tiistai 26. heinäkuuta 2011

Olipas kapoinen "syönti-ikkuna"

Kylläpäs oli taas pelikaani turbiinissa jo ennen Viannankosken reissua. Esa oli Hujaselle soitellut, että kalalle voipi tulla ja keskenään saadaan olla, mutta vettä on sitten rannoille asti. Herkässä oli taas patovahdin liipasinsormi ollut. No kuitenkin päätettiin kalalle lähteä ja aamuvitoselta siimoja suoraksi uitella.

Mulla on kalustossa selkeä puute oikeasti synkän siiman osalta. Nyt kalastin sitten käytännössä Vissun Vibellä likimain koko luvan 1-3g mustikoilla, kun sain pidemmälle sillä tavalla siimat kuin vähemmän painottamalla Airflon fast interiä. Kuten Viannalla tapana, niin juoksutus oli taas Pielaveden puolelta eli patoluukkujen eteen ei yletetty kumpikaan kunnolla. Tosin kaloja löytyi laavun tasalta parit kappaleet virran reunasta ja todella lyhyt oli syöntiaika

Ne kalat vaan löytyivät "valitettavasti" Kiuruvetisen koskivesien selällään kellumisen mallisuorittajalle ja kuvassa perhoja lempipuskastaan repivälle eräänlaiseen kirrepupa muunnokseen. Ensin yksi ylös ja heti perään karkuutus puoli seiskan maissa. Yksi ilmeisesti kirre-karkuutus oli vielä tämän jälkeen jota itse epäilen ottipaikasta johtuen, mutta kaipa se on sankaria itseään uskottava. Tapsit pettivät. Alokasmaisia virheitä...















Omalta osaltani saalis oli (taas) lahnaa, ahventa ja särkeä. Nykyisin tuppaa joka reissu joku erikoisuus olemaan, niin tällä kertaa sain pelastettua vahingossa Hujasen supersynkän siiman kärjen joka oli painunut kiven koloon ja katkennut rannaristaan sitä pois repiessä. Kyllä oli mies tyytyväinen tästä. Olisi kirrenkin vielä oikein ihan vähän pyytäen antanut palkinnoksi jos vielä olisi saanut. No eipä tietenkään saanut. Varmaan uitteli pelkkiä mustikoita mokomakin hyväkäs!


Mutta joo. Eipä tässä nyt odotukset olleet kovin korkealla enää sen jälkeen, kun aamuöisen kissaviidakon läpi oli maakuntien mutkaisilta teiltä päässyt koskelle. Luvassa oli 6h syytämistä kivivallilta jolla en muista koskaan olleen noin paljoa vettä omilla reissuilla. Alaosa koskesta samoin kuin siltamonttu saivat jäädä rauhaan ja kahlaamaan ei ollut mitään asiaa, ei edes Hujasella. Mutta mutta...samoissa kovin mollivoittoisissa sävelissä kausi jatkuu. Heinäkuun loppuun sumariajoista taitaa saldo olla 5kpl kirrejä ja 4kpl mittataimenia. Reissuja kuitenkin ihan kohtuullisesti takana. Nyt on kuitenkin katse reilun viikon päähän Äyskoskelle. Sitä ennen tosin pitää pari päivää ensin köllötellä Tampereen kylpylässä ja Särkänniemessä perheen kanssa. Äsylle on jonkinlainen taktiikkakin mielessä. Se ei ole oletuksena mp reissu, mutta se on aika hyvä ja varma backup-pläni...

Sen verran vielä lopuksi Viannasta, että siellä ovat remontoineet turbiineja (ilmeisesti ei pelikaaneista johtuvista vaurioista) ja nyt on käsittääkseni kaksi kolmesta uudella tolalla. Esa kertoili, että oli remppamiehet todenneet, että mitenkähän sitä ensi kesänä ongitte, kun ovat huomattavasti tehokkaammat eli luvassa olisi siis kuivia aikoja patoluukkujen alapuolelle. No nämä asiat selvinnee, mutta remonttia siellä on tehty ja ilmeisesti jotain vaikutusta tällä tulenee olemaan tulevien kesien kalastukseen

8 kommenttia:

  1. ja taas olisi dynamiitille käyttöä.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän nuo padot pois joutaisi. Jos jotain hyvää pitää hakea, niin parempi on kunnostaa noita vanhoja ja repiä maksimitehot kuin rakentaa lisää uusia

    VastaaPoista
  3. Tänäpäivänä 6:tosen lupa alakain aikaseen aamulla ja koleme monivärilohta oottelemmaa jatkojalostusta jääkaappiin+pari taimenta ja pakolliset litteämmän malliset kalat.
    Vai nii meinasivat koko jorpakon kuivata,,ja ku tännää vasta esalta kuulin että ovat näyttäneet vähäsen valakosta lippua semmoselle hankkeelle että tulis silta kalatien yli keskivallille kalamiesten käyttöön.

    :perhomies sysisavosta.

    VastaaPoista
  4. Mukava että on ollut kala syönnillään!! Syötäväksi ne kirret on sinne istutettu. Vähän on ristiriidassa nuo juttusi siitä mitä Esan kanssa juteltiin eilen aamulla. Mutta äkkiäpähän ne tilanteet muuttuvat. Anonyymejä kirjoituksia en kuitenkaan ikinä kovin vakavasti ota, pahoittelen

    VastaaPoista
  5. Oli paljon tapahtumia tuossa lähtörannan "peilissä",ja upposiimat käytössä + parit kuulat perukkeessa että pohjalle pääs.
    Eipä ollunna kirret näköjää kovin kauas kotipoolistaa lähtenneet ku samoiltakohin löyty mitä perjantakina niitä laskettii.
    Kylläse esa kertoili että tosiaan ovat luvanneet sen sillan rakennella kalatien yli ,ja tulis ilimeisesti siihen maantiesillan tasalle jos vaa esan 12 metriset kyllästepylväät ylettyy yli,ja luvat korkeammalta taholta irtoaapi.

    :anonyymi
    Korhonen Timo
    Vesanto

    VastaaPoista
  6. :) Kuulin jo toiseltakin taholta, että on siltaa vakavissaan suunniteltu. Mulle ei vaan missään ole aiemmin tällainen korviin kantautunut. Minusta sitä siltaa parempi ratkaisu olisi jos sallittaisiin vastarannalta kävely vallille pystyttämällä kyltti "omalla vastuulla". Minusta on ihan ruotsalaista tai ehkä neuvostoliittolaista v#ttuilua kieltää se kulku sieltä. Se on jo ihan turvallisuus tekijäkin. Kieltohan ei ole toki Esan eikä Villi Pohjolan vika.

    Tuota lähtörannan peiliä (edellyttäen, että tarkoitat sitä rannasta vasemmalle jäävää "rajavirtaa") tuli kalastettua ihan liian vähän meidän toimesta. Hujasella oli yksi lahna siinä selästä kiinni ja tarjosi sirkushuveja sekä itse tovin kalastin, mutta lopetin kun eka setti oli minuutin jälkeen pohjassa. Esa on sinusta tainnut joskus mainitakkin ja oletkin kalamiehen maineessa joten ei yllätys, että on lupa täyteen tullut. Kiitos kovasti kun asiallisesti suhtauduit kommenttiini anonyyminä kirjoittamisesta sillä noita puskista huutelijoita tuntuu vaan aina riittävän kovasti. Kireitä siimoja ja toivottavasti joskus satuttaisiin koskelle yhtä aikaa, niin oppisi tiedä vaikka taas jotain uutta. Se mikä on kuitenkin varmaan, niin noille vedenkorkeuksille pitäisi saada upposiima. Aika hirveän näköistä oli homma kun oli 2.8g hauli perukkeessa pintasiimalla ja takurilla heittoa niin pitkälle kuin vain jaksaa :)

    VastaaPoista
  7. Pitäiskö lähettää tuo seiskauppo sulle tuolta laatikon pohjalta :D

    VastaaPoista
  8. Pistähän tulemaan :) Kelpaa kyllä!

    VastaaPoista