Tämän iltaisesta ei suuria tarinoita. Saatiin parit ahvenet mieheen ja sellun pilaajalla oli yksi kirre pari potkua kiinni pienellä lammella puron suulla. Lisäksi myöhemmin yksi ehkä jopa alle 500g kirre samaisella sankarilla oli kiinni kyljestään tovin. Muita havaintoja reissulta oli allekirjoittaneen koukuttama vanha rapumerta (aika Aku Ankka meininki taas) sekä aivan sairaan liukas laituri pienellä lammella. Olisi saanut hyvää kuvaa, kun kovapohjainen kenkä ei pitänyt yhtään ja laiturin kalteva osuus oli tultava konttaamalla takaisin ettei ui rantavedessä. Aivan luistinrata oli se. Eipä tässä muuten ihmeitä kerrottavia. Kahdestaan oltiin illalla ja hiljaista piteli. Perussetit siis. Nyt pitää toivoa, että pääsisi sinne Varkauden koskelle vielä tälle kaudelle ja saisi jonkun onnistumisenkin. Aika luvattoman huonoja reissuja tullut tehtyä koko kesä

PS: Palokista Tuusniemen suuntaan ehkä 10km on muuten miellyttävän mukava, valikoimiltaan yllättävän monipuolinen, hyvän palvelun omaava ja muutenkin puitteelleen hieno Tarmo-lähikauppa. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti