sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Onnistumisia


Hirvenmetsästyksen avauspäivänä saatiin aika lennokas lähtö, kun heti ensimmäisestä jahdista vasa nurin. Sitten onkin pidellyt vähän hiljaisempaa. Viikollakin jahdissa käyty, mutta oikein ei ole olleet tähtimerkit kohdallaan. Hirviä on karannut passeista ja passien vierestä ja liekkö joku kaivautunut alikin eli kaatoja ei ole siis saatu. Omalta osaltani piti lauantaina osallistua jahtiin, mutta perjantaina meni myöhään KYS:n päivystyksessä, kun pojalla kuumetta taas vaihteeksi. Keväällä oli keuhkokuume, niin näihin suhtauduttava tietyllä vakavuudella. Siihen päälle vaimon viikonlopun työt, niin launtaipa sitten jäikin välistä. Tänään sitten taas pääsi mukaan, mutta sekin erilaisilla järjestelyillä. Aamulla vielä poika heräsi melkoisessa horkassa ilmeisesti kuumeen noustessa, niin oli lähellä tämänkin päivän metsästys peruuntua, sählyt toki peruuntuikin. Kiitokset tämän päivän eräilystä menevät vaimon tädille ja hänen miehelleen lapsenvahtina toimimisesta.

Mutta jahtiin lopulta pääsi ja lähdettiin niemeltä yrittämään. Siellä oli jotain havaintoja vasa-porukasta. Tosin sanotaanko, että jälki ei lämmin ollut. Oma passini osui Lajuun ykkösnumerolla ja sinne ajellessa huomasin lankojen olevan poikki. Yksittäinen hirvi oli alueen sisään hiljan käpöstellyt. Sen jälkeä siinä jahtailtiin ja aluetta haravoitiin Petterin koirien kanssa pidempi tovi ja lopulta hirvet löytyivät. Sieltä emä vasoineen Hemmolan Jukan eteen eksyi ja saatiin vasa pois. Emä sen sijaan ei lämmennyt "enkelkuorolaisten" uusimman vahvistuksen Reijon lurituksille vaan painoi uimasilleen. Vuoden äiti -palkinto jäi tälle naaraalle jakamatta. Mutta vasa nurin ja hirviharjun kautta makkaroille.


Jorilla oli sitten tiedossa pieni motti jota lähdettiin purkamaan. Matkalla pelipaikoille kuitenkin oli langat poikki ja pienillä liikkeillä vaihdettiin passin muotoa ja koira kuuman jäljen perään. Oma paikkani oli hyvin lähellä sitä paikkaa jonne ammuin vasan joskus 90-luvulla. Se onkin viimeisin kerta, kun olen hirveä ampunut. Petterin mainiosti pelannut Kira sieltä saikin vainun nopsaan ja Jori selosti kuin Ilmo Lounasheimo nyrkkeilyottelua hirven lähestyessä. No ei nyt kuitenkaan kuin Ilmo, mutta pieniä on marginaalit. Tämän selostuksen ansiosta osasi olla itsekkin valppaana hanskat poissa ja perä kainalossa. Kysymys oli lähinnä mistä välistä elukka ilmestyy. Sieltähän sitten emä ilmestyi verkkaisesti ja laukaus..hirvi merkkasi selvästi osuman ja painui hitaasti metsään. Koira oli puoli kilometriä perässä ja pysähtyi heti tien ylitettyään. Se oli mukava tunne radiossa, kun tiesi kaadon onnistuneen. Siellähän se emä makasi ja Ilpo mittaili ampumamatkaksi 130m. Neljäs hirvi allekirjoittaneelle ja mukavaa hommaahan tämä on mukavassa porukassa.


Tänään osui askelmerkit kohdalleen ja nostaisin tapetille Petterin ja Kiran hyvän työskentelyn sekä ehdottomasti Jorin tärkeät havainnot ja nostaisin hänet myös melkein vuoden radioääneksi. Ja vakavammin puhuen, niin hattua ylös Ilpolle ja Mirkolle jotka molemmat olivat suolistamassa hirviä nopeasti ja varmasti. Nuo ei ole niitä mediaseksikkäimpiä hommia, mutta ne on tehtävä ja rivakoista otteet isot kiitokset!

Ensi viikonloppuna jatkuu taas. Oma osallistuminen on vaan enemmän kuin epävarmaa, koska meillä on salibandyturnaus järjestettävänä ja meikäläisen vastuulla on siitä suoriutuminen..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti