Viimeinkin

Vihdoin löytyi rakonen lähteä metsälle. Oli tarkoitus vähän, että olisi Keiteleelle lähtenyt jahtiin, kun poika oli yökyläilemässä ja olisi ollut vähän paremmin aikaa. Valitettavasti ei vaan aikataulut osuneet ja nyt sitten mentiin kotipaikalle. Toki mukava ja nostalginen vaihtoehto aina se. Jänistä siis lähdettiin jahtaamaan enon ja Torsti-beaglen kanssa. Suuntana vanha tuttu soramonttu ja pitkälti sen takia, kun oma osallistuminen oli vielä nilkkaoperaation takia enemmän pelkkää tasaisella seisoskelua. Ensi viikolla onneksi urheilukielto loppuu ja voi alkaa testailla miten jalka reagoi kovempaan liikkeeseen.

Tänään tosin liikettä ei kauheasti tarvittu. Torstilla on ollut hieman haasteita saada pitkäkorvaa ylös makuukselta. Tänään oli samaa vikaa ja lopulta ei ajoa saatu. Pientä rinkiä pyöri koira, mutta ei nyt vaan osuttu jäniksen kanssa samoille tonteille. Positiivista on kuitenkin, että hukkiakin pystyy selvittämään jahka ajon saa käyntiin sekä koira ei pyöri jaloissa. Eniten petrattavaa ymmärtääkseni tällä hetkellä on juurikin tuossa ylösotossa...



Paria yli lentänyttä teertä enempää ei siis tullut tällä reissulla nähtyä vaikka mukavaa olikin vähän haistella raitista ilmaa. Lisäksi käytiin vähän hirvihommia läpi rantapaviljongilla. Aika mukavasti on tätä työnsarkaa kuitenkin puheenjohtajana ollut tälle vuotta. Ei tämä ihan jalat pöydällä istuen mene jos aikoo tehtävänsä hoitaa hyvin. Eikä myöskään pienimuotoisesta synnynnäisestä valtakunnansovittelijan roolin omaamisesta haittaa ole..joskin sen oppii väkisellä pitkässä parisuhteessa...

Nyt seuraavaksi olisi varmaan lähellä jo hirvenmetsästyksen aloitus. Kalenteri näyttää yhtä vapaata päivää viikonlopuille lokakuulle vaimon töiltä ja sählyhommilta. Siitä päivästä varmaan käydään keskusteluja onko se family time vai mikä...

Metsästyksestä

Edelleenkään ei ole erälle päässyt vaan nyt makaillaan kotosalla, kun nilkka operoitiin keskiviikkona. Näyttää kuitenkin sille, että toipuminen on lyhyt ja metsällekkin pääsee pian. Jahteja odotellessa on tullut luettua mm. tämän aamuinen kirjoitus karhunmetsästyksestä Savon Sanomista. Siellä Lukijan Sanomissa "kollega" Rautalammelta eli hirviseuran puheenjohtaja Veli-Jussi Jalkanen ottaa kantaa vaatimalla lisää etiikkaa metsästykseen. Luin jutun ajatuksella ja aika pitkälle olen samaa mieltä asioista. En ehkä täysin, mutta monilta osin kuitenkin. Avaan tähän hieman omaa näkökantaani mm. karhunmetsästyksestä näillä leveyspiireillä ja nämä edustavat omaa näkemystäni, ei seuran jota edustan.

Jalkanen nosti jutussa esille, että metsämiesten maineen takia ei pitäisi karhua metsästää Pohjois-Savossa siinä mittakaavassa kuin nyt tehdään. Tämä on aika hyvä nosto. Jos mietitään asiaa karhukannan kannalta, niin tuskin mahdotonta vahinkoa asiassa tapahtuu vaikka muutama kontio kaadetaankin. Sitten kun käännetään ja väännetään asiaa vähän toisinpäin, niin asia ei olekkaan niin helppo. Meidän metsästäjien maine ei ole ollut isoilla kirkoilla varmastikkaan nyt hirveässä nousussa. Johtuen lähinnä susista ja niiden ympärillä käydyistä keskusteluista. Siihen kun on sitten vouhkattu somessa ja telkkarissa omat mausteensa päälle, niin välttämättä kuva mitä meistä on, niin ei ole paras mahdollinen. Ja parannetaanko sitä ehkä aavistuksen "turhilla" karhujahdeilla? Ehkäpä ei. Kuten sanoin, niin tämä ei ole yksiselittäistä kuitenkaan. En ole kettutyttö puunhalaaja vaan yritän miettiä asiaa useammalta kannalta.

Nyt jo törmäämme esim. hirvipuolella siihen, että vuokrasopimuksia joudumme uusimaan, kun vanhempi väestö joko myy tai sitten luonnollisen poistuman kautta luopuu maistaan. Ja ne uudet omistajat ovat usein kaupungeista, sen kuuluisan kehäkolmosen sisältäkin. Ja tässä astuu tämä maine asia peliin. Mitä huonompi maine meillä on, niin sitä huonommin me jatkossa saadaan alueita vuokralle. Melkein uskaltaisin faktaksi tämän laittaa.

Nyt on tapetilla ollut paljon juttua tästä maaseutu vs kaupungit teemasta mm. kohtuullisen rasittavan Tuomas Enbusken toimesta. Itse olen maaseudun poikia, mutta realisti. Maaseudut tyhjenee aivan varmasti. Kysymys on lähinnä siitä, että miten tyhjäksi. Ehkä joku tekninen ratkaisu voi tiettyjä juttuja tuoda lähemmäksi, mutta esim. vaikkapa yliopistosairaalan työpaikat ei tule lähemmäksi vaikka minkä tekisi. Se on asia jota vastaan tappeleminen on mielestäni varsin typerää.

Näkisin, että juuri tämä maaseutujen tyhjeneminen tuo tämän meidän metsästäjäkunnan maineen nostamisen arvoon vielä arvaamattomaan, kun maanomistajat ei olekkaan enää niitä oman kylän poikia ja tyttöjä. Toinen asia on sitten vaikkapa pienpetokannat joissa vieraslajeja (supi, minkki) pitäisi pyytää kuten Jalkanen kirjoituksessaan mainitsi. Maaseudulla kun väki vähenee, niin myös päivittäin metsästävät vähenevät. Se tarkoittaa, että esim. loukkupyynti laskee hiljalleen kohti nollaa, koska kukaan ei aja niitä päivittäin katsomaan. Se on ihan eri asia kuin vaikkapa hirvi- tai jänisjahti. Pienpetokantojen räjähdettyä häviävät mm. metsäkanalinnut likimain lopullisesti.

Mitkään näistä asioista ei tapahdu hetkessä, mutta mielestäni olisi hyvä tiedostaa ja vaalia erityisesti metsästäjien hyvää mainetta ja etiikkaa. Karhut ei siinä varmaan kynnyskysymys ole, mutta kaikki koostuu pienistä palasista.