maanantai 4. heinäkuuta 2011

Kylläpäs tämä nyt on vaikeata

Nyt piti olla askelmerkit kohdallaan, kun oli aamuneljältä alkava lupa Viannalla ja sieltä oli aiemmin kovin jo taimentakin saatu. Kovasti mielessäni jo kaloja väsyttelin, kun väistelin kissoja ja jäniksiä maakunnan mutkaisilla hiekkateillä aamukolmen maissa. Mukaan kalalle oli tulossa myös kesäparran kasvattanut kahlaushirmu Hujanen

Koskella olikin jo sitten tuttu mies vastassa eli Hannu oli Karttulasta jo kalalle tullut puolille öin ja yhden paremman kirren saanut. No eikun nopeasti vaan koskea kohten ja kahlaamaan pelipaikoille. Virta oli omaan makuuni hieman liian kova kahlaukseen luukkujen lähelle keskempää ja lipallekkin pääsin kastelemalla itseni. No tapahtumia heti aamusta oli myös kalojen muodossa. Hujanen sai hyvässä lihassa olleen 46cm taimenen luukuilta ja miljoona säynettä, kuhan ja mitä lie vielä. Muikkukin löytyi kavalkadista. Itsellä oli kanssa aamun saldona pari alamittaista taimenta, n. 35cm kuha, säyneitä, lahna, ahvenia, särki ja kalastuksen kruunasi kiiski















Aamukutoselta paikalle saapui myös SM-liigassa linjatuomarina viilettävä perhomies, joka kaivoi patoluukuilta nelikymppisen kuhan ja haastoi kahlausinnossaan Kiuruveden ihmeen. Jotain muutakin pienempää kalaa hänellä näkyi vavan kulmakertoimen perusteella aina tasaisin ajoin olevan kiinni. Hannu pinturoi vallin edustaa josta joitain pienempiä taimenia kävi katsomassa perhoa, mutta kiinni asti eivät tainneet ottaa. Perhojakin jätettiin Hujasen kanssa varmaan yhteensä 30kpl Viannan aina niin ihaniin kivikoihin


On tämä kausi vaan ollut todellakin vaikea. Ei nyt edes rouva Fortuna tarjoile osumia. Nyt piti kellonajan olla sopiva ja tuli keskityttyä onkimaan se 6h suht täysillä. Silti ei havaintoakaan paremmista kaloista. Perjantaina oli kuulemma laitettu kalaa reilusti koskeen sisältäen 4kg möykkyjäkin, mutta näitä istukkaita ei juurikaan ollut saatu. Liekkö sitten vedenlämmöllä ollut osuutta asiaan. Esan mukaan lämpötila oli pikkasen rapiat 23 astetta ja kirrejä oltiin nähty uivan parvessa ilman suurempia ottihaluja. Koskella oli ollut pienimuotoinen vaaratilannekkin, kun oli automaattiluukut sekoilleet auki-kiinni-auki ja yksi kalamies oli käynyt uimasilleen. Toivottavasti nuo eivät toistu. Aika ikävä tilanne olisi jos luukku avautuisi heti kun sireeni soi. Aatteleppa ite, aatteleppa omalle kohallesi! Mutta onneksi oli kuitenkin mukava tulla mp-reissusta kotiin, kun kaksi koiraa oli oksentaneet kolmeen huoneeseen ja kolmas oli p#skonut tytön matolle. Sopii hyvin tämän kesän tyyliin. Toivottavasti suunta kuitenkin kääntyisi positiivisemmaksi viimeistään 19 päivä Huopanalla

2 kommenttia:

  1. Plogi on saanut näköjään uuden ilmeen. Oikeestaan tämä ulkopaskahuussin seinä on jotenkin pornompi kuin ne edelliset mummokalsarit taustalla. Kokeileppa seuraavalla kuvaa saostuskaivosta ;) . Paljos kiiski painoi?

    VastaaPoista
  2. Huussin seinä on oikein otollista maaperää näille jutuille. Kiiski jäi tällä kertaa punnitsematta, koska oli kroppakala

    VastaaPoista