Sydämen tykytyksiä

Toinen jahtipäivä itselle hirvimetsällä nyt lauantaina. Edellinen viikonloppu meni sählypeleissä ja antaessa pojalle nimeä. No nyt oli Konstalle annettu nimi ja talvikin jo teki tuloaan. Joskaan onneksi ihan niin kylmä ei aamulla ollut kuin aiemmin viikolla elohopean huidellessa reilusti miinuksella. Ihan tarpeeksi viileä kuitenkin oli, kun kurvasin Syvänniemeltä ottamaan enoa kyytiin. Eikä taudeista pahin, orastava miesflunssa helpottanut asiaa. Miesflunssahan on sitä, että pientä flunssaa pukkaa josta eniten kärsii vaimo ja muu kotiväki miehen mussuttaessa miten nyt ollaan ihan kuoleman kourissa.

Mukavasti oli taas porukkaa ja jahti käyntiin. Hirviä oli taas vähän siellä, täällä ja tuolla. Joittenkin perään lähdettiin. Passiin pääsin tutulle paikalle johon viimeisimmän hirveni ammuin vuosia sitten. Silloin emä toi vasaa varovasti ajoketjun edessä ja tiellä pääsin tuon vasan ampumaan. Oli vaan kasvanut metsä siellä. Parikin koiraa oli metsässä mitään suurempia tapahtumia. Tunsin itseni vääpeli Körmystä tutuksi vartiomies Räikköseksi, kun kiersin pientä kehää "sivupassin" viimeisenä miehenä. Aavistuksen yksinkertainen mies oli Räikkönenkin. Liikkumaan pystyi, ja onneksi pystyi, passipaikan sijainnista johtuen. Kylmää meinasi pukata, hirvistä ei havaintoakaan. Joskin passista päästiin siirtymään naapuriseuran jahtiin, kun heillä koira haukkui alueen rajoilla useampaa hirveä. Haukun pääsi kuulemaan sekä laukaukset varsin läheltä, kun vasa kaatui. Loput hirvet siitä hävisivät kuin pieru saharaan eikä niitä meidän passissa nähty. Makkaratauko, kiitos nam!



Iltapäivästä sitten jahtailtiin taas samoilla suunnilla kuin aamusta. Useampi koira metsässä ja itsellä tornipassi vanhan metsittyneen riistapeltoaukean luona. Hyvä passi sattui kortilla, tästä hirvet kulkee. Ei vaan meinannut tapahtua mitään ja klassisesti alkoi hiljalleen vilu kapajamaan. Lopulta kuitenkin radiopuhelimesta kuului, että sorkkaeläintä menee koiran edessä. Ja mikä parasta, niin suoraan meikäläisen passia kohti. Useasta koirasta ja muutamien vuosien tauosta johtuen, niin muuten meni lujaa kun vaan olisi tiennyt kummaltako puolta tietä hirvi tai hirvet on tulossa...



Noh, lopulta asia selkeni ja oikeasta suunnasta odotin. Ryske alkoi kuulua, paras hetki hirvipassissa. Sydän tykyttää, mutta jännitys on kadonnut. Hirvi tulee näköisälle pusikkoiselta entiseltä aukolta vasta ojanpenkalla (yllä oleva kuva tästä passista). Ei saa selvää mitä tulee, emä nousee tielle hitaaaaaaaasti. Tarjoaa oikein lapaa erikseen pitkällä pysähdyksellä. Missä vasat?? Ei tiedä, prkl! Siinä seisoo nyt hirvi kiikarin ristikossa. Ei tarvitsisi kuin puristaa ja havua hattuun. Mutta ei tänään. Ei tiennyt onko vasa perässä vai ei. Hirviä ei oteta, niitä saadaan. Ja silloin ammutaan kun on paikka, nyt ei ollut. Lopulta tämä otus kiersi vielä meidän passeihin, mutta osasi väistellä ne karaten läpi. Hirvi 100 - Utrianlahden Metsästäjät 0. Tätä on metsästys ja sitä sen pitää välillä olla. Tilanteen jälkeen tärisi koko ukko jännityksen lauettua. Onhan tämä vaan mukavaa hommaa, kun pitkä odotus palkitaan. Palkinto on tavoittelemisen arvoinen vaikka tänään jäätiin pistesijoille.