keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kella kutsui jälleen

Kalalle teki mieli ja mietiskelin mahdollisuutta kalastella koko yötäkin. Jaloissa painoi kahden illan peräkkäiset varsin vauhdikkaat sählyt ja lupasi lisäksi aika viileää yötä. Näinpä päätin, että ehtii varmasti viimeistään Heinäkuussa lomalla riehumaan koskella yön ylikin ja varailin luvan Kellalle klo 18-24. Mielessä oli myös Nokisenkoski edullisempana ja lähempänä olevana, mutta puskaradioista oli kuulunut siellä olleen taas myös öisin sakkia kuin Elon pelissä. Itse tykkään paljon mieluummin kalastella suht rauhassa ja Kellalle oli lähtötietojen mukaan tulossa vain kaksi kalamiestä itseni lisäksi. Joka kyllä sekin on sinne ihan tarpeeksi.

Pääsin ensimmäisen laskun tekemään rauhassa ja varsin pian tinseliä vietiin ja n. 41cm taimen antautui hyvin nopeasti. Todella löysä otus oli. Mutkassa lisäksi tukeva tälli tinseliin. Yllättävänkin hiljainen lasku kuitenkin, kun pääsi kosken korkkaamaan. Pian tulikin pari kaverusta lisäksi koskelle ja vuoron perään siinä sovussa laskuja tehtiin. Pojat saivat joitakin kaloja ylös ja lähinnä mutkan seutu peileineen oli hotspottia. Itselle tuli kosken keskivaiheilta oliivilla mudlerilla jokareissun perinteinen n. 35cm eväleikattu ja pudotin pohjia ronkkiessa yhden aavistuksen paremman. Muutaman potkun oli kiinni ja sitten irtosi ja lähtiessään hyppäsi sekä Rätymäisesti v¤ttuillakseen vilkutti


















Pojilla oli tosiaan kalatapahtumia ja ilmeisesti mutkasta harjustakin löytyi. Mutkan seuduilta toinen myös pudotti isomman taimenen joka oli vetäissyt mustan streamerin järveä kohti voimakkaasti, mutta kalamiehen harmiksi ilmeisesti solmusta oli siima sanonut napsis. Itselle ei muita kalahavaintoja enää tullut lukuunottamatta yhtä roiskaisua niskan nielussa surffilautaan. Eivät vaan tunnu kiinni asti ottavan vaikka varsin lyhytpyrstöisiä on omat surffisidokset

Kahluuhousutkin muuten saapuivat viimein ennen reissua Vissulta. Ja yllätys oli mukava, kun sieltä tuli paljon pienemmät kuin oletin eli siis vähemmän isot. On noissakin toki vielä vyötäröllä tilaa ja pakkohan sen jossain on näkyä, että painoa on lähtenyt joulukuusta nyt vähän yli 40kg. Nurmijoen reissulla tuo näkyi eritoten paitsi jaksamisena, niin en meinannut päästä Mäkäräkosken yli kahlaamaan kuten ennen vaan virran voima yllätti pahasti. No se on kuitenkin murheista pienin. Kahluukenkiin hommasin pohjiin parempia ruuveja jotta ei menisi koko ajan neliveto päällä. Ne tuntuivatkin toimivan nyt varsin hyvin ja piiiiiiiitkästä aikaa heitin Kellalla reissun kuivin vaattein. Myös briteistä tilaamani kevyt halpiskela on pelannut ok ja täyttänyt tehtävänsä eli on kevyt ja siihen sopii Vibe #6/7 nikottelematta pohjasiimoineen.

Nyt seuraava reissu on perinteisen auki. Huopanallakin olisi kiva käydä, mutta saattaa olla että se menee heinäkuulle. Kella on ehkä nyt kalasteltu tälle kesää ja eihän näitä reissuja voi ilmaiseksi sanoa. 20e menee likimain polttoaineeseen ja 25e lupa 6h lirkinnästä. Pitää nyt katsoa kävisikö joku aikainen aamu mp-reissun Viannalla ihmettelemässä Esan luona. Sieltäkin oli vissiin joku viulisti Huttunen saanut liki 3kg taimenen keskellä päivää ja kuhaakin on koskessa. No se mikä on varmaa, niin nuorempi tytär, joka jo muuten 10-vuotias on hänkin, pitää viedä tuonne lähijärvelle haukijahtiin. Niitä siellä piisaa ja saadaan varmasti mukava reissu tapahtumien kera aikaiseksi.

2 kommenttia:

  1. Oletkos koskaan käynyt Kärnänkoskella? Mun mielestä ainakin on paljon paljon parempi mesta kuin Kella ja Kymö, ja on Kellankoskelta vaan muutaman kilometrin päässä! Se on pidempi, monipuolisempi ja mielekkäämpi kaikin puolin ja löytyy kodat sun muut. Itse olen vähän kypsynyt tuohon Kellaan, melko tylsähän se on eikä siellä voisi kuvitella kalastavansa 6 tuntia kauempaa(ainakin itselleni riittää vallan mainiosti muutama tunti tuollaiseen ränniin)Aika suolainen hinta onkia sen kaltaisesta koskesta istaria...

    VastaaPoista
  2. Oon käynyt pari-kolme kertaa Kärnällä. Tämmöselle jahkailevalle luonteelle se 6h lupa on sinne liian lyhyt, kun menee edestakas juoksuun :) Kärnällä(kin) on itellä joku kirous kalansaannin suhteen. Pitäs yrittää se käydä kumoamassa joku kerta. Mutta kuten sanottua, niin nuo lupahinnat on kyllä aika suolaisia ja siihen polttoaineet päälle. Mulla on vielä se tilanne, että usein on vaan siihen 6h reissuun mahdollisuus lastenhoidon takia.

    VastaaPoista