tiistai 24. elokuuta 2010

Jopas oli tapahtumia

Niin se vaan kävi, että taas siirtyi Konnekosken reissu ja Viannalle Rellun nokka osoitti. Niin jos joltain on mennyt ohi, niin Seat lähti jatkamaan maallista vaellusta mustalaiselle Tampereen suuntaan ja taivaspaikkaa koetan ateistina itselleni hommata ja mikäpäs siihen parempi valinta kuin rapea ranskalainen vuosimallia 2002 Renaultin tehtailta. Tähän kärkeen voisi muuten kertoa heti pienen kaskunkin eli miksi kutsutaan kädetöntä ja jalatonta mustalaista? melko luotettavaksi...no sepäs näistä jutuista. Tosiaan on ollut tarkoitus käydä kalassa Konnekoskella, mutta reissu vaan tuntuu siirtyvän. Toissa viikonloppuna Häksy, Iiro & co olivat siellä olleet ja monia muitakin ja mykkää ollut. Lisäksi huhut kertoivat +60cm taimenen majailevan Esan purolla, niin jopas sitä sinne oli taas helppo lähteä

Oltiin Kiuruveden mökkirakennusta rakastavan kalamiehen kanssa varattu luvat klo 16-22. Tultiin joelle suht yhtäaikaa. Vettä oli tosi vähän ja kalamiehiä näkyi koskessa. Ei oikein hyvälle vaikuttanut. Tosin yksi kalamiehistä oli lähtöä jo tekemässä. Vallilla kalaa sen sijaan väsytteli "ranskan poika" Alexis. Pinturia oli kirre purrut. Eikä ollut päivän ainoa. Lisäksi kalassa oli edesmenneiltä Savo ProTeamin sivuilta tutunnäköinen kalamies jonka nimeä en millään muista sekä Etelä-Kuopion Ilveksen salibandy-joukkueen hyökkäyspään terävämpiä nimiä eli Tiihos Lauri jonka kanssa näköjään törmätään joka paikassa. Ehkä seuraavalla kerralla varovasti jo morjestetaan.

Pelipaikat oli aika vähissä, mutta toki hujanen kahlasi taas elukkana kuohun alle äs juusual. Taisi kolmannella heitolla jo olla kirre tovin kiinni. Sitten hivenen hiljeni. Tiihosella näytti jotain tapahtumia olevan, mutta menivät minulta hieman ohi, että mitä eväkkäitä siellä pyöri. Taimenet esittivät patoluukun alla hyppyrepertuaariaan, mutta nyt näytti vanha viisaus pätevän eli hyppäävä kala ei ota. Puoli kuuden maissa tuntui kalat aktivoituvan ja itselläni oli käytössä Sonikin kevyempi #3/4 kasikinttuinen vapa. Sain kirjon kiinni kirrepupaan ja peräti haaviin. Aika pieni eväkäs tosin oli. Ei kiloakaan. Kohta perään toinen hyppykone kiinni ja jotenkin olin pihalla väsyttelystä ja koetin turhan nopsaan kalaa haaviin saada. Niimpä ryssin sen oikein alokasmaisesti haavitessa ja kirrepupa jäi kalan huuleen. Samoihin aikoihin Hujanen kantoi alhaalta saamaansa about 1.5kg kirjavaa lohta


Sitten hiljenikin aika tehokkaasti ja tapahtumat olivat tiukassa. Illalla sitten kuitenkin tuossa klo 21 maissa alkoi paukkua. Ensin meikälle kirre kiinni. Pieni löysä siima ja kohta tiukalla siimalla kala irti, toinen heti perään kiinni ja irtosi ilman että varmasti sai löysää senttiäkään. Kohta pari potkua samoilta paikoilta yksi kiinni, mutta irti. Hujanen sai myös yhden mukavan kirren kiinni ja muutamien hyppyjen jälkeen vapa mutkalla kala irti. Itse vielä sain yhden kiinni suht matalasta, mutta tämäkin irti kesken väsytyksen vapa mutkalla. Oli tiukasti tapahtumia, mutta jotenkin tuli mieleen kevään mustalammen reissu jossa kalat karkasivat ihmeellisesti vavan ollessa mutkalla. Noh..mikä lie. Mukavaa kuitenkin oli, kun ei tullut edes mulaistua nurin koskeen ja kalakontakteja tuli vaisun kesän jälkeen. Seuraava reissu on sitten jonnekkin, luoja tietää minne. Veikkaisin kuitenkin, että 150km säteelle kohta kuntakartalta häviävästä Karttulasta.

2 kommenttia:

  1. Ike nyt kyllä alkais olla jo aika hiipiä sinne Konnekoskelleki päin. Vesi ei ole paljoo vielä viileentyny mutta kala ottaa niin pinnasta kun pinnan alta.

    -M.K.E Härkönen

    VastaaPoista
  2. Kyllä näin olisi tarkoitus vielä ennen rauhoitusta tehdä. Ehkäpä ensi keskiviikkona

    VastaaPoista