lauantai 29. lokakuuta 2016

Hirven perässä viime ajat


Lokakuun jahdit ovat menneet aika pitkälti hirvihommissa. Edellisen kirjoituksen jälkeen käytännössä kokonaan eli jänikseen ei ole ehtinyt eikä perhokalalle. Jälkimmäisen osalta kausi taitaa alkaa olla taputeltu ja perhosiimoja tuli oikaistua vähiten siitä, kun aloitin harrastuksen olikohan 2008. Toisaalta ehkä ihan hyvä näinkin sillä oikea olkapää vihoittelee ja siellä on joku limapussin tulehdus tms. Ja kaikista vähiten se tykkää perhovavan vatkauksesta. Mutta hirvessä on tullut käytyä nyt suht tiukkaan. Ehkä jopa eniten perheen perustamisen jälkeen. 

Tosiaan itselle jännin hetki koetti pari viikkoa sitten, kun alueella oli vasaporukan lisäksi isompi uros, joka sitten juoksikin n. 60-70m päästä omasta passipaikasta. Passipaikka oli sama josta vedettiin aikaisemmin emää paitamärkänä kohti peräkärryä. Himppasen sijoituin hirven kulkupaikkaan nähden huonosti ja sonni piti sellaista vauhtia, että ei siihen vaan pystynyt ampumaan, kun oksat ja männikkö vilkkui kiikarissa. Koetin kyllä viheltää, mutta ei pysähtynyt. Onneksi tämä kaveri kuitenkin lopulta pysähtyi seuraavaan passilinjaan ja kohtasi määränpäänsä siellä. Pertti tälläsi 9-piikkisen uroksen varmasti hengiltä. Itse arvioin radiopuhelimeen piikkejä olleen 4-5 eli vain puolet meni pieleen. Mutta eipä noita tuossa ehtinyt laskea, kun kaikki työ oli etsiä sopivaa ampumapaikkaa. 


Varsinainen suksee oli sitten viime viikolla pitämämme vasajahti, kun aikuisten luvat oli täynnä ja vasoja uupui vielä kolme. Tiedossa oli parilla vasalla siunattu emä jota lähdettiin jahtaamaan. Ihan ei mennyt kuin Strömsössä, kun ensiksikin passimiehiä oli vain kuusi ja koira otti ensin jonkin yllätysemän juoksulenkille aamusta. Noh, kun oikeat elukat löytyi, niin kotipaikkaa nykyään asuttava Mirko pamautti ensimmäisen hirvensä meidän seurassa ja Pertti hienoilla peliliikkeillään pääsi toisen vasan ampumaan hieman myöhemmin. Ja taas herra ties minne asti, kuten tuon 9-piikkisen uroksenkin. Ja vielä itse otin kompassisuunnan pieleen menomatkalla ja vedin pulkkaa varmaan ylimääräiset 200m ennen kaatopaikan löytämistä. Ja luntakin oli maassa. Ei tarvitse ehkä Jukolaan lähteä...

Tänäänkin vesisateessa tuli oltua jahdissa, mutta ilman suurempia tapahtumia. Ehkä parasta antia oli makkaratulilla jutut, kun viikkojahtiakin oli kuuleman mukaan juhlittu..ihan ravakastikkin...Sen verran tuli muuten tänään huomattua, että kiikari näköjään himppasen meinaa huurtua kostealla kelillä ilmeisesti ihan sisältäkin päin. Mikään hieno vehje tuo mun Tasco ei ole, mutta mulle riittää. Taidan sitä huollossa käyttää, kun ilmeisesti alle satasella sellaisen pystyy tekemään. Maksavat näköjään tänä päivänä etenkin laadukkaat uudet tähtäinlaitteet mansikoita...

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Jahtipäiviä takana

Työpaikan vaihtumisesta johtuen nyt on ollut vähän paremmin aikaa olla jahdeissa näin irtisanomisajalla, kun perheaikaa jää arkipäiville paremmin. Viikko sitten olin sunnuntaina hirvijahdissa ja se menikin mainiosti. Ensin saatiin vasaton emä nurin ja tämän jälkeen nelipiikkinen uros. Molemmissa oli ampujina aiemmin havuja hatussa vältelleet kaverit, niin hommahan meni siis paremmin kuin hyvin. Itsellä oli hyviä passeja, mutta hirviä en näkemään silloin päässyt...

Perjantaina käytiin enon kanssa jänisjahdissa kotipaikalla. Keli vaikutti loistavalle, mutta ei vaan koira saanut jänistä ylös. Viikolla hieman eri paikassa oli pari jänistä ammuttu Torstille, mutta nyt piteli mykkää koko nelituntisen mikä metsällä oltiin. No ainahan ei voi onnistua eikä edes joka kerralla.

Launtaina oli taas ohjelmassa heti aamusta 45,9km siirtyminen kotipihasta Utrianlahteen hirvihommiin. Sain itselleni passipaikan samoilta kulmilta minne edellisenä sunnuntaina ammuttiin uros. Sinne ei vasaporukka tullut vaan tapatti itsensä hyvän passituksen ansiosta suht keskelle aluetta mitä jahdattiin. Sieltä olikin sitten lämpöinen urakka vedellä etenkin naaras pois pulkassa. Mönkkäri oli apuna, mutta taisi joku 400m jäädä vetomatkaa sinnekkin pehmeän maaston ansiosta. Jahdista kotiutuessa näin vielä Tervolaisten jahtaaman hirven lentokentän luona. Suht läheltä autoja meni, mutta onneksi ei kolissut. Autoilijoiden olisi kyllä hyvä noihin hirvimerkkeihin suhtautua tietyllä vakavuudella sekä erityisellä varovaisuudella jos erikseen metsästyksestä ilmoitellaan. Muutenkin syksyllä viikonloppuisin sekä tietenkin myös hämärällä kantsii penkkoja katsella hieman normaalia tarkemmin...



Tänään jatkettiin vielä hirvijahtia, mutta emä ja kaksi vasaa veivät aika pahasti meitä. Pääsin itsekkin nuo passissa näkemään, mutta jäi piippu kylmäksi. Omalla tavallaan on aika taidetta ja hienoa katsoa miten se emä jälkeläisiään yrittää suojella. Itsellä on toistaiseksi viimeisenä hirvenä ammuttuna vasa jossa juurikin pieni emä toi vasaansa aivan ajoketjun edessä. Ei se helpolla jälkikasvuaan tapata

Mutta tulipahan oltua kolme päivää peräkkäin jahdissa. Tätä ei ole ihan heti tapahtunut ja on harvinaista herkkua lapsiperheessä. Sen verran pitää vielä loppuun mainita, että on varsin mainiota tuo sanasto tuolla hirvimetsällä. Eilen piti itsekkin kartan kanssa vähän päivittää, että missä on Luomalan ja Coldrexin mutkat sun muut. Näitten lisäksi on kuatuvvoo kivvee, metonpesän mutkoo ja subutex suoroo..okei okei..viimeisen keksin itse, mutta sanasto on aika värikästä. Yksi parhaista on ns. "haivinkkeli" jonka kuulee ajottain hirvillä tapahtuvan koiran ollessa heidän kannoillaan. En tiedä miten tuo kirjoitetaan, suunnilleen edes miten lausutaan. Kyseessä ei kuitenkaan liene kolmois-salchow tai kaksois-lutz tai mikään muukaan luistelusta tuttu liikekuvio. Haivinkkeli ymmärtääkseni on äkkikäännös...se on meille avioliitossa eläville hyvinkin tuttu vaimon mielenmaisemasta...