keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Synttärinä suuntana Palokki

Vuosi sitten olin synttärinä käymässä Viannalla ja siellä sattui luukkujen nostoa ja ekaa kertaa istutusautokin samalle päivälle. Oli kaikenlaista säpinää. Nyt oli Viantaa sen verran kalastettuna, että teki mieli kopaista jotain uutta ja tästä menee osittain kiitokset Joensuun nuoriso-osastolle jotka laittoivat kuvia Palokin lammista Heinävedeltä pk.nettiin. No eikun sinne vaan. Mennessä näin muuten sarjassamme "Luonto on vielä meidän" tapahtuman, kun Palokkiin vievällä tiellä yritti kärppä käydä variksen päälle. Harmi kun ei ehtinyt näkemään loppuun tätä episodia. Unohdetaan kuitenkin nyt kärpät, koska niistä tulee mieleen Oulu ja siitä tulee mieleen työt ja kohta alkaa taas ahistaa. Palataan siis Palokkiin. Kävin hakemassa luvat lammen rannalta vanhemmalta herrasmieheltä. Lupahinta oli edullinen yhdellä vavalla eli 11e/3 kalaa. Yksi sellainen siis, kiitos nam. Samalla rupateltiin istutuspolitiikasta ja kuulemma parin viikon välein laittavat kalaa. Tälläkin kertaa olin perinteisesti päivää ennen uutta satsia. No eikun vaan ongelle ja keskitin kalastukseni pienempään lampeen jotta ei mennyt ihan juoksenteluksi. Alla pari heikkolaatuista videota joissa ylemmästä selviää pienemmän lammen tragediset mitat ja alemmasta isomman lammen jota siis heittelin ehkä pari kymmentä heittoa reissun aikana.







Ruuhkaa näilläkään lammilla ei ollut. Yksi pariskunta oli tullut asuntoautolla tahnaongelle. Muita ei näkynyt. Eikä meinannut näkyä kalojakaan ja tuuli kuin Neuvostoliittolaisissa elokuvissa. Se haittasi paljon tienvarren luona olevien virtapaikkojen ympärystön kalastusta. Tosiaan tapahtumat olivat täysin hukassa kuten pintakäynnitkin. Pitkän laiturin päästä sen sijaan löytyi pohjasta pari hakoa joista löytyy nyt todella mageita liitsejä.

Kalastuksen aikana en nähnyt kuin pari pintakäyntiä. Toisesta sain reissun ainoan kalani valkealla boobylla. Tärppi oli sen verran napakka, että luulin pohjassa olevan ja nykäisin oikein miehekkäästi takaisin ja annoin sitten löysää ja nykäisin uusiksi. Sitten se pohja lähti liikkeelle. Ei iso kirre ollut, mutta kala kuitenkin. Pari mukavaa syöksyä otti. Toinen kalatapahtuma oli, kun aiemmin bongaamani pintakäynnin luota otti kirre kiinni aivan rannasta kiven juuresta, mutta lähti suoraan kohti, hyppäsi ja sanoi, että minä menen nyt puis. Siinäpä ne tapahtumat oli jos lukuisia ahvenia ei lasketa. Se mikä ihmetytti, niin pintakäyntejä ei ollut edes tyyntymisen jälkeen. Täysin mykkää. Pintakäynnit on kuitenkin omasta mielestäni se lampikalastuksen suola. Heittelipä niihin sitten pinturia, nymfiä tahi liitsiä.

















No tämä oli tällainen tuttavuus. Suht tummaa vettä oli. Ihan ok pärjäsi vaelluskengillä eli kahlurit ei pakolliset ja rannoilla oli ihan kivasti myös takaheitoille tilaa. Säännötkin hintoineen ihan jees. Ehkä kuitenkin itse tykkään enemmän näistä Heinäveden lammista Mustanlammesta useampine laitureineen. Ei kuitenkaan mikään pöllömpi paikka tämäkään ollut jos haluaa kilberttiä ruokapöydän jatkeeksi onkia. Tahnamiesten suosima paikka varmasti kuten Mustanlampikin, mutta minua ei lammella ne veijarit häiritse. Kalat kuitenkin liikkuvat enemmän kuin koskilla joissa jumittava kalastaja sotkee paljon enemmän kalastusta. Vielä kai sitä tälle syksylle pitäisi jossain käydä. Liekkö se sitten Vianta seuraavaksi vuorossa...

2 kommenttia:

  1. kärpät->oulu->työt
    Me toiset eletään täällä Oulussa ja kestetään sitä vuodet läpeensä. Näkisin että täällä voi sinnitellä jopa 20 vuotta hengissä. Eioo kivaa, mutta lähellä on Ruotsin harjuspaikat ja kohtuumatka Tenolle.

    VastaaPoista
  2. :) Mulla on sellainen viha-rakkaus suhde sinne. Leikkimielisesti piruilen oululaisille joka taitteessa vaikka hymiöt usein unohtuukin. Aidosti savolaisiin varauksella ja ehkä hivenen vihamielisesti suhtautuen olen törmännyt ainoastaan Kymenlaaksossa...

    VastaaPoista