torstai 2. huhtikuuta 2009

Pikavisiitti Nokiselle



Alkoi päivällä näyttää, että pilvien välistä pilkistää aurinko ja sain nopean ajatuksen lähteä käväisemään Nokisella. Ajatus kuului lähestulkoon yhtätyperiin kuin henkkaan lähtö n. 9 vuotta sitten jolloin tapasin tulevan ex-vaimoni :)

Nokiselle kun saavuin niin parkkiksella perinteisesti autoa runsaasti. Jostain syystä en yllättynyt. Kävin Niskalla laiturilla vilkaisemassa tilannetta niin tuulla hujotti todella kovaa -> niskan kalastus jäi siis nollaan. Sitten lähdin veneelle ja katsastelemaan tilannetta loppuliukuun. Syvänuomassa olikin korreja suht mukavasti räpiköimässä pinnalla. Pian vierelle ilmestyi myös toinen kaveri ja tunnin pätkä katseltiin suht tyynessä, koska oltiin tuulelta suojassa, mutta missään ei näkynyt pintovia kaloja.





Matalanuoman loppuliu'ussa oli jo pari jamppaa ja en halunnut lähteä sinne sotkemaan. Nokisella kun tuo kalastus on vähän ongelmallista siinä mielessä, että parhaat pelipaikat on matalan uoman kaislikon tuntumassa ja jos siellä paikkoja vaihdellaan niin takuu varmasti ei saa kukaan mitään muuta kuin armottoman vatutuksen. Vieruskaveri kuuli, että siellä olisi kaloja käynyt pinnassa, mutta en halunnut itse lähteä härkkimään toisten apajia.



Parkkiksella vielä tapasin viime keväältä tutun mukavan jantterin ja hän kertoi, että ei ole juuri tänä keväänä paljoa pintovia kaloja näkynyt. En kysynyt monestikko oli käynyt, mutta veikkaan että monesti.

Summa summarum: Typerä veto koko reissu, mutta tulipahan saatua happea ja aurinkoa. Tein samalla päätöksen jonka varmasti taas tavoilleni uskollisena pyörrän, mutta jatkossa keskitän sumari-reissut Äsylle. Nokisella se homma on kuin isän kanssa sorsakauden avauksissa eli kyykitään kojussa ja odotellaan äksöniä. Se ei tällaiselle "nuorelle" ja levottomalle miehelle tahdo sopia. Äsyllä pääsee pahimpia paineita aina purkamaan välillä vaikka patolaan. Mutta tämä nyt edustaa vain meikäläisen näkökantaa ja jos pääsee hyville pelipaikoille ja pintakäyntejä on, niin varmasti on mukavaa sumari-kalastus myös Nokisella!

Lopuksi vielä pitää mainita, että pk.netin Masi sai hyvin aprilli-lankaan meikän Läsä-arvonnassa..onneksi en ollut ainut :)

3 kommenttia:

  1. Elä hättäile hyvä mies.... Hommat vuan paranee kun ringissä jaksaa rauhassa istua.
    T:Artzi

    VastaaPoista
  2. Joo vähän meni hätäilyksi koko reissu kotoa lähdöstä koskelta poistumiseen :( Pitää seuraavan kerran lähteä jo aikaseen aamusta, että ehtii hyville paikoille ja katella ainakin tuulen suhteen kelikin tarkemmin.

    VastaaPoista
  3. Ite saanu parhaat tulokset kun auringon ensisäteet lämmittää rantakiviä. ja harvemmin siihen aikaan on muita.

    T.Mr White

    VastaaPoista