lauantai 31. lokakuuta 2015

Pahanilmanlintu

Tänä syksynä on tullut oltua mukana hirvimetsällä neljä päivää. Yhtenäkään päivänä ei silloin hirviä olla saatu. Tänään ja pari viikkoa sitten etenkin vei hirvet hommat nimiinsä varsin vahvasti. Onneksi kuitenkin muina päivinä on muu porukka elukoita kaatanut ja tänään sainkin hirvenlihaa kotiin. Huomenna meinasin maksaa paistella. Kylläpä muuten kelpaa. Sinällään toki vähän harmi ollut, että jänisjahdit on samalla kärsineet ja en ole pitkäkorvien perään ehtinyt lainkaan. Kaikkialle ei vaan pysty repeämään. Mutta pari sanaa parista edellisestä hirvestyksestä missä olin "hyvää tuuriani" tuomassa...

Pari viikkoa sitten saatiin heti aamusta hirvet haukkuun nuorelle koiralle. Koiramies näki jalat hirviltä. Karkon otettuaan hirvet painuivat siksak ja lopulta hävittivät tosiaan uransa alkumetreillä olevan koiran perästään. Myöhemmin iltapäivällä tuoreelle jäljelle päästiin taas, mutta emä ja vasa onnistui pyörähtämään takaisin meidän harvaksi huvenneen passiketjun välistä. Tänään sitten taas aamulla ilmeisesti vasaporukka liikkui hyvin hitaasti koiran edessä ja erinäisten vaiheiden jälkeen passin läpi pääsivät nekin käytännössä näkemättä. Iltapäivän jahdissa sitten oli aamuinen näköhavainto mullikkaan ja koira perään. Löytöhaukku liki välittömästi ja heti hirvi liikkeelle tuhatta ja sataa. Ja yllättäen sivusta passimiesten ohi. Aika vaikean oloista. Aamulla meni passissa seisoessa liki 4h putkeen...



Mutta on tässä hirviäkin nähty. Harmi vaan, että autonratissa. Alkuviikosta Pihkainmäessä kotinurkilla meinasi emä vasoineen tulla alle (kuva) ja tänään jahdista kotiutuessa nähtiin kolme hirveä pellolla enon kanssa Karttulan kupeessa. Olin näkeväni pientä lällätystä heidän toimestaan...no nyt sitten pitää katsoa vieläkö hirvijahtiin tälle syksyä ehtisi. Tekisi kyllä mieli kaadollekkin päästä...

torstai 15. lokakuuta 2015

Perhokausi pakettiin

Suht rauhallisissa merkeissä omalta osalta mennyt perhostelukesä käytiin laittamassa Iiron kanssa pakettiin Viannalla. Vesitilanne oli kiva ja kalaakin oli saatu. Siikaa oli kuulemma tullut hyvin. Kolme kalamiestä oli paikalla ja todettiin Esalle molemmat, että taitaa olla sakkia enemmän kuin Kalikan pelissä. Yksi näistä ensimmäistä kirreä siinä suolistelikin jo. Oli kuulemma siltamontusta tullut ilmeisesti jigillä. Kylmä vesi ei houkutellut kahlaamaan ja näinpä alkuun tuli syydettyä perhoja kivivallilta kiviin. Ja niitähän meni sekä lahnoja tuli. Etenkin Iiro oli mestari niiden koukuttamisessa. Muutamia itsellekin. Joskin yksi ehkä oli kuitenkin kirre, mutta se jäi vähän epäselväksi. Pääosin kaikki lituskaiset kalat majailivat padon keskipilarin luona.

Parin tunnin päästä muu poppoo poistui. Tosin tämä aiemmin kirren saanut kaveri onnistui lähtiessään toistamiseen ja paikka sama. Hyviä kaloja. Varmaan 2kg meni ehkä rikki tuolla ja ehjäeväisen näköinen epeli oli. Itse kahlailin yli ja eipä sielläkään kaloja näkynyt. Sieltä palatessa oli Iiro onnistunut kirren siltamontusta kaivamaan. Siellä ne sitten taisi olla. Tosin ei niitä kuitenkaan sieltä enempää löydetty. Luukuilta sain yhden vajaan kiloisen siian, mutta sekin sai kroppakalana vapautensa.



Vajaan 5h kalastuksen jälkeen todettiin, että eiköhän tämä homma ole nyt nähty. Perhoja oli molemmilla pohjassa herra ties miten paljon. Ja koskessa olleista siimoista päätellen näin oli kyllä muillekkin käynyt. Mutta mukava oli oikoa siimoja ja keväällä sitten jatketaan. Varmaankin se on taas pääsiäisenä Viannalla, kun allekirjoittaneella siimat kastuu. Tässä välissä keskitytään metsästykseen ja urheiluun...

lauantai 10. lokakuuta 2015

Sydämen tykytyksiä


Toinen jahtipäivä itselle hirvimetsällä nyt lauantaina. Edellinen viikonloppu meni sählypeleissä ja antaessa pojalle nimeä. No nyt oli Konstalle annettu nimi ja talvikin jo teki tuloaan. Joskaan onneksi ihan niin kylmä ei aamulla ollut kuin aiemmin viikolla elohopean huidellessa reilusti miinuksella. Ihan tarpeeksi viileä kuitenkin oli, kun kurvasin Syvänniemeltä ottamaan enoa kyytiin. Eikä taudeista pahin, orastava miesflunssa helpottanut asiaa. Miesflunssahan on sitä, että pientä flunssaa pukkaa josta eniten kärsii vaimo ja muu kotiväki miehen mussuttaessa miten nyt ollaan ihan kuoleman kourissa.

Mukavasti oli taas porukkaa ja jahti käyntiin. Hirviä oli taas vähän siellä, täällä ja tuolla. Joittenkin perään lähdettiin. Passiin pääsin tutulle paikalle johon viimeisimmän hirveni ammuin vuosia sitten. Silloin emä toi vasaa varovasti ajoketjun edessä ja tiellä pääsin tuon vasan ampumaan. Oli vaan kasvanut metsä siellä. Parikin koiraa oli metsässä mitään suurempia tapahtumia. Tunsin itseni vääpeli Körmystä tutuksi vartiomies Räikköseksi, kun kiersin pientä kehää "sivupassin" viimeisenä miehenä. Aavistuksen yksinkertainen mies oli Räikkönenkin. Liikkumaan pystyi, ja onneksi pystyi, passipaikan sijainnista johtuen. Kylmää meinasi pukata, hirvistä ei havaintoakaan. Joskin passista päästiin siirtymään naapuriseuran jahtiin, kun heillä koira haukkui alueen rajoilla useampaa hirveä. Haukun pääsi kuulemaan sekä laukaukset varsin läheltä, kun vasa kaatui. Loput hirvet siitä hävisivät kuin pieru saharaan eikä niitä meidän passissa nähty. Makkaratauko, kiitos nam!



Iltapäivästä sitten jahtailtiin taas samoilla suunnilla kuin aamusta. Useampi koira metsässä ja itsellä tornipassi vanhan metsittyneen riistapeltoaukean luona. Hyvä passi sattui kortilla, tästä hirvet kulkee. Ei vaan meinannut tapahtua mitään ja klassisesti alkoi hiljalleen vilu kapajamaan. Lopulta kuitenkin radiopuhelimesta kuului, että sorkkaeläintä menee koiran edessä. Ja mikä parasta, niin suoraan meikäläisen passia kohti. Useasta koirasta ja muutamien vuosien tauosta johtuen, niin muuten meni lujaa kun vaan olisi tiennyt kummaltako puolta tietä hirvi tai hirvet on tulossa...



Noh, lopulta asia selkeni ja oikeasta suunnasta odotin. Ryske alkoi kuulua, paras hetki hirvipassissa. Sydän tykyttää, mutta jännitys on kadonnut. Hirvi tulee näköisälle pusikkoiselta entiseltä aukolta vasta ojanpenkalla (yllä oleva kuva tästä passista). Ei saa selvää mitä tulee, emä nousee tielle hitaaaaaaaasti. Tarjoaa oikein lapaa erikseen pitkällä pysähdyksellä. Missä vasat?? Ei tiedä, prkl! Siinä seisoo nyt hirvi kiikarin ristikossa. Ei tarvitsisi kuin puristaa ja havua hattuun. Mutta ei tänään. Ei tiennyt onko vasa perässä vai ei. Hirviä ei oteta, niitä saadaan. Ja silloin ammutaan kun on paikka, nyt ei ollut. Lopulta tämä otus kiersi vielä meidän passeihin, mutta osasi väistellä ne karaten läpi. Hirvi 100 - Utrianlahden Metsästäjät 0. Tätä on metsästys ja sitä sen pitää välillä olla. Tilanteen jälkeen tärisi koko ukko jännityksen lauettua. Onhan tämä vaan mukavaa hommaa, kun pitkä odotus palkitaan. Palkinto on tavoittelemisen arvoinen vaikka tänään jäätiin pistesijoille.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Viimein lintuja katselemassa

Aika pitkälti syksyä ehti mennä ensimmäinen "linnustusjahti". Kovin suurista jahdeista ei ole kyse vaan käyn kävelemässä meidän Vilin kanssa aina sellaisen vajaan 2km lenkin vaimon mummolassa jossa on yksi hyvä suomainen aukea. Tai no aukea ja aukea, vuodet on jo vesakkoa sinnekkin tuoneet. Siellä on kuitenkin usein pyytä, teertä ja metsojakin jopa tullut nähtyä (nythän toki metso on rauhoitettu). Miksi ei tule enemmän käytyä kävelemässä? Koska hirvikärpäset. Nuo maailmanlopun elukat. Piti pilata niidenkin hyvä harrastus. Ennen maistui leipä leivältä, laivat oli puuta, Neuvostoliitto voimissaan, Reagan puhui tähtien sodasta eikä ollut niitä pirun kärpäsiä. Ei niitä nytkään ollut, kun ensimmäiset pakkaset olivat saapuneet suomen syksyyn. Mutta ei näkynyt lintujakaan. Ei ensimmäistäkään. Tämä ei meitä Vilin kanssa murheelliseksi saanut. Koira ja mies saivat kevyen liikunnan ja ulkoilun. Se noiden lyhyiden reissujen tärkein anti on ollut pääkopan tuuletuksen lisäksi. Saalista jos haluaisi vakavissaan, niin pitäisi ihan muualla käydä metsällä ja toisenlaisella intensiteetillä...