lauantai 26. syyskuuta 2015

Hirvimetsällä

Tälle syksylle on teemana ollut comeback. Ensin vaippojen vaihto starttasi yli 10 vuoden tauon jälkeen ja melkeinpä ehti samanlainen aika vierähtää edellisestä hirvipassista. Kävin aktiivisimmin hirvihommissa 90-luvulla. Silloin ehdin yhden emän ja pari vasaa ampumaan, monia hirviä meni ampumatta ohitse johtuen huonoista laukaisupaikoista. Minut kasvatettiin ja opetettiin rauhalliseen sekä harkittuun toimintaan metsästystilanteissa. Lienee niitä harvoja oppeja jotka on suht hyvin kalloon menneet, hyvä niin. 90-lukukin oli vielä aikaa kun metsästys oli koko kylän yhdistävä, lämminhenkinen tapahtuma. Homma toimi ajometsästyksenä eikä koiraa käytetty kuin korkeintaan lainassa haavaikoiden jahtaukseen. Ja nekin oli silloin kovin vähissä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta kyllä silloin leipäkin maistui leivemmältä, ainakin mummon tekemä.

Ne ajat oli silloin ja nyt on nyt. Parikymmentä ukkoa teki aamulla lähtöä metsään. Pari kappaletta nuoria koiria, kaikenlaista elektroniikkaa ja korvanappia. Mutta nämä on ymmärrettäviä juttuja ja elämä menee eteenpäin. Sosiaalisuus on kuitenkin säilynyt ja onhan nämä hienoja tapahtumia. Jahka oltiin lupia katseltu, metsästyksen pelisäännöt käyty läpi ja toisemme kätelty päästiin metsään. Rivipassimiehelle siitä tulikin melkein 3h istunto ja toki radiopuhelimestakin loppui heti akku. Hirviä ei löydetty vaan ilmeisesti ne oli tuoreista havainnoista huolimatta painelleet metsästettävän alueen lävitse.

Mutta istumisen jälkeen chilisulatejuustomakkara on hyvää ja ehkäpä parasta Utrianlahden koulun rannassa paviljongilla lämmitettynä. Kun oli makkarat syöty siirryttiin seuraavaan kohteeseen. Sielläkään ei tosin valmista tullut ja pitkän istumisen jälkeen oli todettava, että joskus on kopastava tyhjää...

Mukava oli kuitenkin palata vanhaan seuraan ja nähdä niin tuttuja kuin minulle uusiakin naamoja. Maisemat on kotipaikan metsissä muuttuneet ja passit ei ole kaikki tutuilla paikoilla. Ehkäpä päivän parasta antia oli varsin leppoisa radioliikenne, joka tällaisen viestikoulutuksen saaneen aliupseerin korvaan toki ajottain vähän "särähtikin". Jutut oli toisinaan sellaisia, että hymy oli aika korkealla suupielissä ja kyllä savolaisuus on lahja maailmalle. Mukava oli myös passissa kulkea erään paikallisen vanhemman herrasmiehen kanssa. Hän aikanaan minun ollessa pikkupoika opetti miten saisin meidän lemmikkikalkkunat munimaan. No se on liian pitkä tarina tähän ja ei siinä hirveän hyvin käynyt niille kalkkunoillekkaan...Eikä niitä herkullisia kalkkunanmuniakaan tainnut ilmestyä...

Hirvimetsälle sitten taas parin viikon päästä uudelleen. Huomenna annetaan rouvalle ansaittua lepoaikaa ja tuleva viikonloppu menee reikäpallon ja ristiäisten parissa. Viannallakin pitäisi ehkä yrittää tässä ennen seuraavia metsästyksiä käydä pistämässä perhokalastuksen osalta kausi pakettiin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti