sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Hirvistä asiaa

Eilen pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa tilaisuuteen jossa käytiin läpi yhteislupahakemusta hirvien (ja valkohäntäpeurien) osalta. Tätä mukavaa tilaisuutta vietettiin lähellä kotipaikkaa Lohimaassa uuden hotellin saunatiloissa. Paikalla osallistujia kaikista alueen seuroista. Tuttuja naamoja ja muutamia myös vähemmän tuttuja. Ikäjakauma..hmm..no sanotaanko, että osallistujia oli +20 ja viiden nuorimman joukossa kirkkaasti. Olin siis tosiaan ensimmäistä kertaa tuolla edustamassa Utrianlahden Metsästäjiä puheenjohtajana ja oli siellä toki muitakin meidän seurasta. Oli mielenkiintoista nähdä miten tuo homma toimii käytännössä. Muutama asia jäi omaan mieleen pohdintaan ja kirjailenpa tähän. Nämä ei nyt mitään ns. fataaleja olleet enkä uutena osallistujana kokenut tarpeelliseksi avata suutani.

Ensinnäkin meikäläisen ehkä jopa yllätti, että miten paljon on matematiikkaa takana, kun lupia jaetaan ja mihin perustuu haettavien lupien lukumäärä. Se ei todellakaan lähde hatusta tai hihasta ravistamalla. Määriin vaikuttaa mm. hirvivahingot, liikenneonnettomuudet ja tietysti erityisesti jäljelle jäänyt hirvikanta. Mielestäni voidaan puhua, ja aiheesta, että hirvikantaa hoidetaan vastuullisesti ja hyvin organisoidusti. Se on kyllä asia josta voidaan olla ylpeitä. Ihan kaikkea ei näin fiksusti suomessakaan tehdä.

Itse kokouksessa nousseista asioista itseäni jäi mietityttämään erityisesti 7-12 piikkisten urosten "metsästyskielto" jota alussa ajettiin, mutta muutettiin suositukseksi. Perusteluina kuultiin mm. metsästyksen aikana piikkien lukumäärän havainnoinnin vaikeuden. Se on kyllä totta. Meillä Pertti ampui viime syksynä 9-piikkisen sonnin, joka meni edestäni ohi ja arvelin piikkejä olleen 4-5. Tämä on ihan hyvä perustelu. Mutta jos meillä on tarve pyrkiä vähentämään suuri sarvisten tai siis näiden välimallien (7-12) metsästystä, niin suositus ei ihan nykymuodossaan mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla sitä palvele. Itse kannattaisin joko kieltoa yhdeksi syksyksi kokonaan ja sen jälkeen uudelleen arviointia tilanteesta tai ehkä mieluummin suosituksen muuttamista muotoon: "ensisijaisesti jahtia ei saa keskittää alueelle jossa tiedetään olevan suurisarvisia" tai "mikäli alueella on havainto isosta eläimestä silloin jahdissa tulee välttää sarvipäisen uroksen ampumista". Nuokin toki antaa aika paljon sijaa tulkinnalle. Kuitenkin ideana, että selvemmin pyrittäisiin tilanteeseen jossa ei hakeuduta metsästämään tarkoituksellisesti isoa eläintä.



Sitten edelliseen liittyen nostettiin tapetille pointtia missä naapuriseura sitten sen ison hirven ampuu kuten oli käynyt ilmeisesti useampiakin kertoja lähihistoriassa. Tässä ei ihan mielestäni se alkuperäinen ajatus tainnut tavoittaa eli jos Tervossa kielletään isojen elukoiden metsästys, niin naapurissa tulisi olla sama linja. Hirvi kun vaihtaa maisemaa kohtuullisen nopeasti ja pitkiä matkoja. En usko, että tässä kukaan haki sitä, että harmittaa naapurille menetetty eläin. Tässä ollaan vähän saman dilemman äärellä kuin taimenten suojelussa jos koskille laaditaan tiukat säännöt, mutta järvialtailla verkotetaan surutta.

Keskustelua oli myös siitä, että Tervoon pitäisi ihmisille saada huutokauppaan hirvi. Ihan en ole varma miten tämä asia lopulta päätettiin, mutta nostaisin tässä esille imago-asian metsästäjien osalta. Näkisin tämän huutokaupan erittäin tärkeänä imago-tekijänä positiiviseen suuntaan. Johtuen petoasioista ja sen ympärillä vellovasta metelistä erilaisissa medioissa, niin kaikki positiviiseen suuntaan tehty työ on tärkeää metsästäjille. Näinpä tässä taannoin myös jonkun yleisönosaston kirjoituksen missä joku ilmeisesti eteläsuomalainen nainen arvosteli miten hirvimiehet omii kaikki lihat pakkasiinsa. Ei ehkä ihan ollut hän perillä metsästyksen kulusta suomessa saati sen viemästä ajasta, rahasta jne. Mutta myös tällaisia tapauksia vähentämään koko kansalle suunnatut hirvenlihan huutokaupat sopivat hyvin. En tosin usko, että Tervossa metsästäjillä on minkäänlaista imago-ongelmaa, mutta hyvästä maineesta kannattaa pitää ehdottomasti kiinni.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Perinteiset pilkkikisat

Pitkänä perjantaina on ollut hirviporukalla pilkkikisat vissiin jo melkein ammoisista ajoista lähtien. Itse en ole niihin hetkeen taas päässyt, kun on ollut mm. Veikko Nieminen cuppia Vuorelassa salibandyn parissa ja milloin mitäkin. Nyt kuitenkin pääsin ja kalallakin käytiin tutussa paikassa Nilakalla riivikon tien päässä. Porukkaakin lopulta saatiin varsin mukavasti vaikka myöhässä oleva kevät ei ihan parastaan pistänyt ja etenkin viima oli varsin jäätävä. Aurinkokin meni mokoma piiloon heti aamun jälkeen. Ja vanha totuushan on aina hyvä muistaa eli Nilakalla tuulee aina...

Omalta osalta ei kauheasti jäänyt kerrottavaa. Pari isompaa ahventa karkuutin, yhden paremman sain sekä bonuksena pienen lahnan ja muutamia normiahvenia. Sijoitus n. puolivälissä 14 hengen seassa. Päivää väritti ylipäätään varsin isot ahvenet joita saivat useat. Taisi kisan isoin olla puolen kilon kantturoissa. Voitto miehissä meni vanhemmille enoilleni joista Ilpo tällä kertaa parempi n. 70g erolla Urpoon. Olisiko kokonaissaalis ollut karvan auki 2kg jos muistan oikein. Vierestä pääsin näkemään, kun Ilpo isompia ahvenia taitavasti morrilla jallitteli. Huonolla syönnillä oli kala. Naisten sarjan vei Ilpon rouva Riitta ja ei tainnut ehkä ensimmäinen kerta olla, kun molemmat kiertopalkinnot löysivät paikkansa Syvänniemeltä. Lasten sarjan vei Allun tyttärentytär ja mukava, että nuoriakin vielä lajinsa mukana oli. Lisääkin toki sopisi. Ehkä nostetaan vielä päivästä tapetille niemen Pekka, joka oli hyvällä saaliilla kisan kolmas. Itse pääsin ensimmäistä kertaa kättelemään virkani puolesta kaikki osallistujat.

Käväistiin myös samoilla tulilla paviljongilla seuran johtokunnan kokous ja nyt on valittuna koko porukka millä tätä vuotta viedään eteenpäin. Katseltiin sekä päiviteltiin myös jäsenlistat sun muut asiat ja oma riista -palveluunkin sain meidän vuokra-alueet lisättyä. Kyllä tällä porukalla saadaan homma toimimaan ja nyt muutamien muodollisuuksien ja pienten talkoohommien kautta odotellaankin jo syksyä ja tositoimien alkamista metsästyksen muodossa.

Pääsiäinen on henkilökohtaisella tasolla ollut useita vuosia myös aika jolloin olen käynyt Viannalla avaamassa perhokalastuskauden. Nyt siihen ei aika riittänyt ja jotenkin kyllä motivaatiokin vähän hukassa. Perhojen sidonta ollut tosi vaikeaa, kun pieni jäpikäinen on melkoinen termiitti kotona ja hänen ollessa valveilla on turha yrittää spigottia pyöritellä. Mutta jotain kuitenkin olen saanut sidottua eli tutulle kattauksen perusperhoista...