maanantai 13. huhtikuuta 2009

Länsi-rintamalta ei mitään uutta

Vaihteeksi Äsyllä tänään lopettelemassa talvilomia. Eilen sunnuntaina oli mukavat kelit iltapäivällä, mutta eipä se aurinko näyttäytynyt maanantaina vaikka vähän oli lupailtu. Tuultakin oli taas ihan riittävästi ajoittain. Aamulla tuli tekstaria Iirolta, että ei ollut nukuttanut ja oli ajellut Patolaan jo ennen kasia. Kun itse sinne ehdin vaille yhdeksän, niin hänellä oli ollut jo pari tapahtumaa kaloihin, mutta ylös ei vielä ollut kaloja tullut. Paikalla olivat myös Juso isänsä kanssa ja samaan aikaan parkkikselle saapuivat Vehvis sekä nuotiojuttujen perusteella SETA:n kunniajäsen nro 69 eli Söde. Myös Progamer eli Ville kahden kaverinsa kanssa olivat myös maisemissa. Noh, siitäpä sitä Patolan laiturille ja Iirohan koukutti siitä komiasti 43 senttisen lurjuksen ruskealla vinylrib-larvalla pinkillä kauluksella ja tämän kalan könysin mahallaan laiturilta haaviin. Kohtuu matalalla vesi tai sitten on maha kohtuu iso...Iiron kalasta on kuva myös vuoden luontokuvaajan toimesta, mutta juuri saamamme tiedon mukaan se on hivenen suttuinen ja se jää nyt tähän juttuun laittamatta. Halukkaille se on saatavissa huomenna. *kuva lisätty 14.4.2009. Kuva: Mikko Söderström*



Tästä jatkettiin Patolassa ja Iiro sai hienoa indikaattoria perhoineen syydettyä mukaville etäisyyksille. Itsellä oli vähän ongelmaa heittopituuksien kanssa, mutta se menee kyllä ihan yleisen kömpelyyteni/taitamattomuuteni piikkiin. Kohta olikin toimitusjohtaja Anttosella parempi kala kiinni hieman saunalta alaspäin, mutta tämä tykkäsi karata. Siihen loppuivatkin tapahtumat meiltä. Progamerilla oli ollut taneli kiinni loppuliu'ussa indikaattorihäsmäkässä ja Juso sai koukutettua kahluusessioidensa välissä ennätysharjuksensa 42.5cm. Oli muuten joku Pröön seurueessa hommannut kilpakohon, kun katselin auton katolla olleita vapoja. Ei puuttunut kuin se ruotsin lippu..

Itselle tuli uutena oppina Patolan vastapään kiviriutalle kahlailu (kiitos Söde) sekä alhaalla oleva yksityisalue (kiitos Vehvis) kalakiskan vastapäätä. Olen pahoillani syvästi, että siitä tuli kuljettua, mutta ei kyllä sattunut kyltti silmään ja ei ole tuolla tullut ennen käytyä. Päivän komiikkapläjäyksestä vastasi yllättäen Iiro eli kovin oli Podemainen meno. Autonavaimet takakonttiin kahvia hakiessa ja kontti lukkoon. Vanhempi velipoika tulikin vastaan kotiin ajellessa vara-avainten kanssa. Lisäksi toki jotain pitää Iirolta aina särkyäkkin..nyt lähti kahluukengän huopapohja. Mutta onneksi kuitenkin hänelle kalatapahtumia ja mukava harjus. Veikkaan, että tulevan kesän veljesten keskinäisessä kilpailussa ottaa vanhin painos aika pahasti kuokkaan..Oma meno oli tänään(kin) allaolevan kuvan mukaista eli havaintoakaan kaloista.



Tai no onhan omassakin haavissa kaloja käynyt, mutta ne on olleet Vikin ja Iiron. Tosin ei ole sattunut kelit kyllä kohdilleen, mutta kaipa sitä ei vaan osaa. Jospa ensi keväänä sitten sattuisi kunnon sumarisessiohin aurinkoisena päivänä ja silloin yhden kauden viisaampana homma toimisi. Mutta eipä pidä silti luovuttaa. Nyt kuitenkin pientä taukoa koskilta ja jos malttaisi odotella kuun loppupuolelle, kun on Juhani Ahon perhokerhon kokous ja sinne voisi koettaa kalakamojen kanssa suoria (loma-anomus lähtee hsl+hsl, mutta veikkaan tulevan urhomattina takas) eli ehkä Nurmijoki on sitten seuraava kohde..

Niin ja sitähän piti vielä sanoa, että käytiin iltapäivällä Lodgessa kahvittelemassa (myös Viki ja Häkkinen siellä patsastelivat seurana). Respan setämies Kosti kertoi, että tulevana kesänä on Äsyllä yöpyminen hotellihuoneessa kalalupineen 79e..Tuota ei voi pahana pitää ja ei kannata kyllä auton penkillä yöpyä!

7 kommenttia:

  1. Joo elikkä minä ja sniffehän siinä proon mukana oltiin.

    Hiljastahan tuo piti meilläkin koko päivän jos nyt paria tärppiä ei patolasta lasketa. Mutta pitääpä käydä uudestaan tässä joku päivä taas...

    VastaaPoista
  2. Olitko Tapio sinä se, joka kahlasi aamulla alhaalla sinne "juppilaiturille" eli siihen mikä on keskellä jordaania? Oppisi vähän tuntemaan minkänäköinen naama minkäkin nikin taakse kätkeytyy

    VastaaPoista
  3. En kahlannu minä sinne. Mie olin se toinen lyhyt ja päässä lippis+pipo yhistelmää käyttävä kaveri.

    VastaaPoista
  4. Hienot on saaliskuvat! Tuon alemman voisi lisätä tuonne PK:netin puolelle, niin saisi vääntöä aikaiseksi.... ;)
    T:Artzi

    VastaaPoista
  5. Mulla ei toimi jostain syystä kuvien lisäys sinne. Noh katelkoot täältä ketkä haluaa. Tuosta harjus-kuvasta sen verran, että ei ollu mun toimesta oikein hyvä tarjoilu Mikolle kuvan ottamista varten. Mutta olipahan kala vedessä kuvattaessa ;)

    PS: Nuo kuvathan saa isommaksi niitä klikkaamalla jos ei nyt joku ole hoksannut

    VastaaPoista
  6. Iken rapsojen perusteella taidan edelleen pysyä kotona murjottajien puolueessa, jotta illuusio jonkin asteisesta osaamisesta säilyisi vahvana omassa päässäni. Saapa pysynkö kaidalla polulla. Raportin saaliskuva oli hauskin juttu sitten siivutetun leivän

    VastaaPoista
  7. Se voi olla parempi, että pysyt. Niillä hohtokuulilla kuitenkin pyydystät jonkun marsilaisen kolmipyrstöisen John Travoltan naamalla olevan harvinaisen lanteenketkuttajamonnin. Sitä kun sitten Miettis Veijolle selittelet mullikan erä ja kalapalstalle kuukauden kalaksi, niin jutun julkaisun jälkeen sulla soi puhelin yötä päivää. Juhan af Grann siellä soittelee...savolaisia toki hänkin

    VastaaPoista