maanantai 26. maaliskuuta 2012

Sidontaa, sidontaa ja vielä kerran sidontaa

Viime aikoina on tullut vietettyä paljon aikaa perhonsidontapenkin ääressä. Sieltä onkin pukannut ulos noin 700kpl sutturoita. Pientä rutiinia alkaa siis löytymään perusperhojen sidontaan. Samalla sain myös innostusta siivoilla omaa streamer-rasiaa ja viskoa ne ihan pahimmat sötökset roskiin. Ihan hirveitä turauksia osa. Nyt on tullut sidottua muddlereita, tinseleitä, surffilautoja jne. Yhteen itselleni uuteen marabou-runkoiseen viritykseen mulla on jo ohjeet ja odottelen mistpoolista materiaaleja siihen. Samalla tein myös isomman tilauksen Bogdanille Puolaan, josta saa volframi-kuulat suomen messinkikuulien hinnoilla ja chenillet on suorastaan naurettavan halpoja. Sen sijaan esim. koukkuja ei kyllä sieltä mielestäni kannattanut tilata vaan lähinnä tuossa olivat itseä kiinnostavat setit sieltä

Samalla on tullut päivitettyä myös sidontavälineistöä spigottien osalta. Ostin Rialinnasta, tuosta työmatkan varrella olevasta mainiosta putiikista, Riten spigotin ja se tuntui kyllä todella mukavalle. Siitä innostuneena tilailin myös Tiemcon vastaavan. Nämä on kuitenkin välineitä joiden pitäisi kestää pitkälle tulevaisuuteen. Saksetkin ostin uudet Riaskista ja niissä päädyn aina suht halpoihin. Perusteluina on, että en hirveästi jaksa sääliä sakseja tai käyttää kaksia erillisiä enkä myöskään sido sellaisia perhoja joissa vaadittaisiin erityistä tarkkuutta saksien osalta. Yhden uuden perhorasian aion myös ostaa tälle vuodelle ja se on tulossa kirrejahteihin eli spekseinä on, että sinne pitäisi sopia joku about 30 liitsiä ja 20 pikkuperhoa. Yksi malli on mielessä ja sitä pitääkin tänään vilkaista Rialinnalla



Nyt on sidontasessiot hivenen hiljentyneet ja säätiedotusta pitää pollata jatkuvasti, että mille päivälle ottaisi talvilomapäivän ja suuntaisi jonnekkin maakunnan koskista. Kotona tilanne on onneksi paranemassa eli vaimo palaa töihin 6kk sairasloman jäljiltä. Tämä tosin tuo sitten vuorotyön muodossa omat haasteensa kalastukseen lastenhoitoteknisistä syistä. Mutta sillä ei ole väliä vaan pääasia on, että parempi puolisko on toipumassa takaisin työelämään ja tulisi rahukkaakin. Nythän KELA:n "viisaat" lääkärit päättivät etteivät alkuvuodesta maksa euroakaan korvauksia. Mutta sepäs siitä...














Varmoja reissuja ei ole kesän ja kevään osalta kuin ehkä kaksi. Toinen niistä suuntautuu pääsiäisviikolla Viannalle ja toinen on sitten toukokuun lopussa Jormasjoelle Vuokatin loman yhteydessä. Muuten on mieli avoin kaikille mahdollisille. Kirrepilkitkin alkaa olla pikkuhiljaa finaalissa. Lauantaina kävin vielä Kivilammella ja siellä saaliina yksi varsin jäätävä tärppi sekä sight fishing -hengessä liitsiin 40cm vedessä tällännyt kirre, joka lopulta katkotti siimat. Tai eipä se kala niitä katko varsinaisesti vaan vika löytyy aina vavan toisesta päästä.













Vielä tähän loppuun asia joka on mieltä painanut ajoittain eli tuossa alkutalvesta, kun sain kiintiön nettihommia kalastuksen osalta täyteen, niin poistelin jonkun verran kavereita tuolta sosiaalisesta mediasta. Isoon osaan ei ollut mitään henkilökohtaista syytä vaan lähinnä en halunnut elämäni huolia ja murheita jakaa sellaisten ihmisten kanssa joita en ole koskaan tavannut tai ei muuten mitään yhteistä ole ollut. Nou hard feelings mihinkään suuntaan. Mutta näillä mennään nyt kohti kevättä ja kireitä kaikille sumarivesille!

3 kommenttia:

  1. Alkanu sulla perhonsidonta sujumaan ainakin kyseisten otosten perusteella: mukavan näköisiä pelejä, hattua vaan sinne päin ja kirjoittelehan blogia jatkossakin! Pitäisi saada itsekin aloitettua taas laiskana sitojana, kun ei offseasonilla tahdo saada "tarpeeksi" tehtyä ja sitten parhaimpaan kalastusaikaan paahtaen sitten paniikissa sutturoita.

    Mainitsit tosiaan noista spigoista, niin oletko huomannut eroa Tiemcon (käyttänyt jonkun vuoden Tiemcon keraamista) ja tuon Riten välillä sidonnassa kuinka helposti katkottaa sidontalankaa, vaikka keraamiset onkin - tietysti vaikuttaa lankan laatu ja ehkä muutkin asiat?

    Terveisiä Oulusta,

    VastaaPoista
  2. Morjesta Ouluun!

    Kiitoksia viestistä. Ite nyt vähin kaupittelin noita sutturoita (lähinnä liitsejä) ja sitä kautta sai intoa täytellä myös omia rasioitakin. Se on ollut tuon "harrastuksen" paras puoli kyllä, koska olen itsekkin ollut armottoman laiska sitoja

    En oikein osaa valitettavasti kysymykseesi spigoteista vastata, kun mulla on tuo Rite ollut vasta muutaman päivän ja Tiemco on pakattuna Mistpoolissa kohti kotia eli saan huomenna vasta testiin. Pitää palata tuohon vertailuun myöhemmin ja kuten tosiaan sanoit, niin paljon vaikuttaa lankakin. "Löysin" nyt tuohon liitsien sidontaan ja muihinkin streamereihin tuon aika liukkaan UTC:n langan (http://mistpool.com/product_info.php?products_id=599) joista pari rullaa olen tuota 70 denieriä jo pyöritellyt. Kovasti olen tykännyt siitä ja mielestäni hinta-laatu on siinä ihan ok ainakin nopealla testillä. Pienempiin perhoihin siitä toki ei oikein ole

    Ismo

    VastaaPoista
  3. Langan katkeamiset on liki spigotilla kuin spigotilla nykyään siitä johtuvia, että kiivaasti pyörittäessä lanka osuu koukun kärkeen rispaantuu ja seuraavan parin pyöräytyksen aikana katkeaa.
    Langathan ovat nykyään hyviä. sheer on liki 100% nykyisin käytössä. vain joitakin erikoisvärejä ja vanhoja rullia tuota utc:tä ja Benecchi 12/0 käytössä. Muddler päihin power silkkiä käytössä ja on kyllä hyvä ja ohut, mut pääosin tulee noi mutikatkin joko tuolla sheerillä tai Benecchillä sidottua. Pintureihin vielä unin joku 17/0 lanka.

    VastaaPoista