Mutta joo nopeasti takaisin lammelle. Homma lähti käyntiin kuin elokuvissa. Ensimmäinen heitto ja kuvan kala haaviin. Pinkkiliitsi on keväällä erittäin maistuva eväs talven jäljiltä olleille kaloille tummassa vedessä. Mikakin taisi kaikki kalansa ko. kamppeella saada. Sitten vähän hiljeni ja tuskailin tuulen ja laiturin raoissa olevan heittosiiman kanssa. Yksi kala kävi tukistelemassa eikä mitään sen ihmeellisempää

Käppäilin tyynenpuoleiseen päähän lampea pitkospuita pitkin ja eipä sielläkään mitään ollut paitsi sammakoita. Niitä oli ihan kivasti kyllä. Lyhyesti tyhjää sieltä ja paluu alkuperäisille pelipaikoille toi haaviin pienen kirren joka nyt tuolla tirisee savustuslaatikossa. Tuuli ei oikein tuntunut tyyntyvän ja lampi vaikutti aika kuolleelle. Eikä sieltä kyllä mitään sen kummempaa sitten löytynytkään

No kuitenkin pari kalaa tällä kertaa haaviin. Itse tykkään kohteena paljon Mustanlammesta. Siellä on nörttimäisesti sanoen infrastruktuuri kunnossa eikä tarvitse veneen kanssa pelleillä. Nyt sitten mietiskellään mitä seuraavaksi. Varmaankin tulee pieni tauko onkihommista johtuen jo noista tulvistakin. Toivottavasti sitä vettä olisi myös silloin kun allekirjoittaneen kesälomat on eli joskus heinäkuun puolesta välistä eteenpäin nelisen viikkoa. Päätän täältä tähän ja alan syömään savukalaa...
onkos suunitelmia mihin päin seuraavan kerran menet?
VastaaPoistaOnhan mulla. Olen nyt Vuokatissa lomalla ja kun tullaan täältä, niin 1-2.6 yö ollaan kalahommissa Kellankoskella. Muuten on suunnitelmat kovasti auki kesän osalta
VastaaPoista