sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Streamereita, streamereita...

Toukkien sitominen tuli jätettyä hetkeksi kyllästymisen vuoksi ns. holdiin ja jatkoin streamer-rasian metsästystä. Löysin netistä eräästä nettikaupasta mielenkiintoisen laatikon ja tilasinkin sen. Tosin tilauksen jälkeen vasta tajusin, että sillä oli paksuutta 5cm eli turhan paljon. No eipä se muutenkaan putkeen mennyt, kun perhorasian sijaan sain jonkun enempi tai vähempi uistinrasiaa muistuttaneen läpinäkyvästä muovista olevan kamppeen. Asia saatiin kuitenkin liikkeen kanssa sovittua nopeasti ja kaupat tuli peruttua. Tämän episodin aikana sain raahattua itseni motonettiin ja päätin hommata Kineticin vedenpitävän rasian johon streamereita sopii se mitä omille lyhyille reissuille nyt tarvitsee. Vedenpitävyyteen en kyllä usko rasiassa ennenkuin näen, mutta se on mukava bonus jos näin on.
Streamereitten sitomisen aloittelin perusmalleilla eli tinseliä, punttisalakkaa ja ahventa. Surffeja varten kävin paikallisessa Ikeassa pyörähtämässä ostamassa hiirimattoja foamiksi. Saa nähdä miten toimii. Paksuutta on kyllä tarpeeksi. Pieni takaisku oli, että zap-a-gap, vai mikä piru se liima onkaan, ei pitänyt tekosilmiä kiinni ice wingissä. "Korvasin" silmät sitten laittamalla punaisen kurkun surffeille. 


Tällä kertaa kokeilin myös näitä spudler-tyyppisiä ratkaisuja, mutta laiskana en jaksanut alkaa askartelemaan inhoamaani muddler-päätä näille. Pari kappaletta sidoin myös Kuusingilla kovassa maineessa olevaa Wanhaa Tappajaa muunnoksena. Siitä mukava streamer niukkana ja kevyenä sidoksena, että pystyy tarvittaessa heittämään pinturikepillä. Näin toimien sainkin ko. perholla taisi olla kolmannella heitolla taimenen Kellankoskelta viime kesänä, kun ensin oli piiskannut niskan pinturilla läpi enkä jaksanut lähteä vaihtamaan vapaa ja taimenen olinpaikka oli tiedossa.



Vielä pitäisi parit wmm-sidokset koettaa tehdä ja sitten alkaisi streamer-rasia olla siinä kunnossa, että pääsee ensimmäiset reissut tekemään. Tykkään kesällä täydentää sitten eli varastoon en sido yhtään itselleni. Seuraavaksi pitää jatkaa toukkien ja sumareitten parissa. Sumari-hommiin, jos niihin nyt pääsee, taidan sitoa pelkästään oranssilla rungolla olevaa cdc-siipistä laskuvarjohäkilällä varustettua pinturia ja jotain simppeliä mustaa nymfiä. Mutta näin se homma etenee ja eipä tässä ole kuin pari kuukautta, kun pitää Viannalla jo olla kirjolohien perässä avajaisissa

4 kommenttia:

  1. Tuo on ihan hyvä rasia, mulla on noita useampia käytössä. Vettä tuskin pitää ulkopuolella kovin kauaa ainakaan, ehkä nyt just tiputukset kestää jos nopsaan saa rasian käsiinsä. Nykyään noissa on paremmat foamit kuin aluksi, eli ovat onneksi luopuneet niistä suikalesässäröistä.

    VastaaPoista
  2. Oli tosi vaikea löytää sellaista rasiaa johon sopisi yhden reissun streamerit. Möin syksyllä kooltaan just passelin rasiani perhoineen pois, kun halusin uudistaa rasian sisällön. En kyllä uskonut miten vaikea on löytää tilalle uusi

    VastaaPoista
  3. Visionilla on yks aika ok rasia kans, noita uusia Slim Fit -sarjan tekeleitä. Esim. malli Fit Medium V105 146*81*21mm (http://www.visionflyfishing.com/page.php?page_id=247&c=57&pid=310#)

    Tuohon nyt ei mitään järkäleitä saa sopimaan, mutta tsekkaappa kun tulee vastaan tuollaisia. -Tosin, en tiedä kuinka montaa sutturaa siun pitää saada yhteen rasiaan tungettua.

    VastaaPoista
  4. Pitää vilkaista jos sattuu kohdalle. Mulle riittää nyt tuo eli siihen sopii sen mitä kannan mukanani. Liitsit sopiikin tuohon välilehdelliseen toukkarasiaan. Niitä ei ole kuin paria luonnollisempaa väriä mukana taimen-vesillä

    VastaaPoista