan lähiliikenteen. Mukavasti tuli oltua taas pimennossa hirven liikkeistä...

Sitten kopaistiin pidempi pätkä tyhjää toisella puolella aluetta niin sanotun metonpesänmutkan kulmilla, tai no tyhjää ja tyhjää, supeja on alueella niin maan perusteellisesti, että kontakteja koirat niihinkin saivat. Tämän tuotettua vesiperän päätettiin vielä loppupäivästä käydä kopaisemassa niemellä, kun siellä oli yhdestä hirvestä varma havainto...

Sieltäpä Petterin koira pian jäljelle pääsi ja suunta elukalla passiin. Itse olin vanhemman seuramiehen kanssa eräällä kulkupaikalla lähellä maatilan navettaa. Sanoin jo mennessä, että tästä jos hirvi tulee vauhdilla, niin on aika tekemätön paikka etenkin kiikaritähtäimellä. Ja niinhän se oli...hirvi tuli kovalla ryskeellä, mutta kuten kuvasta näkee, niin traktorin levyiseen uraan tarkan tappavan laukauksen ampuminen hyvää matkavauhtia tulevaan hirveen on liki mahdotonta. Ja kun ei noita haavakoita vielä tilillä ole, niin en ajatellut avata saraketta. Näinpä emä sai juosta läpi. Sitten tulikin pieni ullatuuuuuus, kun perässä tulikin joko toinen pieni emä tai isohko vasa selvästi ensimmäistä perässä. Vauhtia silläkin paljon vaikka koira oli n. 10min jäljessä. Tämä meni 15m päästä ampumatta läpi. Alla on kuva mistä selviää passipaikan pusikkoisuus ja punaisilla rukseilla on merkattu osimoilleen hirvien juoksupaikat. Ja onhan nämä huikeita tilanteita, kun pitäisi sekunnin osissa tunnistaa hirvi, miettiä tuleeko perässä jotain ja ampua vielä kymppiosuma täyttä ravia kiikarissa poukkoilevaan elukkaan.



Nämä sankarit jatkoivat sitten järveen asti uimasilleen ja näin säilyttivät henkensä. Mutta sellaista on metsästys ja sellaista sen pitää ollakkin. Hirviä ammutaan, kun siihen on varma paikka. Tämä laji ei sovi pyssysankareille. Sen verran tuossa vanhimman enon kanssa aamulla juteltiin ja mietiskeltiin tilannetta, että näitä ohilaukauksia yms. selvittelyjä oli ennen paljon vähemmän. Syiksi pääteltiin pienenä osana uutta hirvikoetta joka ei vaadi treenaamaan liikkuvaan maaliin ampumista ja ehkä suurempana aiheuttajana koirametsästystä vs ajomiehet. Ajoketjussa hirvet tulevat passiin yleensä hyvin verkkaisesti sieraimet pystyssä tilannetta haistellen. Koiran edessä taas vauhtia on usein reippaastikkin ja tilanteetkin ovat usein nopeampia ja haastavia. Ehkä se selittää jotain, ehkä ei. Itse olen saanut tiukat opit siitä, että riistaa ammutaan vain ja ainoastaan, kun se on turvallista ja kohde on tunnistettu luvalliseksi ja ollaan varmoja tappavasta laukauksesta tai edellytyksestä sille. Tätä ohjenuoraa aion noudattaa tulevaisuudessakin ja samaa opettaa myöhemmin myös pojalleni mikäli hän metsästyksestä kiinnostuu...

Reissu kiville

Syksyn ajan tässä olen koettanut tehdä viimein lähtöä Viannalle. Kalalla en ole siis käynyt 1.8 jälkeen. Nyt pitkän empisen jälkeen varailin luvan, kun oli kuulunut tarinaa mukavasta vesitilanteesta ja että kalaa on koskessa hyvin. Kävin aamusta pelaamassa kaukalopallot 6.30-7-30 ja oli tarkoitus muutama tunti sen jälkeen kalastella. Paikalle saavuttua selvisi, että luukut oli käytännössä likimain kiinni. Eipä ollut Esaa keneltä kysyä...Kaksi virvelimiestä ei olleet kalaa vielä aamulla saaneet. Itse lähdin tuota pientä lirua pommittamaan, mutta muutamaa ahventa lukuunottamatta kivikontaktit olivat ainoita tapahtumia. Virvelimiehet painuivat alas haukijahtiin. Sitten puhelin vinkaisikin ja muistutti eräästä työhommasta jonka luulin olevan viikon päästä ja oli pakko lähteä käymään toimistolla n. 1h kalastelun jälkeen. Sen verran näin parkkiksella Ristoa, että kalaa oli vielä edeltävänä päivänä saatu, mutta oli ollut suht tarkkaa paikasta ja ottiväristä. Noh nyt ei vaan ehtinyt jäädä testailemaan. Tästä reissusta ei kauheita jäänyt aikakirjoihin merkittäväksi.

Bomanin kanssa pitäisi lammella käydä vielä tälle syksyä, mutta saa nähdä miten ehtii. Siellä vissiin sotkee työkiireet ja itselläkin alkaa hirvenmetsästys sekä salibandy-kausi painaa niskaan....

Hiljeneekö rannat?

Sorsahommat ja perinteisesti suuntana Keitele. Näytti kotoa lähdettäessä hyvälle, kun keli oli nuhruinen ja vähän vihmoi vettäkin eikä sitä ainaista kirkasta aurinkoa. Mutta kuinkas kävikään. Siellähän se Keitsussa aurinko jo mollotteli täysillä ja paidan selässä hikinoro vain valui. Tällä kertaa Iiro lähti mukaan ja oltiin kolmen miehityksellä liikkeellä. Edellisvuosi oli todella hiljainen ja iltalento mukaan lukien saalista tuli sorsa ja haapana. Nyt näytti vähän paremmalle, kun ykköslintuja oli ilmassa vähin sekä pieniä parvia. Kojun vierestäkin pari heinäriä hyppäsi sinne mennessä.

Perinteisesti heti aloituksessa vähin lintuja lenteli ja yhden sorsan pääsin pudottamaankin jo melkein heti 12 jälkeen. Sitten oli taas vähän hiljaisempaa. Kuitenkin yksi neljän sorsan parvi tuli meille kopiksi ja siitä sain heti yhden alas. Iirolla oli vähän hiljaisempaa. Omaa toista laukausta, kun aloin ampumaan, niin taas varmistin päällä. Jotain todella maagista on tuossa. Puhdistin ja öljysin koneiston viime syksynä. Testasin kerran jäniksessä ja toimi ok. Ja mikä mielenkiintoisinta, niin makkaratulille soudellessa testasin kaksi kertaa ampua molemmat piiput ja toimi ok. Jääkö peukalo sitten jotenkin varmistimelle, en tiedä. Jotain todella hämärää ja vaatii lisätutkimuksia...

Kolmen maissa mentiin makkaroille, kun tilanne oli hiljennyt. Joskin tuossa välissä ykköslintu lensi kojulle ja sen pummasin täysin, mutta Iiro paikkasi hienosti. Muita havaintoja oli isän rannalta kojustaan totaalisesti missaama tavipari sekä Iiron ykkös-sorsalle antama vauhditus. Sekin jäi sieltä rannalta huomaamatta vaikka paremmalla hollilla sieltä olisi ollutkin. Tapahtumia ei siis kutenkaan mahdottomia ollut ja kolmeen heinäsorsaan voi olla todella tyytyväinen.



Jos on linnut tässä vähentyneet vuosien varrella jonkin verran, niin kyllä on metsämiehetkin. Nyt oli lauantai eli vapaapäivä isolla osaa ja eipä montaa porukkaa näkynyt liikkeellä. Ampumistakin kuului todella vähän. Ilmeisesti metsästäjät on vähentyneet ja ne aktiivit ketkä jahtaa vielä ovat ruokkineet lintuja ja ampuvat sieltä kasapäin. Onko se tervettä touhua, en kommentoi sitä. Ja toki nämä havainnot perustuvat vain erittäin kapeasti yhteen metsästyskohteeseen eikä voi vetää suuria johtopäätöksiä mistään....

Taimenten perässä

Ehti kesäloma loppua ennen kuin ehti kalalle. Onneksi oli extraviikko vielä isyyslomaa, niin sai järkettyä aikaa. Tuntuu tuota menoa olevan niin monella rintamalla, että saisi vuorokauteen tulla tunteja reippaasti lisää. Mutta tällä kertaa käytiin Iiron kanssa heittämässä lupa Konneveden suunnalla Hannulankoskella. Keli näytti hyvälle, joskin aika lämmintä oli. Yksi ukkoskuurokin saatiin niskaan. Vedenlämmöt oli kuitenkin pysyneet alle 20 ja meillä oli suunnitelmissa paksuilla kaapeleilla kalastusta muutenkin väsytysaikojen minimoinniksi. No niistä suht lyhyet tulikin, ainakin meikäläiselle. 

Koski itsessään oli vähälläkin vedellä vuolas ja sanoisin jopa hankala kalastettava. Vene käytännössä pakollinen. Montaa reikää ei ollut heitettäväksi. Pientä taimenta vähin näkyi ja jotain havaintoja saatiin Iiron toimesta myös isommista. Joskin hyvin harvakseltaan. Sanotaanko näin, että ehkä paikkana ei ainakaan tärppiholismia sairastavalle kalastajalle toimiva ollut.



Itsellä jäi saaliiksi hauen kanssa katkotut siimat ja useita muutaman pienemmän tanelin hyppyjä surffiin. Iirolla tulokset suh samankaltaiset joskin yhden vähän paremman kalan haavissa käytti. Omalta osalta ehkä muistorikkainta antia oli yö. Yritin nukkua Fordin kontissa ja siitä ei tullut mitään. Taisi ehkä varttiin jäädä unoset reilun kolmen tunnin aikana. Lisäksi tappioksi varmistui takista hajonnut jojo sekä jo aiemmin Viannalla oireillut Scierran kasettikela. Se pitää veden sisään saatuaan vielä uskomattomampaa jurinaa kuin vaimo...



Mutta teki hyvää päästä hiukan vauva-arjesta näin viimeisellä lomaviikolla irti ja mukavaa meillä oli vaikka kalaisaa ei niinkään. Nyt on syksyn osalta askelmerkit auki. Epäilen, että taimenen kalastukset oli tälle kesää tässä...

Juhannusta Viannalla

Oli tarkoitus lähteä juhannuksena aamusta kalalle Nokisenkoskelle. Oli jo vähän sellainen olo, että taitaa jäädä välistä, kun yöunet on olleet aika vähäisiä ja muutenkin takki aika tyhjä teini-ikäisten tyttärien ja erityisesti 10kk Konsta-herran kanssa. On muuten jätkällä virtaa ja samanlainen täystuho on tulossa kuin isästään. Viikon päästä alkaa kesäloma ja silloin on tarkoitus unikoulua pitää ja jospa alkaisi paremmin nukkumaan -> ehkä löytyisi virtaa myös koskelle silloin suunnata. Mutta se siitä ja nyt hommat muuttuivat, kun Korhosen Janne soitteli ja kyseli Viannalle. Pienen luparumban jälkeen sinne mentiin. Mutta onhan tilanne nyt muuttunut huonompaan, kun yhtään ei tiedä vesitilanteesta, kalastajien määrästä jne jne. Nytkin kun koskelle ehdin 4.45 aamulla, niin siellähän olikin kolme miestä itseni lisäksi. Onneksi yksi näistä oli Janne...

Vesitilanne oli ihan mukava. Nyt oli juoksutus keskipilaria lähimpää ja se aiheutti kahlaamiseen pieniä muutoksia. Tosin nyt yletti heittää kivivalliltakin pelipaikoille. Hyvin pian selvisi, että Korhonen oli liekeissä ja vapa oli mutkalla jatkuvaan parkkipaikan alapuolisissa virroissa. Itse kalastin kivivallilta aamun yrittäen kuhaakin tavoittaa, mutta yhteen kirreen jäi oma kalasaalis.

Kalastelin aika paljon yli kahlaten patoluukkujen Pielaveden edustaa. Se oli ehkä virhe, kun toisen kalamiehen kanssa asiaa juteltiin. Kirbeleitä ei siellä tuntunut olevan ja ehkä tähän oli syynä aika kova virtaus kosken läpi. Hän oli itse sillan alta paukutellut luvan täyteen ja kaloja useampikin kiinni. Itse vastaavasti karkuutin yhden kirren aivan haavin vierestä tämän tehtyä yllätyssyöksyn pohjaan lopussa ja virran reunasta tarttui myös parempi kala jota hieman epäilen myös taimeneksi. Se pysyi puolisen minuuttia ja sanoi moe! Muitakin lohikaloja oli useampia perhoissa vain potkun tai kaksi kiinni.

Ennen lähtöä Janne näytti vielä useamman karkuutuksen paikalta missä seisoo kuvassa. Viimeisin oli hyvä kuha joskin kroppakala. Itsekkin yhden pienen kuhan sain nimenomaan selästä kiinni olevana. Taimenista ei mitään varmaa hajua eikä paremmin juuri niistä kuhistakaan. Ahvenia oli sen sijaan pirusti. Vanhempi virvelimies jumitteli kivivallilla ja näkyi siitä pari kirreä saavan, mutta ainakaan minun silmiini ei kuhaosumia tullut. Ja varmoista hajuista tuli mieleen, että se herrasmies joka jätti isomman hauen raadon kivivallille mätänemään, niin ansaitsisi laukauksen polveen...

Kalaa tuntui koskessa olevan reippaasti joten eikun vaan halukkaat ongelle. Enemmänkin olisi varmasti saanut jos olisi ollut aikaa jäädä pitempään lirkkimään ja jaksanut kahlailla sekä larvastella kovan virran reunoja. Tänään oli pelipaikkojen suhteen itsellä ehkä vähän väärät valinnat, seliseliseli-seliseliseli-seliseliseli

Edustustehtävissä

Joskus keväällä Hujanen kyseli mukaan Jyrkälle kalaan. Taka-ajatuksena oli, että piti hoitaa tunnin keikka jossa esitellään perhokalastusta Ruukilla kesäteatterissa vierailleelle porukalle. Eipä mulla tuota vastaan ollut ja kun ajoissa sovittiin, niin mikäpäs siinä. Näinpä löysin itseni sieltä kalasta ja vaikka Nurmijoella olen käynyt useampiakin reissuja vuosien varrella, niin oman lupansa takana oleva Jyrkänkoski oli tuntematon suuruus. Ja sitä oli likimain kalastuskin tältä suvelta, kun ollut muut hommat päällimmäisenä mielessä. Eikä vähiten epävarmat ja sekavat työkuviot. Teki kyllä senkin varjolla hyvää päästä ongelle hetkeksi tuulettamaan pääkoppaa...

Saavuin kohteeseen about klo 16 ja paikalle saapunut Kiuruvetinen käveli jo siellä polleana valehtelematta 3kg kirren kanssa. Pietun pupamaiseen perhoon oli purrut. Ja niitä oli kuulemma muutama saatu edellisenä iltana. Ilmeisesti padon yläpuolelta valuu muutamia, koska Nurmijokeen ei kirreä istuteta. Sellaisen about 2kg eväkkään onnistuin itsekkin yhden narraamaan mustalla hopearunkoisella liitsillä ennen klo 18 alkanutta perhoshowta

Taimenia ei näkynyt alkuillasta lainkaan ja vettä oli vissiin vähän. Esittely vedettiin siten, että Hujanen kertoili teoriaa, esitteli perhoja sun muita pelivälineitä ja meikä suoritti käytännön aktiviteettia koskessa. Ja sain sentään ahvenen näytille, että ei ihan tyhjää pyydetty. Vettäkin alkoi tuon jälkeen vihmoa ja käytiin pubin puolella välitauolla katsomassa, kun Islanti melkein onnistui yllättämään Unkarin. Toinen meistä nautiskeli savuoluen ja toinen munkkikahvit. 

Koskelle palailtiin ysin maissa ja sinne oli pari muutakin perhomiestä löytynyt. Neljällä ukolla koski olikin aika tukossa. Nuorempi kalastajista tuntui larvastelevan ja kiventakusista pari pienempää taimenta löysikin. Vanhemmalla kaverilla tuntui askelmerkit olevat selvät ja kalasti pitkään samaa aluetta saaden yhden arviolta 45cm perinteisen mustan nurmijokelaisen sekä yhden ilmeisesti ylivuoteisen todella hoikan yksilön minkä takaisin laskikin. Hujanenkin yhden vajaan 40cm kroppakalan vapautti. 

Vähän klo 23 jälkeen oli luovutettava. Sitä ennen nähtiin episodi jossa aivan rantavedestä opettaja sai isomman kalan kiinni ja se juoksuttikin miehen kosken läpi loppuliukuun. Siellä kuitenkin arviolta ehkä jopa +60cm taimen sanoi heippa juuri ennen haavia ja näytti seitinohuesti kalamiestä se harmittavan. Näitä parempia istareitahan on nyt tänä vuonna ollut Nurmijoella. Itse sain kanssa samaan aikaan ylävirtaan suunnatulla heitolla tanelin kiinni streameriin, mutta muutamien potkujen jälkeen halusi hän irrota. 

Semmonen reissu. Aika vähän kalastettavaa niukalla vedellä. Tosin pirun mukavaa settiä oli kokeilla ronkkia surffilaudalla keskikoskea, mutta ei tuntunut kelpaavan eli mykkää oli. Mitään suuria tunteita Jyrkänkoski ei kuitenkaan tarjonnut. Seuraavaksi voisi yrittää nyt sen aamureissun tehdä Nokiselle. Hieman on vaan tuon pikkujätkän huonojen yöunien ansiosta univelkaa joten saa nähdä jääkö se reissu suunnitteluasteelle ja nukkumasa vie pidemmän korren...

Jormaskoskella

Tälle vuotta perinteinen viikon 22 Vuokatin loma tarjosi mahdollisuuden käväistä aamukalassa Jormaskoskella. Edellisellä kerralla kalastin ainoastaan Kajaaniin vievän tien sillan ympäristössä, mutta nyt kävin myös rautatiesillan luona. Rennolla otteella mentiin ja kovin syvällistä ei kalastuksesta tullut tehtyä sille parille tuntia mitä siimoja kastelin. Liitsit oli siiman päässä ns. varmoina valintoina vieraaseen paikkaan. Varmaan olisi jotain muutakin voinut uitella, mutta näillä nyt mentiin...

Kopaisin ensin maantiesillan ympäristön. Ei mitään. Ei tosin kalamiehiäkään eikä niitä näkynyt muuallakaan koko aamuna. Ainoa kalahavainto oli tod.näk. taimenen hyppy alempana virrassa puun alla. Ei sille liitsit kelvanneet, en tosin yllättynyt. Tovin syydettyäni siirryin autolla rautatiesillalle. Sinne vissiin kalaa laittavat, näin ainakin olettaisin. Siellä olikin liikkumisen jälkiä ja varmaan avauksessa on siimat viuhuneet viikonloppuna. Sain melkein heti kovan tällin perhoihin ja heitto perään toi eväkkään rimpuilemaan siiman päähän. Ruokakala haaviin mustalla liitsillä.





Jatkoin kalastelua hyvin rennosti vippaillen ja kun aurinko alkoi nousta isommin horisonttiin, niin nostin kytkintä. Hellepäivä tulossa, joka ei ole mun juttuja. Mutta paljon on kyllä kalastettavaa tuossa koskessa. Varmaan olisi joskus mukava tehdä lasku koko virran mittaisena ja laitella vähän erilaisia suteja siimanpäähän. Tätä paikkaahan on arvosteltu kovin puskaisena ja toki sitä onkin. Mutta toisaalta kahlaaminen oli vaivatonta ja ei ainakaan minua rantojen ryteliköt häirinneet. Kahlaamisen helppoudesta kertoo, että en kaatunut kertaakaan. Se on nimittäin aika harvinainen juttu se...

Boobyn viemää Heinävedellä

Keväällä on Viannankosken reissun lisäksi ollut tapana käydä Heinävedellä Mustanlammella jäiden lähdettyä härkkimässä kirjolohia. Ensimmäinen reissu muutama vuosi sitten oli Borattia lainaillen "Great success!". Sittemmin saalis on vaihdellut kovasti. Viime keväänä Mika sai yhden ja itse karkuutin eväkkään. Suht hiljaista siis. Tänä vuonnakin oltiin juuri jäiden lähdettyä ja edelliset istutukset oli tehty talviaikaan. Tosin ennakkotiedot kertoivat, että kaloja oli kuitenkin saatu...

Lampea koristi enää yhdessä lahukassa pieni jäälautta. Kokeiltiin kodan luota lyhyesti ja mykkää oli. Siirryttiin ehkäpä varmimmille pelipaikoille Heinäveden päätyyn lampea ja allekirjoittaneelle heti kala valkealla boobylla. Booby on osoittautunut ennenkin hyväksi valinnaksi tuolla mahdollistaen erittäin hitaan ja houkuttelevan uittamistavan. Mutta sitten hiljenikin hetkeksi. Kävin viemässä kalan kodalle ja sinä aikanahan se varkauden lahja maailmalle saikin oman kalansa taiottua haaviin. Valkea booby oli tällekin myrkkyä ja heti oli napannut perhon vaihtamisen jälkeen. Itse onnistuin melkein heti perään ryssimään yhden likimain haavista karkuun. Mutta suht hiljaista ja makkaratulet tähän väliin. Nälkäkin meinasi painaa niskaan, kun aamusta oli jo 6.30-7.30 kaukalopallosta haettu lämpöiset kalareissulle...



Tulien "valmistumista" odotellessa heiteltiin kodan päätyä lammesta. Ei mitään. Isoja sammakoita näkyi ja kuului, ei muuta. Se mikä on merkillistä, niin pintakäyntejä on viime vuosina näkynyt enää todella harvoin. Tänään Mika bongasi kaksi, itse en yhtään. Jahka Lihaniekan maittavat paremmat kyrsät olivat siirretty tuulensuojaan, niin painuttiin takaisin aamuisille pelipaikoille.



Tuuli häiritsi tekemistä, mutta niin vaan saatiin pari kirreä kaivettua sieltä. Erikoista oli se, että molemmat tuli nyt pinkeillä liitseillä sivutapsiin ja Mikan kala iski taas, kun olin poissa. Ehdin kuitenkin videota ottamaan loppumetreille. Kuulemma hällä on katiska laiturin vieressä mistä kalansa ottaa silmän vältettyä...

Valkea booby vielä erehdytti yhden eväkkään meikäläiselle ja näin olikin lupa täysi. Kun kalakaverillakin oli yövuoroon meno, niin oli hyvä pistää pakettiin onnistunut kalareissu ja käydä laittamassa lupalappu arvontalaatikkoon. Saapa nähdä osuuko ilmaislupa kohdalle, kerran on osunut...

Kausi auki

Kiirastorstai ja perinteinen Viannan reissu. Näillä on tullut vapakalastus startattua aina tulille. Eikä poikkeusta tehnyt tämäkään vuosi. Kuten jo paljon on ollut puhetta, niin Viannankoski koki ison menetyksen Esan poismenon johdosta. Vanhat luvat saatiin kuitenkin metsähallituksen avustuksella aktivoitua ja kalalle pääsi ennalta sovittuun aikaan. Mutta kyllähän sieltä sitä jotain puuttui. Joku oli tuonut laavulle lyhdyn ja siellä kynttilä lepatteli. Oman kynttilänkin vein tulipaikalle ja hetkeksi hiljennyin muistoa kunnioittamaan. Mutta elämä on elämää ja tarina jatkuu. Niin myös Viannankosken...

Sellainen huomio on tullut tehtyä uusien lupa-alueen karttojen myötä, että Pielaveden puoli rannasta on kokonaan kalastuskiellossa. Aikaisemmin sähkölinjalta alaspäin kyllä kalasteltiin, mutta "poikasuoma" jätettiin rauhaan. En tiedä mikä tämän ideana on, mutta suht hyvää kalapaikkaa sopivalla vedellä jäi nyt pois. Monet kirret ja kuhat on sieltäkin kalastajat koukutelleen ja ehkäpä "muutaman" hauen myös...



Mutta itse kalastus oli tyypillinen Viannankosken pääsiäisen On-Off -ratkaisu. Tänään oli kytkin asennossa On. Yksin sain alun kalastella kahdeksasta eteenpäin kunnes tuli myös toinen perhomies. Kalat kun löytyivät luukuilta, niin Esan sanoessa oli kuin pankilleen mennyt sinne. Tunti ja lupa oli täynnä. Pudotin myös kolme kirreä siinä välissä. Kovin suuresti ei tästä suorituksesta kuitenkaan tarvitse rintaansa röyhennellä. Toinen perhomiehistä ehti myös pari saada ja jonkun pudotti rantavedestä. Ehkä suurin yllätys oli, että pinkki liitsi pelitti jälleen...



Nyt jää perhostelut varmasti taas tauolle toviksi. Ei ole sumarireissuja suunnitteilla. Kesän kalastuksetkin on auki. Suunnitelmissa on ehkä jossain vaiheessa tehdä lyhyt reissu Nokiselle verestämään muistoja...

In memoriam

Kuluneella viikolla kantautui korviin erittäin surullinen uutinen. Viannankosken isäntä Esa Valta oli menehtynyt. Tämä oli tieto joka liikuttaa ja koskettaa varmasti isoa osaa savolaisia sekä myös ulkopaikkakuntalaisista koskikalastajia. Soittelin vielä parisen viikkoa sitten lupaa perinteisesti pääsiäisen "avajaisiin" koskelle ja eipä sitä arvannut, että viimeistä kertaa siinä turistiin. Vianta oli kuitenkin muodostunut vakiokohteeksi eikä siinä pienimmässä roolissa ollut Esan tarjoama mahtava palvelu.

Mikä sitten teki hänestä aivan ylivertaisen, vertaansa vailla olevan, koski-isännän? Aika pitkälti se, että hän oli aina valmis auttamaan eikä ollut kellonaikaa etteikö koskiasioissa ollut apua tarjolla. Kertaakaan ei jäänyt tunne, että siellä omistaan annetaan pois, päinvastoin. Esa piti tiukasti kalamiesten puolia myös koskea hallinnoivan metsähallituksen suuntaan. Lisäksi mausteensa soppaan toi patomestarit jotka luukkujaan veivasivat miten milloinkin. Esa saattoi soitella ennen luvan alkua, että voit toki tulla, mutta täällä on tulva. Se oli loistavaa palvelua ja tuntipalkkaa oli varmasti turha laskea. Samoin jos tarvitsi tulla koskelle poikkeuksellisiin kellonaikoihin tai ihan mitä vain, niin aina kaikki järjestyi. Esa teki hommaa rakkaudesta lajiin ja sen näki kaikessa. Usein Peugeot ilmestyi koskelle lähinnä seuraamaan tuttuja kalamiehiä ja muutaman sanan vaihtamaan vaikka lupamyyntiä ei olisi ollutkaan ohjelmassa.

Kuten alussa jo tuli mainittua, niin pitkälti Esan ansiota oli, että Viannankosken menestys on ollut kova. En muista myytyjen lupien vuosimäärää, mutta paljon se on. Juhannuksen aikoihin sai varsinkin iltaan lupia jonotella usein parikin viikkoa jos koskeen oli kuhaa tullut. Viannassa on kuitenkin koskena aika paljon heikkouksia. Kiviä, sameaa vettä, juoksutusmurheet jne. Esa kuitenkin piti paikan loistossaan panostamalla palveluun ja kalalle tullessa tiesi sesonkiaikaan aina, että varmasti kirjolohta ainakin koskessa oli. Siitä oli pidetty huoli.

Mitä tapahtuu jatkossa Viannankoskelle? Sitä ei ainakaan allekirjoittanut tiedä. Liekkö sitten mobiililuvat ratkaisu kuten Karviossa. Kalastajakiintiö on kuitenkin pakko olla. Mutta veroisekseen ei Vianta tule enää koskaan. Kiirastorstaille olisi lupa aamulle, en tiedä miten kalastus nyt menee, mutta menköötpä miten vain. Se iso osa siltä reissulta puuttuu, kun ei turista kuulumisia. Esa oli mahtava tarinankertoja ja myös huumoria oli reilusti. Allekirjoittanuttakin takavuosina virtahevoksi leikkisästi kutsui, mutta sekin sopi tilanteeseen enemmän kuin hyvin.

Lämmin osanottoni Esan läheisille suruunne. Me kalamiehet jäimme myös kaipaamaan ystäväämme raskain sydämin

Ajo rallatteli

Tänä vuonna on aika hiljaisesti mennyt tuo pienriista-kausi. Jäniksessäkin ehtinyt vain kolmesti käymään ja niistä reissuista ei mahdottomia ole jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Suunnitelmissa on ollut pitkin syksyä ja talvea lähteä käymään metsällä Keiteleellä isän ja velipoikien kanssa, mutta tämä on aina mennyt puihin. Milloin on ollut sählyturnausta, milloin heikkojen jäiden pelkoa, milloin havaintoa susista ja milloin mitäkin vaippasirkusta. Lähinnä meikäläisellä nuo esteet siis, kun vähän päässyt tuo vauva-arkikin taas yllättämään. Mutta nyt viimein päästiin lähtemään koko porukalla jahtiin.

Keli oli helmikuuksi aika mukava. Pehmeämmän lumen alla kohva, joka kantoi myös myös koiraa. Keli nollan paikkeilla eikä tuulta. Tuoreista jäljistäkin oli havainto ja eipä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun ristiturpa oli ylhäällä Tami tiukassa vanavedessä. Meinasi vaan tulla tiukka setti, kun jänis ei suostunut tien lähistölle tulemaan ja ei osunut syvemmälle metsässä olleiden passiin. Heitti suht pientä lenkkiä hirveässä ryteikössä. Lopulta kolmen tunnin jälkeen siirryttiin Iiron kanssa ajon "keskipisteeseen" ja sieltä pari kertaa jo juossutta uraansa tuli meikäläiselle kopiksi. Huomasin puskista tulleen jäniksen vasta n. 10m päässä ja kiire tuli sekä jänikselle, että miehelle. Mutta sen verran pinkaisi pusikosta aukkoon, että pääsi sinne tälläämään ja ihme kyllä otus nurin. Haukullista ajoa kolmisen tuntia koiralle. Hyvin pelasi Tami! Ja onpahan tuo tainnut pelata muulloinkin, hyvä ja komea ajokki on...

Makkara oli maistuvaa tulilla ja huomiota herätti reissulla alueen erittäin voimakas kettukanta, kun käytiin vähän jälkiä katselemassa eväiden syönnin jälkeen. Kettuja oli juossut pitkin lääniä ja ihan yksi tai kaksi smirreä ei sitä jälkimäärää jätä. Koiraakin käytettiin vielä irti, mutta mitään valmiimpaa ei enää saatu myöhemmin iltapäivästä. Päivän kruunasi vielä kylällä lämmin ateria ja mersukyyti herroiksi kotiin. Kylläpä siihen kelpasi laittaa tältä jahtikaudelta metsästykset pakettiin!