lauantai 6. kesäkuuta 2009

Tapahtumarikas yö Kellankoskella


Lapset lähtivät keskiviikkona anoppilaan viikoksi ja vaimolla ilta-aamu putkeen töissä eli mitäpäs sitä muuta kuin kalalle. Tällä kertaa vuorossa Kellankoski ja mukana menossa myös Göran Anttonen. Reissusta tulikin sitten monella tapaa ikimuistoinen.

Ensimmäisenä ajelin iltaysin maissa Kymönkosken kaupalle hakemaan lupia. No luvathan eivät olleet sovitussa paikassa. Siitä sitten soittelemaan Kellankosken taimenvalssin säveltäjä/sanoittaja/sovittaja/tuottaja/mutta ei esittäjä Södelle ja neuvojen mukaan rahat paksiin ja soitto myöhemmin kaupalle, että luvat on maksettu ja kalaan.

Tiesin etukäteen, että meitä on 4 luvan maksanutta kalassa illalla. Tulin Kellalle niin ensimmäisenä silmään sattui asuntoauto ja sitä vasten nojanneet 2kpl umpikela-settejä. Kohta selvisikin, että paikalla oli perhe ja ilmeisesti myös ukki. Perhovavankin näin, mutta tämä porukka kalasti tyylikkäästi haspelilla. Oli pienet lapset mukana ja muutenkin olivat jo yöpuulle menossa, niin en halunnut alkaa jankkaamaan Kellan säännöistä. Kun kohta soitan kaupalle, niin muistutan, että lupia myydessä ainakin olisi hyvä muistuttaa Kellan olevan pyhitetty perhokalastukselle. Jokatapauksessa tästä porukasta ei ollut haittaa eivätkä olleet kalaakaan saaneet koko päivänä. Eli saatiin Iiron kanssa syytää kahdestaan koko yö.

Huomattiin heti alkuun, että viime vuoden heinäkuun reissuun verrattuna virta on aika paljon kovempi ja lyijyä saa käyttää runsaasti. Ensimmäinen lasku tinselin kera tuotti yhden ohilyönnin. Iiro hehkutti uutta Göran Andersonin vapaansa ja mukavalle pelille näytti ja tuntui kyllä. http://www.rialinna.fi/index.jsp?pid=77&productid=2108

Ilta alkoi hämärtyä ja olikin aika laittaa Yön Timo (http://perhorasia.fi/Fly/Fly.thtml?flyID=18946) siiman päähän. Hieman niskan nielun alapuolella tärähti ja kala pisti yllättävän kovasti vastaan. Annoin painetta suht reilusti, sillä edelliskerrasta viisastuneena nyt oli 0.35 peruke kehissä. Tämä juoppohullun päiväkirjan meiningeissä eli minulle ei v¤%tuilla. Niin siis tosiaan painetta ja kala lopulta haaviin. Oli 46cm eväleikattu. Eikun kuvia ottamaan ja painuin tulille lämmittelemään.



En ehtinyt kuin Sandelsin avata niin jo kuului huutoa alempaa koskelta. Iirolla oli harjus saatuna kun saavuin paikalle. Iirolla nimittäin ei ollut haavia mukana, niin siksi tarvittiin paikalle. Lurjuksella mittaa ehkä pikkasen rapiat 30cm ja oli purrut mustaan streameriin. Pääsi takaisin kasvamaan.



Noh sitten olikin episodin vuoro, joka opetti minulle paljon. Alhaalta sain kalan kiinni taas Yön Timppaan ja paineen kera haaviin. Tutkailin lippislampun (suosittelen. maksaa 3.9e) valossa tapausta ja katselin, että selkäevä on huonossa kunnossa ja mittaa 45cm. Rasvaevä kuitenkin on ja sen verran vähän olen niitä nähnyt etten oikein tiennyt onko se ok vai ei. Mietin myös, että Iirolle olisi hyvä saada ruokakala jos sattuu mp tulemaan. Noh annoin pamppua ja kyllähän se taisi olla luonnonkala kuitenkin vaikka selkäevä olikin huonossa kunnossa. Tästä kannoinkin sitten aika pitkän tovin omantunnon tuskaa ja kävin pitkän itsetutkiskelun niskalla kalastaessani. Lupaa oli jäljellä paljon ja miksi ihmeessä pamputtaa "epäselvätapaus". Tai ei se mikään epäselvä kai ole jos evä tallessa. Noh lessons learnt tästä oli ja se pitää, että yhtään kalaa en ikinä enää pamputa näillä koskilla jos ei ole selvästi eväleikattu.

Edellämainittua pohtiessa tein jo seuraavaa laskua. Niskan nielussa otti kala leuoilleen Timpasta. Vähän alaspäin ja kohta kala kiinni taas. Tämä kesti ehkä 10s. Ihme hommaa, kun alkoi kalat karkaamaan. Ahti rankaisi evällisen pamputuksesta. Iiro näytti vielä perään mallin kuinka homma hoidetaan eli niskan nielusta tinselillä 39cm evällinen, joka sai vapautensa luonnollisesti

Tämän jälkeen toviksi hiljeni ja tuli jo muutakin kuin Timppaa tarjoiltua. Seuraava tapahtuma olikin sitten aivan alhaalta, kun Iiro sai vauraamman kalan kiinni. Olin matkalla haavitsemaan, kun 0.28 peruke poikki. Keskeltä peruketta ja tuulisolmun mahdollisuus hyvin pieni. Hankasiko kiveen vai mikä oli, mutta kovasti velipoika noitui...

Seuraava varsinainen tapahtuma olikin sitten, kun Iiro sai larvalla 47cm istarin. Hyvin näkyi Görani pelaavan. Tämän jälkeen taas tovi hiljaisempaa ennen perinteistä loppusekoilua. Vaihdoin Timpan takaisin ja niskalla koetin liian ahnaasti kovassa tuulessa syytää pienempään nieluun vastarannalla. Timppa poskeen ja väkänen suht syvällä leukaluun tuntumassa. Sai muuten poijjaat aikuisten oikeasti aika tiukasti kiskoa, että sai irti. Tämä oli päivän toinen opetus. Ei pidä ahnehtia heitoissa. Ei varsinkaan kovalla tuulella ja varsinkaan jos ei osaa heittää. Kolmas opetus on se, että väkäsetön olisi lähtenyt hieman pienemmällä väkivallalla irti.



Meinasin lopettaa kalastuksen tähän, mutta vielä yksi lasku oli kuitenkin tehtävä. Tutulta ottipaikalta keskeltä koskea kala Timppaan kiinni. Ja mitä tekee Ismo? No antaa sitten sormen ja vavan välistä siimasta löysää ja karkuuttaa kalan 20s jälkeen. Hyvä hyvä ja läpy läpy! Sitten jatkoin alaspäin ja vielä yksi kala kävi 5s potkimassa. Ahti jatkoi penalty linjalla.

9h kalastuksen jälkeen oltiin kypsiä lähtemään. Paljon oli tapahtumia. Positiivisia sekä negatiivisia. Paljon tuli taas oppia. Kolme kalaa yhteensä mukaan (ei kiintiötä koskella), viisi yhteensä ylös ja aika monta karkuutusta. Ja tietysti sen isoimman. Yön Timoja pitää sitoa lisää. Välittömästi alkoi tapahtumat, kun vaihdoin takaisin pikkusalokoiden, tinselin ja jopa pinkin streamerin jälkeen. Selvästi tulossa kauden hitti. Näiden kalamies-veljesten uskomattomat seikkailut hienoissa lippiksissään jatkuvat jo nyt sunnuntaina, kun käydään tyhjentämässä Viannankoski lahnoista klo 15-21...

12 kommenttia:

  1. Hyvinhän se reissu on mennyt. Ja vaikka tuolla yhellä kalalla evä olikin niin hyvin mahollista että istari, Tapsallakin oli Nokisella vastaava tapaus ja antoi pamppua koska muut evät oli huonossa kunnossa. Reilu viikko niin pääsee itekkin korkkaamaan nuo Viitasaaren kosket.

    -Pro

    VastaaPoista
  2. No toisaalta ei kyllä niin kova kalantarve voi olla, että noita pitäisi pamputtaa. Varsinkaan, kun istaria vielä oli paljon liikkeellä.

    Oli kyllä todella mielenkiintoinen reissu. Olkapääkin on paskana, kun on tuo heittäminen sellaista roiskamista. Kellalla joutuu syytämään todella paljon rullaa/alaheittoa/what ever...

    Niin ja soitin sinne puodille, niin ottivat palautteen hyvin vastaan ja ihmettelivät virveli-hommaa

    VastaaPoista
  3. Joo kyllä määkin veikkaan että istari tuo evällinen kuitenkin oli. Kuten prookin kerto niin itsekkin annoin nokisella evälliselle pamppua koska kala melko varmasti istari( evien kunto). Tosin lakia ei tietenkään rikottu vaan kalalla mittaa 53cm...

    Reilu viikko ja sit tuolla ja kymöllä alkaa röytäminen tai ainakin niin kuvitellaan ;)

    VastaaPoista
  4. Ajelin nyt eka kertaa siitä Kymönkosken yli ja ei todellakaan ole kovin iso paikka. Hyvän näköistä vettä kyllä. Kellalla on osoittautunut perushyväksi taktiikaksi, kun lähtee tekemään painotetun streamerin kanssa laskuja tuohon pk.netissä Iiron takana näkyvälle kivelle asti. Sitten sen jälkeen mutkasta eteenpäin sama homma. Kaloja oli kyllä nyt reilusti. Se Iiron 39cm oli kyllä varmastikkin luonnonkala.

    VastaaPoista
  5. Yön Timo näyttää varsin otikkaan oloiselta.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia. Kunhan pääsen lomalle niin pistetään Äyskoskella kunnon testiin. Timo on toki tehty kuten Paulig eli valituista raaka-aineista suurella rakkaudella ;)

    VastaaPoista
  7. Näinhän ne "tosi perhokalastajat" tekevät. Kalalle nuijaa vaikka ei olla varmoja alkuperästä ;( Tämä juuri aiheuttaa pahaa verta kanssakalastajissa ja mustamalaa vapakalastajat. Aina jo kyseessä on epäselvä tapaus, tulee kala vapauttaa. Nuijaa toimintaa ;(

    VastaaPoista
  8. Ihan rohkeasti voi omalla nimellä kertoa palautteen. Itse arvostelin myös toimintani ja otin siitä opikseni. Todellista tyhmyyttä on toistaa virheitä kerrasta toiseen. Lisäksi ei se ketään itseäni lukuunottamatta mustamaalaa ja lisäksi ei ollut paikan sääntöjen vastaista. Mutta voit tarvittaessa vaikka kilauttaa mulle niin puidaan tarkemmin: 0451144471

    VastaaPoista
  9. Vielä sen verran lisäyksenä, että olisihan tuon voinut olla mainitsemattakin. Halusin kuitenkin tuoda esille jos joku tänne vahingossa eksyy ja ottas opikseen tästä...

    VastaaPoista
  10. Ihan rehellistä meininkiä kertoa asiasta - varsinkin kun virheen on jo huomannut. Parempi näin ja joku tuosta varmasti voi ottaa opikseen.

    Noita luonnonkaloja on Viitasaarenkin reitillä niin hälyyttävän vähän että rasvaevä-c&r on todella perusteltua. Vielä kun sais ne verkot mäkeen...

    VastaaPoista
  11. Tätä Samulin kommenttia on helppo kompata. Sitten vielä kun ne evät leikattaisiin kunnolla. Ja tämä anonyymi-kirjoittaja...samoin kuin itsekkin..voisi käyttää tarmonsa siihen, että saataisiin evällisille täysrauhoitus. No varmaan lomalla käyn tuolla tahi Kymöllä tahi Kärnällä niin pitää koettaa asiaa mainostaa. Olis tuokin kala jäänyt sata varmasti jo pamputtamatta jos täysrauhoitus olisi ollut...

    VastaaPoista
  12. Pistetäänpä tähän päätöskommentti, kun näin Huopanan istareita ja juteltiin asiasta. Omallakin kalalla oli "puikula" rasvaevä sekä selkäevä läjässä -> poikasistari. Silti tein väärin koska en tiennyt tätä pamputtaessa. Over and out! tän asian suhteen..

    VastaaPoista