sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Loma!

Kauan sitä taas odotettiin, mutta vihdoinkin pärähti neljän viikon kesälomat. Ennen lomia velipoika kävi lapin keikan kavereittensa kanssa ja pojilla tuntui kovin mukavaa siellä olevan. Reissun kruunasi näätämöltä Iiron saama karvan auki 5 kg kala. Perho on kuulemma hyvässä tallessa ensimmäisestä saadusta lohesta..tai jalasta..no jokatapauksessa. Jopella oli ollut kuulemma Emma-vaapussa arviolta kympin kala kiinni, mutta hän oli halunnut spurtin jälkeen kiertää itsensä kiveen ja jatkaa uintiaan joessa...siis kala



Tosiaan loma alkoi ja kelit kylmeni välittömästi. Kirjoitushetkellä näyttää mittari seitsemää astetta. Huomenna maanantaina lähdetään Häkkisen Villen ja Iiron kanssa vuorokaudeksi Huopanalle. Saapa nähdä miten vähissä on vesi. Ainakin parhaat pinturihätsit jäänee näkemättä ellei säätiedotukset ole pahasti väärässä. Superpupia ja 14# caddiksia sidoin tätä varten. Noh larvathan toimivat aina. Sen oli ankkalinnalaiset huomanneet jo nyt pe-la yönä Vihalta josta oli Söde koukuttanut 64cm taimenen ja Häivikselle taisi tulla 55cm. Masakin oli kalan saanut (olikohan 53cm). La-su yön tuloksista ei ole tarkempaa tietoa...

Loppulomien osalta onkin reissut sitten ihan levällään. Äyskoskella on tarkoitus päästä vuorokausi käymään. Nurmijoen reissu on nyt vaakalaudalla kaverin kiireiden vuoksi. Viannalla on liian vähän vettä. Voipi olla, että Kellalla tai Kärnällä tulee käytyä ja tekisi mieli käydä uutena tuttavuutena katsomassa Karvionkoski. Siitä onkin jo hujasen kanssa ollut puhetta. Mutta tämmöisellä hyvin avonaisella planilla mennään nämä kesälomat.

2 kommenttia:

  1. Melko hiljainen reissu oli. Täytynee rapsa tuossa väsätä jossain välissä. Tuo fisu oli muuten 54cm.

    VastaaPoista
  2. No kuitenkin lohda duli. Mutta tuota tuota... pitääpä soitella jahka selviää milloin tuonne äsylle olen menossa. Nimittäin ei haittas pätkääkään vinkit paikasta kesäajan suhteen. Mulla on perholla ainoastaan ne muutama sumari-aikaan tehty reissu tältä keväältä takana...

    VastaaPoista