sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Mahtavaa kevätkeliä

Pukkasi hienoa keväkeliä, kun lähdettiin Bomanin Mikan kanssa käymään Viannalla. Mikalle reissu oli ensimmäinen koskelle ja piti olla luvassa tapahtumarikasta meininkiä, koska kuuleman mukaan pääsiäisen alla oli kalaa laitettu. Mutta kuten usein ennenkin, niin toisin kävi. Ukkoa oli koskella aamun ollut ja ei kalaakaan ylös. Ja oli kalamiehiä iltapäivällekkin riittävästi. Tapahtumia oli ollut aamulla ylipäätään hyvin niukasti. Vesi oli laskenut edellisestä parin viikon takaisesta pistosta ja tarina tiesi kertoa, että kaloja oli jo päivää aiemmin saatu varsin alhaalta koskea.

No eipä siinä kuin ongelle kuitenkin ja patovallin edustan tsekkaus. Ei mitään. Eikä oikein muualtakaan iltapäivän alussa. Ilmeisesti sillan alla oli yksi kala käynyt kiinni ja tämmöisestä rupattelimme klo 16 maissa, kun makkaroita lämmiteltiin.















Makkaratulilta mentiin Mikan kanssa saunarantaan ja sieltä sain yhden kalan kaivettua ylös. Särkeä oli jo myös alaosilla ja melkoista mekkalaa piti lokit niitä jahdatessaan. Lisäksi joku parempi kala siellä vettäkin pärskäytti näyttävästi. Mutta siiman päähän ei tätä yhtä lukuunottamatta muita saatu.















Siltapilarilta saatiin virvelillä samoihin aikoihin toinen kala ja siinäpä ne päivän haavitsemiset sitten olikin. Perinteinen kuvio eli kalat viihtyivät varsin vähän aikaa ennenkuin painuivat järvelle tai laittoivat suun kiinni. Mutta hieno oli keli ulkoilla, ei voi valittaa. Ei kosken rannalla Mirkku motkottanut....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti