tiistai 18. lokakuuta 2011

Vuoden viimeisiä reissuja viedään

Jos oli lauantaina tähtäimessä pintovat kalat Riistavedellä, niin nyt oltiin isoja porsaita metsästämässä Palokissa Varkauden lahjan valokuvauksen HDR-maailmalle kanssa. Kyseessä siis varmasti yksi viimeisistä kalareissuista tälle vuodelle perhovälinein. Ehkä vielä kerran joko lammella tai Viannalla ja sitten jos kelit sallii, niin Nurmijoella Hujasen kanssa rauhoituksen jälkeen. Tosin silloin on tarkoitus enemmänkin vaan parantaa maailmaa ja testailla Kiuruveden kansankynttilän saunaa sekä ehkä pari siivua neuvoa antavia ottaa ikäänkuin lääkkeeksi. 

Mutta nyt oli työpäivä jo mennyt osittain repaleiseksi ja sama oli pistää iltapäivän osalta loputkin. Tosin tämä nyt ei mitään uutta ole, kun aikalailla 24/7 tulee oltua firman käytettävissä eli läppäri laulaa sitä suloista virttään taas jossain välissä. Meillä homma toimii työmaalla hyvin ja eletään mukavassa symbioosissa. Mutta nyt tosiaan Palokkiin, koska siellä oli tietojen mukaan vähän ravakampaa kalaa vaihtelun vuoksi tarjolla. Ostin luvan ja samalla kuulin, että pirusti on sakkia käynyt. On ollut reipasta kahtakymmentä kalastajaa ja tainnut kolmenkymmenenkin raja mennä rikki. Pääosinhan nämä ovat ootto-onkijoita, joita tänään ei juurikaan näkynyt. Luvan ostettuani katselin, että siellä se Mika-poika kivasti ison lammen vastarannalla kirreä jo haavitsee. Ajelin kuitenkin parkkiin pienemmälle lammelle. Siellä oli yksi setä hillittömällä virvelillä paiskomassa peltiä lampeen ja yhden laiturin pätkän varannut ootto-ongellaan. Mika saapuikin pian ja melkoisen lötkön oli saanutkin. Aivan loistavasti arvioi itse sen max 2kg kalaksi, mutta pakko oli puntari kaivaa esille, kun olin vahvasti eri mieltä asiasta. Kirbelssonilla oli painoa kuitenkin varsin ravakat 2700g ja osia päälle.



Virveli-mies kertoi pari n. 2kg kalaa saaneensa ja kirrekalastukselle perinteisesti lyhyellä aikavälillä. Se on muuten yksi ko. lajin kalastuksen rasittavimmista piirteistä etenkin suht tuoreiden istareiden kanssa eli saatat heittää kuusi tuntia ja kala on aktiivinen max 30min. Näin on käynyt monesti etenkin Viannalla. No nyt ei sitten kala ollut vaan aktiivinen missään vaiheessa iltapäivää. Ei tärppiäkään kummallekkaan. Olin jo aika kyllästynyt, kun perhoja jäi lammen pohjaan ajoittain. Ilmeisesti jotain hakoja siellä. Viimeinen setti meni jo pois lähtiessä ja olin kuitenkin jo huudellut Mikalle, että käyn kopaisemassa sillan kupeen josta viimeksi kaloja nappasi. Ei jaksanut enää perukkeita väsätä ja ruinasinkin testiin Varkauden jantterin Vissun GT fourin jota lähdettiin sitten kimpassa ihmettelemään. Siinä lyhyen testijakson aikana möyrähti kala ehkä 2m päässä jaloissa. Eikun liitsit sinne ja "kala kiinni!" kuten eräs legendaarinen jallu-mies tähän sanoisi. Kylmä vesi on alkanut kaloissa tekemään tehtäväänsä, joten tästä väsyttelystä ei hirveää spektaakkelia tullut ja pian Mika koukkasikin 2775g kirjolohta haaviin. Alla olevassa kuvassa näkyykin lihavat porsaat (saamamies ja kala)

















Siihen olikin sitten hyvä pistää päivä pakettiin. Tuuli haittasi kalastusta paljon ja varsinkin sen takia, kun suunta vaihtui kuin nuorella morsiamella hääjärjestelyt. Nyt alkaa sitten tosiaan olla perhohommat tältä kaudelta suht lähellä finaalia. Jahka varmuudella viimeinen keikka on heitetty, niin sitten onkin perinteisen kausi-analyysin paikka

2 kommenttia:

  1. Komea kala! Ja todella hieno tämä uusi ulkoasu :)

    VastaaPoista
  2. No kiitos, kiitos vaikka ei kai noista kirreistä komeita meidän olosuhteissa saa oikein millään.

    Valiteltiin aiemmin, että tämä blogi muistuttaa p#skahuussin seinää, niin jotain on nyt uudistettu. Tarkoitus on vaihdella taustalle kuvaa hieman vuodenaikaa aina kuvaamaan ja kuvia täältä kotoisilta kalavesiltä. Tämä on Viannankoskelta viime tai toissa syksyltä.

    VastaaPoista