sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kärpänen puraisi

Nimittäin Pääsiäisen aikaan oli mahtavat kelit ja istuin kolme päivää ahven-pilkillä. Saaliit oli aika pitkälti pientä ahventa ja tutustuin läheisiin järviin eli vaimon mummolan mökkijärveen sekä läheiseen Hoikkaan. Mökkijärveltä sain kosketusta pariin isompaan kalaan, mutta erittäin erämainen Hoikka ei antanut kuin yhden alle pilkin mittaisen ahvenen. Mukava tuttavuus oli ja oli rauhallista siellä. Hirven jäljetkin näkyivät kelkkauran päällä vaikkei moottorikelkkojen kirottu ralli sinne ulottunutkaan. Muutenkin onhan se tuo pilkkiminen kevätlaji auringon hyväillessä kalamiestä. Hivenen omaa vivahdetta sain lajiin, kun huomasin mormuska-osastoni olevan erittäin huonolla hapella. Jotain lyijyn värisiä venäläisiä morreja 80-luvulta oli enää tähteenä. Siitä sitten sitomaan Kamasanin b110 koukulle tavaraa ja ihan hyvinhän tuo tuo tuntui toimivan kärpäsen toukan kanssa vaikka uintiasento ei optimi olekkaan. Koko oranssista pienellä fläsäkierteellä tuli oma suosikkini

Jäi sitten vähän levy päälle Pääsiäisen jälkeen ja sumarihommat olleet taka-alalla ja ehkä pysyvätkin tämän kevään. Rialinnassa Jukka vinkkasi kalapaikkaa jossa eilen lauantaina sitten aamupäivän vietin saaristokaupungin kupeessa. Kalaa tuli todella mukavasti ja isoimpia saaliita sieltä 350g siika ja karvan auki 200g ahven. Särkeä tuli rutosti ja pientä ahventa myös lukumääränä paljon. Lisäksi jonkun isomman kalan kanssa katkotin siiman ja 25 vuotta sitten enoni tekemä pilkki sai ehkä arvoisensa lopun jääden jonkun kalan hampaisiin. Illalla tein ahvenpataa ja hyvää tuli. Ei nyt ihan mummon patahassin veroista, mutta eipä ollut ruiskuortakaan.
















Saapa nyt sitten nähdä miten sumarihommien käy. Nokisen suuntaan olin yhteyksissä ja sinnekkin pääsisi. Netti on jostain syystä hiljennyt kalapaikkatiedotusten osalta. Kaipa sille on syynsä ja olenpa itsekkin pitänyt matalaa profiilia, kun näyttää niin kivan trendikästä olevan. No kerrotaan tässä kuitenkin infona, että Nokiselle on lupahinnat edelleen samat tulevan suven ja keväällä Laakkonen saa seuraajan jäädessään pj:n tehtävistä eläkkeelle. Kotisivutkin siellä pitäisi vuosikokouksen jälkeen päivittyä. Näin minulle kerrottiin, kun Laurille soitin.


Mutta tästäpä mennään kevättä kohden. Onkihommia nyt tällä hetkellä 30kg kevyempänä on mukava jatkaa olipa ne sitten sumariongintaa tai pilkintää tai mitä tahansa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti