perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kala tiukassa

Kesä se vaan on taas mennä lipsahtanut ja taimenen kalastus jäänyt tosi vähälle. Hirveitä vaikeuksia saada aikaiseksi lähteä kalalle. Eikä oikein kiinnostakkaan. Mikä lie...Nyt on ollut kaikkea muuta remonttia ja Linnanmäki & Serena hommaakin ja tuntuu aina jotain olevan iltaisin, kun pitäisi kalalle lähteä arkena. Viikonloppuisinhan koskille ei mene erkkikään kalastuspaineen takia. Niinpä tämän kesän reissut on olleet jo alkukesästä lähtien paljolti Viannankoskea ja siellä tuli nyt aamusta käytyä ruokakalaa etsimässä, kun sitä sinne ongittavaksi oli kuulemma laitettu.

Aamuneloselta koskella ja vesitilanne näytti paremmalle kuin pelkäsin. Yksin kalassa aamukuuteen asti ja sittenkin vain yksi lisää. Mutta missä kalat? Edellisenä päivänä joku neropatti oli kuulemma 16 kalaa käyttänyt haavissa. Liekkö sitten leuat olleet kaloilla vielä hellinä vai mikä. Myös kuhat loisti poissaolollaan ja kuulemma niitä ei oikein mahdottomasti ole nyt saatu. Kosken alaosa Esan mukaan suht vahvasti miehitetty vihernieriöillä.

No jotain tapahtumaa kuitenkin eli pudotin perholla yhden kirren aamulla melkein haavista ja muutamia kaloja oli vaan potkun tai pari kiinni. Sen verran että kirreksi tunnisti. Ahvenia oli koko koski täynnä. Niitä tuli koko ajan. Ja lahnojahan löytyy aina. Tällä kertaa reissun pelastukseksi osottautui virppavehkeet jotka otin patomiehen show:ta peläten ja kuhajahtia varten mukaan. Aivan patoluukun edestä yksi kirre erehtyi ruokakalaksi mukaan lähtemään.



En tiedä, mutta on outoa miten hiljaista piteli. Myös toisella kalamiehellä oli mykkää. Ymmärrän aina jos pyydän perhovälineillä tyhjää, mutta virpalla osaan kyllä kalastaa ja liian hiljaista oli sielläkin vaikka nyt yksi kala löytyikin. Mutta nyt taukoa Viannan suhteen. Ei kestä kyynärpää joko perhonsidontaa tai lyijyillä roiskamista tai niiden yhdistelmää. Ensi viikko on viimeinen kesälomaa ja voisi yrittää sinne taimenkalaan viimein lähteä. Pitäisi vaan varata se lupa, niin tulisi sitten mentyä. Mukavaahan se on viimeisen päälle, kun saa vaan takapuolen ylös kotisohvalta. Nykyisin vaan tuppaa tuota harrastusta olemaan aika paljon, kun pyörii katusählyjä ja eilen kävin ensimmäisen 8km juoksulenkinkin tekemässä. Tiedä vaikka vuoden päästä koettaisi käydä puolimaratonilla. Painoa on lähtenyt 45kg joulukuulta, mutta sen harrastuksen suhteen saisi vielä ainakin 10kg lähteä lisää jos sitä vakavammin meinaa ottaa...

1 kommentti:

  1. Keskiviikkona oli joki täynnä kirjoja, parkkipaikan sivu-uomast myöten. Mutta sen verran oli kalastajiakin, että kyllä noi kalat on saanu nähdä hirvittävän määrän hirvittävän suuria vaappuja ja peltejä paksujen siimojen perässä. Et tavallaan ymmärrän, jos perjantaina oli melko mykkää.

    VastaaPoista