Joulukuun jänisjahdeista ei aivan hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Itsepäisyyspäivänä käytiin enon kanssa kotipaikalla beaglea ulkoiluttamassa. Silloin oli pohjois-savossa vielä lunta topakasti. Aamuyöllä satanut lumi vaikeutti tuoreen jäljen löytämistä ja nuori koira ei saanut jänistä ylös vaikka yritettiin vähän miehissä auttaakkin. Jälkeä oli runsaasti käytännössä kaikkialla missä kuljettiin eli tyhjissä metsissä ei tarvottu. Itselle kävi vähän kylmät, kun en ollut kotimetsissä käynyt vuosikausiin ja moto oli paikoin heilunut isolla kädellä. Meinasi vähän tulla suunnistusmurheita, mutta suht pienellä harhailulla kuitenkin selvittiin. Ajoakaan siis ei silloin saatu aikaiseksi.
Joulukuun alkuopuolella naapurin koiralla oli juoksut ja ne reissut oli sitten siinä. Joulujuhlan siirtäminen lauantai-aamuksi vei jahtipäivän ja nyt Tapaninpäivän jälkeen vasta pääsi mukaan metsälle. Lumet oli käytännössä sulaneet likimain kaikki pois, joka vaikeuttikin metsästystä pahasti. Jänö kuitenkin saatiin liikkeelle metsästyskaverin sitä poukkoon ampuessa. Siitä ajo saatiin joka päättyi laukauksiin ja pupujussin häviämiseen. Ei mennyt kuin strömssössä vaikka nyt en tässä tapahtumassa ampuvana osapuolena ollutkaan enkä koko ristiturpaa edes nähnyt. No näitä sattuu ja katsellaanpa tammikuussa lisää. Tarkoitus olisi loppiaisena isän ja velipoika Iiron kanssa käydä kotipaikalla kokeilemassa Iiron nuorta +6kk ikäistä ajokoiraa jolle oli jo ensimmäinen kaato saatukkin. Saisi vaan tuota lunta tulla jo veden sijaan hiljalleen!
Perhorintamalla ei uutta. Mitään varusteita ei tarvitse hankkia eikä perhojakaan kovin paljoa sitoa. Uusi taimenen 60cm alamitta tuo oman mausteensa tulevaan suveen. Mielenkiinnolla seurailen mitä sen suhteen tapahtuu koskikohteilla...
lauantai 28. joulukuuta 2013
maanantai 2. joulukuuta 2013
Syksyn metsästyksiä
Tänä vuonna on metsästys noussut takaisin salibandyn lisäksi harrastuksiin vahvasti. Reikäpallon osalta löytyy kirjoittamani jutut seuran sivuilta täältä. Metsästyksen osalta aion jatkossa pitää omaa "päiväkirjaa" ainakin osittain samalla tavalla kuin kalastuksesta tässä blogissa. Jahtireissuthan meikäläisellä on kuten kalastuskeikatkin eli lyhyitä ja vähäsaaliisia. Ehkä ihan kaikista metsästyksistä en kirjoittele, mutta jotain koosteita ainakin ilmestyy säännöllisesti. Samoin kuin myös kevään tulevista pilkkireissuista eli muutosta tapahtuu laajentamalla juttuja pois pelkästään perhokalastuksesta kuitenkaan sitä unohtamatta.
Jäniksen avauksessa olin piiiiitkästä aikaa mukana ja nostalgisesti vielä kotipaikalla Tervossa. Ilpo-enon nuori Torsti nimeä totteleva beagle on hakenut vielä askelmerkkejään jäniksen jäljille. Tuolloin lyhyt ajo saatiin ja pieni nyrkillä tapettava jänis olisi pystytty ampumaan Urpo-enon kanssa, mutta jätettiin ampumatta kun ei varsinaisesti ollut ajo eikä hukkakaan meneillään. Jäniksessä on tullut käytyä sen jälkeen pari reissua myös itä-karttulassa vieraana ja ensimmäisellä reissulla pääsinkin pitkästä aikaa pupun tälläämään ajosta joka ei ehtinyt kestää kuin ehkä 5min. Myöhemmin sillä reissulla isäntänä toiminut kaveri ampui jäniksen, joka ei oikein ajossa kulkenut ja sillä oli paha vekki kuonossaan. Samoin kuulemma lihat oli surkastuneet. Mikä lie keskigruusialainen hyppykuppa ollut sillä.
Linnussa kävin vaimon enon mailla Pihkainmäessä. Seurana oli meidän pystykorvainen seropi Vili. Vili sai yhden teeren ajettua sivulta hyvälle tontille ja se "nuakkotöyr" lopetti lentonsa siihen. Vilistä oli myös hyvä apu lintua etsiessä vaikka muuten se ei tunnu linnuista ymmärtävän sen enempää kuin pässi tähdistä. Tuota aluetta kiersin usein, mutta enempää teeriä en saanut enkä juuri ampunutkaan. Päätöspäivänä yhdeltä höyheniä pöläytin ja siinäpä ne. Jonkun pyyn olisi ehkä saanut ammuttua, mutta piti passailla kun olivat aina lenkin alkupäässä. Muutenkin tuo alue oli turhan pieni, kun matkaa oli n. 2km koko lenkillä eli yksi suoaukea.
Mutta mukavaa on ollut jahdeissa pitkän tauon jälkeen ja jos kelit sallii, niin tuolla itä-karttulan suunnalla varmastikkin tulee vielä naapurin mukana kuljettua ristiturpia ihmettelemään. Paluuta hirvenmetsästyksen pariin suunnittelin jo tälle syksyä, mutta ainakin vuodella se vielä lykkääntyi. Kuitenkin ehkä paras metsästysmuisto toistaiseksi on se ensimmäisen hirven ampuminen joskus 18-kesäisenä...
Sitten asiaan eli syksyn metsästykset alkoivat kyyhkyjahdilla josta saatiin yksi lintu alas. Ei hirveää revittelyä joskaan ei missään viljapellolla oltukkaan. Oli muuten kyyhkystyksen neitsyyden menetys allekirjoittaneella. Ensimmäinen metsästyskortti on maksettu 8.8.1988 joten ehkä oli aikakin. Sorsastuksen aloitusaamuna käytiin uudelleen ja yksi lintu tonttiin. Vesilintuja nähtiin avauksessa ennätysvähän. Muutamia kuitenkin saatiin kojusta saaliiksi sen verran, että syömään pääsi. Nämä reissut tuli tehtyä Keiteleellä. Sorsassa tuli käytyä myös kotipaikalla Utrianlahdella (kuvassa yllä) yksi iltalentoreissu Ilpon kanssa ja kerran myös yksin. Sieltä saatiin ekalla reissulla sorsa ja toista päästiin ampumaan. Yksin käydessäni tapahtumiksi jäi hillittömän joutsenien metakan kuuntelu sekä kaulushaikaran ääntelyn ihmettely.
Jäniksen avauksessa olin piiiiitkästä aikaa mukana ja nostalgisesti vielä kotipaikalla Tervossa. Ilpo-enon nuori Torsti nimeä totteleva beagle on hakenut vielä askelmerkkejään jäniksen jäljille. Tuolloin lyhyt ajo saatiin ja pieni nyrkillä tapettava jänis olisi pystytty ampumaan Urpo-enon kanssa, mutta jätettiin ampumatta kun ei varsinaisesti ollut ajo eikä hukkakaan meneillään. Jäniksessä on tullut käytyä sen jälkeen pari reissua myös itä-karttulassa vieraana ja ensimmäisellä reissulla pääsinkin pitkästä aikaa pupun tälläämään ajosta joka ei ehtinyt kestää kuin ehkä 5min. Myöhemmin sillä reissulla isäntänä toiminut kaveri ampui jäniksen, joka ei oikein ajossa kulkenut ja sillä oli paha vekki kuonossaan. Samoin kuulemma lihat oli surkastuneet. Mikä lie keskigruusialainen hyppykuppa ollut sillä.
Linnussa kävin vaimon enon mailla Pihkainmäessä. Seurana oli meidän pystykorvainen seropi Vili. Vili sai yhden teeren ajettua sivulta hyvälle tontille ja se "nuakkotöyr" lopetti lentonsa siihen. Vilistä oli myös hyvä apu lintua etsiessä vaikka muuten se ei tunnu linnuista ymmärtävän sen enempää kuin pässi tähdistä. Tuota aluetta kiersin usein, mutta enempää teeriä en saanut enkä juuri ampunutkaan. Päätöspäivänä yhdeltä höyheniä pöläytin ja siinäpä ne. Jonkun pyyn olisi ehkä saanut ammuttua, mutta piti passailla kun olivat aina lenkin alkupäässä. Muutenkin tuo alue oli turhan pieni, kun matkaa oli n. 2km koko lenkillä eli yksi suoaukea.
Mutta mukavaa on ollut jahdeissa pitkän tauon jälkeen ja jos kelit sallii, niin tuolla itä-karttulan suunnalla varmastikkin tulee vielä naapurin mukana kuljettua ristiturpia ihmettelemään. Paluuta hirvenmetsästyksen pariin suunnittelin jo tälle syksyä, mutta ainakin vuodella se vielä lykkääntyi. Kuitenkin ehkä paras metsästysmuisto toistaiseksi on se ensimmäisen hirven ampuminen joskus 18-kesäisenä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)