torstai 28. kesäkuuta 2012

Kalalla pitkästä aikaa

Kesäkuun on pidellyt hiljaista kalareissujen suhteen, kun normaalitahti on se pisto per viikko. Mm. Huopanankoskella piti käydä yön yli juhannuksena, mutta rapea ranskatar oli eri mieltä eli oli ongelmia turbon ahtopaineitten säätöjen kanssa sekä viimeisimpänä korkkasi boorit vaihdelaatikon ja vetoakselin välisestä liitosholkista jolloin matkanteko loppui tyystin keskelle vilkasta risteystä. Nyt kuitenkin kosla taas liikkuu ja oli tarkoitus mennä Kymölle iltaongelle. Kesken matkan kuitenkin Iiro soitteli, että Kellankoski on tyhjänä peruutusten vuoksi joten vaihdettiin sinne ja saatiinkin kahdestaan kalastella

Iiro oli unohtanut pikkuperhot kotiin joten streamereilla aloitteli hän ja samoin tein itse. Niskalla olikin heti muutamat tukistukset, mutta kiinni asti ei kalat jääneet. Vesi oli onneksi laskenut sen verran, että nyt pääsi "heittokivelle" kahlaamaan ja sai niskan alueen aika tarkasti haravoitua. Streamereihin tosiaan tuli muutama selvä tärppi ja vaihdoinkin sitten valmiiksi kasatun pinturisetin. Reippaasti ylävirtaan heittoon pyörähtikin paremman oloinen taimen Nyblomin caddikseen kiinni, mutta kahden potkun jälkeen tapsi poikki. Oli näitä Freditiltä ostettuja valmisperukkeita ja en tiedä sitten oliko tuulisolmu, kun katkesi aika ylhäältä perukkeesta. Aika rehellisen terävä perkele särähti huulilta tässä kohti

Lähdin tämän jälkeen katselemaan, että mitäs Iirolle kuuluu mutkan peilien lirkinnässä. Siellä olikin ollut useita kaloja kiinni/pomppineet surffista ohi, mutta joku ihme oli kun otit olivat kovin varovaisia. Palasin itse niskalle pinturoimaan. Nyt ei noussut enää pinturiin paitsi, että nielussa viistätin uiton lopuksi caddista, niin siihen mulahti kala jäämättä kiinni. Vaihdoin skateria, mutta ei kelvannut se ollenkaan. Meinasin kahlata jo pois, mutta päätin nelosen kepukkaan vaihtaa pienen Kuusinkijoella kovassa maineessa olevan streamerin jota tuo Sonikki jaksaisi heittää ja siihenpä tälläsikin kala melkein heti. Nopea mittailu vedessä osoitti mittaa olevan 40-41cm. Veikeä homma laitella tämän kokoisia eväleikattuja

Reissun "kliimaksi" oli kuitenkin, kun niskalla alkoi perhosta vähin löytymään vedestä ja yhtä isompaa räpiköivää jäin seurailemaan. Senhän kävi taimen hakemassa. Eikun vaan äkkiä 0.20 tapsia ja caddista kehiin. Sain kalan nousemaan pärskäyksen kera, mutta ei ottanut edes leuoilleen. Alkoi tuntua, ettei nouse enää, mutta nousipas kuitenkin ja alla olevan kuvan eväkäs haaviin. Ja taas sama just +40cm. Pikkasen pienenlivakkaa istaria
















Iiro karkuutteli illan aikana pitkän rivin kaloja ja jotenkin oli outoa miten haluttomasti kalat ottivat. Mutta mukavahan tuo oli ongella käydä pitkästä aikaa ja pintaperholla saadut onnistumiset ovat aina isoa plussaa sekä pistävät suuta messingille. Nyt onkin jatkon suhteen sellainen tilanne, että seuraavaksi katsomaan Viannalle mikä on meininki sunnuntaina klo 15 alkaen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti