lauantai 26. syyskuuta 2015

Hirvimetsällä

Tälle syksylle on teemana ollut comeback. Ensin vaippojen vaihto starttasi yli 10 vuoden tauon jälkeen ja melkeinpä ehti samanlainen aika vierähtää edellisestä hirvipassista. Kävin aktiivisimmin hirvihommissa 90-luvulla. Silloin ehdin yhden emän ja pari vasaa ampumaan, monia hirviä meni ampumatta ohitse johtuen huonoista laukaisupaikoista. Minut kasvatettiin ja opetettiin rauhalliseen sekä harkittuun toimintaan metsästystilanteissa. Lienee niitä harvoja oppeja jotka on suht hyvin kalloon menneet, hyvä niin. 90-lukukin oli vielä aikaa kun metsästys oli koko kylän yhdistävä, lämminhenkinen tapahtuma. Homma toimi ajometsästyksenä eikä koiraa käytetty kuin korkeintaan lainassa haavaikoiden jahtaukseen. Ja nekin oli silloin kovin vähissä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta kyllä silloin leipäkin maistui leivemmältä, ainakin mummon tekemä.

Ne ajat oli silloin ja nyt on nyt. Parikymmentä ukkoa teki aamulla lähtöä metsään. Pari kappaletta nuoria koiria, kaikenlaista elektroniikkaa ja korvanappia. Mutta nämä on ymmärrettäviä juttuja ja elämä menee eteenpäin. Sosiaalisuus on kuitenkin säilynyt ja onhan nämä hienoja tapahtumia. Jahka oltiin lupia katseltu, metsästyksen pelisäännöt käyty läpi ja toisemme kätelty päästiin metsään. Rivipassimiehelle siitä tulikin melkein 3h istunto ja toki radiopuhelimestakin loppui heti akku. Hirviä ei löydetty vaan ilmeisesti ne oli tuoreista havainnoista huolimatta painelleet metsästettävän alueen lävitse.

Mutta istumisen jälkeen chilisulatejuustomakkara on hyvää ja ehkäpä parasta Utrianlahden koulun rannassa paviljongilla lämmitettynä. Kun oli makkarat syöty siirryttiin seuraavaan kohteeseen. Sielläkään ei tosin valmista tullut ja pitkän istumisen jälkeen oli todettava, että joskus on kopastava tyhjää...

Mukava oli kuitenkin palata vanhaan seuraan ja nähdä niin tuttuja kuin minulle uusiakin naamoja. Maisemat on kotipaikan metsissä muuttuneet ja passit ei ole kaikki tutuilla paikoilla. Ehkäpä päivän parasta antia oli varsin leppoisa radioliikenne, joka tällaisen viestikoulutuksen saaneen aliupseerin korvaan toki ajottain vähän "särähtikin". Jutut oli toisinaan sellaisia, että hymy oli aika korkealla suupielissä ja kyllä savolaisuus on lahja maailmalle. Mukava oli myös passissa kulkea erään paikallisen vanhemman herrasmiehen kanssa. Hän aikanaan minun ollessa pikkupoika opetti miten saisin meidän lemmikkikalkkunat munimaan. No se on liian pitkä tarina tähän ja ei siinä hirveän hyvin käynyt niille kalkkunoillekkaan...Eikä niitä herkullisia kalkkunanmuniakaan tainnut ilmestyä...

Hirvimetsälle sitten taas parin viikon päästä uudelleen. Huomenna annetaan rouvalle ansaittua lepoaikaa ja tuleva viikonloppu menee reikäpallon ja ristiäisten parissa. Viannallakin pitäisi ehkä yrittää tässä ennen seuraavia metsästyksiä käydä pistämässä perhokalastuksen osalta kausi pakettiin

perjantai 11. syyskuuta 2015

Aurinkoa

Piti lähteä Iiron kanssa Viannalle perjantai-päiväksi. Mulla oli menossa viimeinen päivä isyyslomia. Homma meni vähän vaikeaksi jo heti alussa, kun Esa oli jossain matkoilla, mutta sai tuuraajan hankittua kuitenkin luvanmyyntiin. Veljensä kävi myymässä luvan ja ensimmäistä kertaa hänet tavattuani ei jäänyt kyllä epäselvää sukulaissuhteesta. Oli kuin ilmetty Esa. Sen verran tämä reissu kuitenkin meni reisille, että opiskelukiireiden vuoksi Iiro ei sitten päässytkään ja näinpä yksin sinne kalalle lopulta menin. Paikalla oli pari virvelimiestä joista toinen oli pari kirreä saanut, toisen saalis jäi vähän arvoitukseksi...

Keli oli liian komea. Pirullisen kuumaa ja pilvettömältä taivaalta paistoi arska. Kahlasin suorilta yli ja sainkin tutuilta paikoilta melkein heti pienehkön kirren. Ajattelin, että tämähän on helppoa. Siihen se helppous vaan sitten loppui. Kalastin reilun neljä tuntia tyhjää kunnes luovutin pienen uimareissun antaessa vauhtia päätökselle. Ei ollut valitettavasti aikaa jäädä odottamaan iltahämärää ja mahdollista kalojen aktivoitumista. Kalaa siellä varmasti kyllä oli. Lahnojakin muutama näkyi olevan, ahvenet tosin oli jo hävinneet



Tosiaan yhden kalan kanssa ainoastaan katkotin siimat patoluukuilla ja se saattoi olla hauki. Muuten ei mitään havaintoa jalommista kaloista. Tosin tämä ei nyt ihan kauheasti yllättänyt, kun kalastin varmasti huonoimman mahdollisen ajan sekä keli oli pahasti vastaan. Esakin usein todennut, että matalalla vedellä kirkkaalla kelillä kalat on pirun arkoja luukuilla tai muuten vain passiivisia. Mutta semmosta oli se valssi saimaalla ja katsellaanpa syksyllä vielä yksi reissu jos päästäisiin Iiron kanssa molemmat samaan aikaan ongelle



Muita huomioita olivat tällä erää uusi komea laavu sekä alhaalla pyörinyt vene. En tiedä missä tuolla veneessä kalastuksen rajat kulkee, mutta vähän tuoksui, että niitä saatettiin venytellä...

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kahtesti laukeava

Asemurheita ollut viime vuosina, kun varmistin tupannut menemään päälle ensimmäisen laukauksen jälkeen haulikossa. Mystinen vika, kun radalla on saanut paukutella rauhassa satojakin panoksia ilman ongelmia. Metsällä taas murhe on turhan yleinen. Liittyy tavalla tai toisella rekyyliin. Nyt lopulta tuli asiaa selvitettyä enemmän ja ohjeita saatua miten voisi korjausta suorittaa. Koneisto irti torrakosta, kiehuvaa vettä päälle, jarruosien puhdistukseen tarkoitettua sprayta sekä kevyt öljyäminen perään. Tämmöiset temput tein ja ainakin yhdellä testiammunnalla metsästyspaukuilla homma toimi. Aika näyttää sitten mikä on lopputulos.

Jäniksessäkin tuli käytyä ensimmäinen reissu lauantaina. Ei suuria kerrottavia jälkipolville. Kaverin ykkösajuria ilmeisesti kyy pääsi ajotreeneissä rokottamaan niskaan ja hän oli saikulla. Toinen ajokoira eli nuori uros vielä opetteli peliliikkeitä eikä ajoa saatu aikaiseksi. Metsälintuja näkyi mukavasti sekä hirvikärpäsiä. Jälkimmäisille ei tunnu huonoja poikueita tulevan, valitettavasti...