sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Lepopäivän pyhitystä siimaa lypsäen

Lampihommia oli luvassa tällä kertaa. Viantaa oli sen verran jo syydetty tälle kaudelle ja syksyllä on tunnetusti vähän uupelo kalastuskohteista, että vaihtoehdot on suht vähissä. Kalalle on loppukesästä ja syksystä ollut vaikea saada kaveria, kun omat suunnitelmat muuttuu koko ajan ja velipoika Iirokin aloitti kouluhommat Savonlinnan suunnalla. Nyt kalakaverikin löytyi ja sain menot sovittua vaimon vapaan viikonlopun ansiosta ja sunnuntaina suunnattiin siis Heinävedelle Bomanin Mikan kanssa.

Oltiin likimain yhtäaikaa paikalla puoliltapäivin. Itse vielä hieman yskiskelin tietokone-asennuksista palkkioksi saadun kreikkalaisen luostariviinan tjsp. kohtuu tympeää makua, jota maistelin kalsarit jalassa edellisenä iltana, samalla kun kasailin kalavermeitä tulille parkkipaikalla. Tilanne näytti vähän pelottavalle, kun parkkipaikka oli täynnä autoja. Kuitenkin homman juju selvisi aika pian eli lammella oli ollut ilmeisesti sitä pyörittävän seuran kisat jotka onneksi loppuivat puolilta päivin. Punnitukset oli menossa, kun kyseltiin ettei nyt vaan olla huonoon aikaan paikalla. No ei onneksi oltu jos luvat vaan oli ostettu ja olihan meillä joten näinpä sitä ammuttiinkin siitä viime keväältä tutuille ottipaikoille. Tuuleskeli aika mukavasti eikä kalaa näkynyt pinnassa joten aika perinteisillä juotikas-jäljitelmillä mentiin kuten nykymuodin mukaisesti tulee liitseistä puhua. Sellaiseen erittäin vähemmän suosittuun pinkkillä värityksellä olevaan sai Mika pari kalaa varsin nopeasti laiturin edestä nappaamaan. Mikan kalastaessa 6h/1 kala lupaa nämä olivat kauniisti c&r


Itse koetin taas räiskiä liitsejä lampeen kevyellä Sonikilla ja melkoista tuskaa oli tuulenkin takia. Jonkun tovin päästä kuitenkin 1.5kg kirre erehtyi varsin rannasta maistamaan perhoa ja peli oli avattu omaltakin osalta. Sain vielä toisenkin kirren ehkä parin tunnin kalastelun jälkeen, mutta sitten piti yhtä pientä syöntipiikkiä lukuunottamatta hiljaista jossa yhden karkuutin muutaman potkun jälkeen ja yksi tärppi tuli heti perään


Tuossa n. klo 15-17 tuntui koko lampi hiljenevän ja peli tuntui menetetyltä. Kuitenkin viiden jälkeen sen verran virkosi tilanne, että sain kolmannen kalan (kuvassa komean kalastajan kanssa) ja puoli kutosen jälkeen Mika sai oman ruokakalansa. Tuossa hiljaisen sesongin aikaan saatiin Mikan kanssa yhdet hauet ja ylittäjäluonne Varkaudesta taisi hieman isomman yksilön koukuttaa


Mutta sen verran ylittäjä on oltava itsekkin, että hamusin neljättä kalaa Mikan saatua kolmannen ja tasan klo 18 se tuli haaviin rantamatalasta tärpänneenä. Tuo klo 18 oli itsellä raja jolloin olisin muutenkin lopettanut kalastuksen. Miellyttävä keikka oli ja kiva oli olla kalassa, kun oli mukavaa seuraa. Aika paljon tulee kuitenkin yksin tahkottua kalareissuilla. Mikan "Simo tässä Vaatehuoneelta hei!" hinnalla ostamaa Vissun GTFour SW #6 9' (kaipa tuo meni oikein) vapaa testailin ja hyvin tasapainoisen setin oli hän onnistunut kasaamaan. Oikein miellyttävän tuntuinen kapistus ja tykkäsin kovasti. Hinta-laatu oli varmasti siinä kohdallaan. Tulevista kalareissuista ei osaa sanoa mitään. Voi olla että tulee vähän taukoa nyt. Saa nähdä. Demonin kärkipalan uusiminen on listalla nyt aika kärkipäässä ja toivottavasti se asia selviää eteenpäin tulevalla viikolla

2 kommenttia: