torstai 28. lokakuuta 2010

Sleep mode

Tämä aika erikoinen kausi saa näköjään myös arvoisensa päätöksen. Nyt elellään nimittäin valmiustilassa, kun syysflunssakin on pahimmoilleen päällänsä. Ilmeisesti lampikalastukset ovat mennyttä ja turha niistä haaveilla. Nyt odotellaan sopivaa keliä ja saumaa käydä vielä jossain kalassa päättämässä kausi. Jotenkin kesken se vielä on ja haluaisi siimat vielä kerran kastella

Jotain kuitenkin tuli ädlättyä eli ostin kohta eläkkeelle jäävän hienon Kuopiolaisen näyttelijän pojalta Sharpesin Gordon 2 vavan perinteisessä #6 9' luokassa ja mitassa. Hommat Hardyn kanssa nytkähtivät myös eteenpäin ja nyt on jo luottokorttia veloitettu uuden kärjen osalta. Yleisvapa-osastolla siis kaikki nyt kunnossa, ainakin toivottavasti. Lisäksi bongasin Tärppi-Japin laittaman ilmoituksen pk.netissä jossa hän möi Vissun Sprinter kahluukenkiä 12e hintaan, tosin ilman nauhoja. Perus Sulo Vilenit ja piti nakitella asiakkaan puolelta kollega hakemaan ne Tampereella. Ainakin mms perusteella ei tuo järkyttävä rahasumma todellakaan hukkaan mennyt. Kuten ylimmästä kuvasta näkyy, niin Orviksen ultra light kengät menivät pirun nopeasti pohjan suhteen huonoon kuntoon. "Nastat" lisäsin valitettavasti peruuntunutta Viannankosken reissua varten. Käytännössä yhdessä kaudessa meni huovat loppuun enkä paljoa edes kalasta saati kävele pitkiä matkoja. Kun kerran löytyi korvaavat kengät edullisesti, niin eipä viitsi enää noihin huopapohjia etsiä. Toivottavasti Vissun kengillä ensi kesä menisi.

Nyt tosiaan odotellaan, että vieläkö oikeasti pääsisi kerran kalalle ja eiköhän se homma sitten ala olla siinä. Omat mystisen ihosairauden vaivaamat jalat on myös aika heikolla hapella. Ihan kaikki ei mene ilmeisesti neppari-allergiankaan piikkiin. No asiaa selvitellään ja salvaa sekä nappia nautiskellaan. Onpahan tässä nyt taas talvi aikaa saada paikkoja kuntoon. En silti kyllä kellekkään näitä vaivoja toivo. On nimittäin todella hanurista. Yhteenvetoa menneestä varsin sekavasta kaudesta on luvassa jahka sleep mode vaihtuu power off -tilaan

2 kommenttia:

  1. Itse ostin nuo Vissun Sprintterit viime vuonna "hätäostoksena", kun piti saada nopeasti uudet kengät Ruijan reissulle. Kengät olivat viikon Ruijan reissun jälkeen jo todella huonossa hapessa, oikeastaan olisi pitänyt silloin jo lähettää ne takuuseen. Sivujen kangas on sen verran heikkoa, että vähänkään kivisemmällä pohjalla kahlaaminen repii ne riekaleiksi. Tyhmänä korjailin noita itse aquasurella, enkä lähettänyt takuuseen, koska tarvitsin kenkiä kuitenkin jatkuvasti.

    Tänä kesänä kun takuuaika oli mennyt jo umpeen, niin kengät räjähtivät täysiin. Huopapapohjat pystyi repimään pois ja muutenkin olivat kuin pommin jäljiltä. Samanlaisia kokemuksia on kuulunut myös muilta. Tosin ei tuo maksamasi summa ole paha, vaikka kengät kestäisivätkin vain muutaman reissun ajan :)

    VastaaPoista
  2. Sillä minä nuo ostinkin. Katotaan mitä kestävät ja sitten roskiin. Ei mene edes posteja, kun haen ne softan testauskeikalla Tampereelta joulun alla. Eihän noista kengistä mitään hyvää ollut luettavissa kun googletteli :(

    Möin tässä neppariallergian tohinoissa taimen.comista ostetut kumipohjat työkaverille keväällä. Oli könynnyt niillä Tenolla viime kesänä ja ne oli kanssa rungostaan tosi huonoon kuntoon menneet. Pohja oli myös ollut paikoitellen pirun liukas. Ei voi niitäkään kahlureita kellekkään suositella.

    VastaaPoista