tiistai 20. syyskuuta 2016

Reissu kiville

Syksyn ajan tässä olen koettanut tehdä viimein lähtöä Viannalle. Kalalla en ole siis käynyt 1.8 jälkeen. Nyt pitkän empisen jälkeen varailin luvan, kun oli kuulunut tarinaa mukavasta vesitilanteesta ja että kalaa on koskessa hyvin. Kävin aamusta pelaamassa kaukalopallot 6.30-7-30 ja oli tarkoitus muutama tunti sen jälkeen kalastella. Paikalle saavuttua selvisi, että luukut oli käytännössä likimain kiinni. Eipä ollut Esaa keneltä kysyä...Kaksi virvelimiestä ei olleet kalaa vielä aamulla saaneet. Itse lähdin tuota pientä lirua pommittamaan, mutta muutamaa ahventa lukuunottamatta kivikontaktit olivat ainoita tapahtumia. Virvelimiehet painuivat alas haukijahtiin. Sitten puhelin vinkaisikin ja muistutti eräästä työhommasta jonka luulin olevan viikon päästä ja oli pakko lähteä käymään toimistolla n. 1h kalastelun jälkeen. Sen verran näin parkkiksella Ristoa, että kalaa oli vielä edeltävänä päivänä saatu, mutta oli ollut suht tarkkaa paikasta ja ottiväristä. Noh nyt ei vaan ehtinyt jäädä testailemaan. Tästä reissusta ei kauheita jäänyt aikakirjoihin merkittäväksi.

Bomanin kanssa pitäisi lammella käydä vielä tälle syksyä, mutta saa nähdä miten ehtii. Siellä vissiin sotkee työkiireet ja itselläkin alkaa hirvenmetsästys sekä salibandy-kausi painaa niskaan....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti