Kalalla viimeinkin

Niin siinä vaan kävi, että koko viime vuosi meni kokonaan ilman perhokalastusta. Pitkälti toki henkilökohtaisten syiden takia eli kesä meni enemmän elämän palapeliä järjestellessä ja sinkkumaailmaa tutkiessa. Nyt on jäänyt taakse viime kesä sekä sinkkuilukin on vaihtunut parisuhteeseen. Se mikä toki on haasteellista, niin "uusioperheen" ajankäyttö sekä muut harrastukset ja tuleepa tuossa ohessa opetettua esikoista ajamaan autoakin. Joutuu siis priorisoimaan ja kalastus ei ole ollut siinä listalla kärjessä eikä tule olemaan jatkossakaan. Perhoja olen toki lajinsa sitonut ihmisille ja spigotti pysyy edelleen jollain tapaa kädessä vaikka ikänäkö onkin alkanut aika pahasti jo vaivata. Mutta nyt viimein oli hetki, että illalla tsekkailin miten täynnä on Viannankoski ja varailinkin luvan siten, että kello soi 03 aamulla kalareissun merkiksi...

Viannankosken FB-sivustoa olen seuraillut ja Ristolle iso kiitos, että ylläpitää sitä. Siellä olikin kuvaa ja tilannetietoa, että kalaa on mukavasti. No kalaa oli, mutta vettä ei. Kun aamulla ajelin koskelle suomen kauniissa kesäaamussa, niin siellä yksi kalamies nukkui autossaan ja valitettavasit luukut oli likimain kiinni. Onneksi kalamiehiä ei enempää ollut. Sitä lirua ei kuudella ukolla kalasta. Nyt sai kalastaa koko reissun onneksi yksin...

Itse kalalle lähtö oli jo hauska, kun edellisenä iltana tutkailin kalakamoja. Tuli muutamia "Ahaa!" -elämyksiä, kun hoksasin, että minähän muuten möin "Viannankoski perhorasiani" edellisenä kesänä. Nooh...äkkiäpä nuo perussetit sitaisi tilalle. Sitten kalalaukkuun kurkatessa ihmettelin, että mitäs nämä kelat on. En muistanut, että ostin pari samanlaista kelaa, kun 40v lahjaksi ostin itselleni streamer-vavan. Pikkasen oli hommat painuneet siis unholaan...



Viannalla sitten ei mitään sen erikoisempaa. Kahlaus keskelle, kivet niin kerpeleen liukkaita kuten aina. Virrasta sain heti säyneen ja pienempää tosi kirkasta taimenta. Yksi parempi ilmeisesti taimen oli hetken kiinni. Perisyntini on ollut Viannalla heitellä ihan liian pitkiä heittoja (tai no pitkiä ja pitkiä) Rikumaisesti, kun kalat on siinä lähempänä. Nyt sen viimein myös uskoin ja larvastelemalla kaivoin varsin lyhyellä siimalla parit kirret virran reunasta.



12h lupa oli kirjojen osalta siis täynnä ja kahlailin patolipalle kuhien perässä ja sinnehän ei koskaan kuivin jaloin tällainen metrimake pääse. Mutta se kannatti ja tilannetta ennakoiden sidotulla tinseliliitsillä sain keskipilarin juurelta 48cm kuhan. Samoilta sijoilta vielä 43,5cm kuha ja siinäpä se reissu oli taputeltu ja töiden pariin. Olihan se ihan mukavaa oikoa siimoja välillä joskaan mitään hirveää kytöä ei tullut uuteen lähtöön vaikka saaliin osalta varsin jees reissu menikin...

Välivuosi päätökseen

Vuosi 2018 alkaa vedellä viimeisiään. Itselleni tämä oli hyvin erikoinen vuosi. Avioeron myötä heitti elämä todella ison kuperkeikan ja sikäli nyt jos joku haluaa lukea, niin siitä on erillinen kirjoitus täällä: http://vainmuutaman.blogspot.com/2018/11/kuperkeikka.html. Mutta myös erähommissa oli hyvin erilaista. Keväinen Viannankosken reissu jäi jo välistä enkä kasannut koko kaudella perhovapaa kertaakaan. Hirvimetsällä kävin muutaman kerran ja erittäin hyvän startin jälkeen meidän seuralla stoppasi onnistumiset ja lopulta viimeinen neljästä vasasta jäi saamatta. Jänismetsälle ehdin vasta tänään eli ihan vuoden viimeisillä metreillä. Hyvin kummalliseen ja hieman synkkäänkin vuoteen sopi se, että keväällä vakiokaveri jänis-hommista poistui keskuudestamme. Tähän olisi paljonkin syvällistä pohdittavaa miten elämä ei mene aina kuten sen haluaisi, mutta antaa niiden nyt olla. Hyvät muistot yhteisiltä metsästysreissuiltamme kuitenkin jäivät elämään iäksi.

Tänään oltiin tämän mehtuukaverin pojan kanssa ja muutaman muun kanssa tutuilla paikoilla metsällä Riuttalassa. Vanha rouva Sara vielä jaksaa painaa vaikka ikää kymmenkunta vuotta ja eipä nytkään mennyt kuin alle 10 minuuttia ensimmäisen ajon lähdettyä rallattamaan. Se pupu vaan sanoi, että heippa ja painui jonnekkin huitsun nevadaan joten koira jouduttiin ottamaan kesken pois.



Iltapäivän alkuun lähdettiin suht uudelle kodalle makkaroille ja nokipannukahville Saran jäädessä näreeseen hommiin. Kuten asiaan kuuluu, niin ajo lähti jo tulille kävellessä käyntiin. Pitkään Sara perkkasi jänistä ja lopulta sitä passailtiin usealla ukolla ruokatauon jälkeen. Jänis Vemmelsääri oli vielä niin kiero savolainen ristiturpa, että painui lymyyn vanhan autiotalon alle. Sieltä sitä kaiveltiin ja Aki sai pitkällä oksalla pupun liikkeelle rystyset mustina siten, että Antti ehti sen vielä siitä ampumaan. Alkoikin jo hämärän aika olla käsillä ja työvoittoon lopetettiin tämä mukava reissu.



Kulunut vuosi on opettanut monta asiaa. Yhtenä mm. sen, että asiat kyllä aina järjestyy. Siihen luottaen, että myös erähommien puolelta vuodesta 2019 tulisi parempi katsellaan eteenpäin. Ainakin näillä näkymin on suunnitelmissa yrittää pääsiäisenä käydä kautta avaamassa Viannankoskella joten jospa kalastushommatkin olisi mukana ohjelmassa tulevana vuonna mahdollisuuksien mukaan...

Hirvihommat käyntiin

Vähille on jäänyt metsästykset ja kalastukset vuonna 2018. No sille on osittain ihan järkevä syykin tuon avioeron myötä. Voin kertoa, että on melkoista aikataulutusta pojan hoitaminen, siihen vähän omia harrastuksia ja työtä sekä vähän koettanut ehtiä elämässä katsella myös eteenpäin tuolla parisuhderintamallakin eli suomeksi sanottuna siis juosta naistenkin perässä. On kyllä ollut liikkuvia osia niin paljon, että ainakin tänä vuonna tämä erähommailu oli pahasti häviävänä osapuolena. Ehkäpä tämä tästä ja elämä ajautuu uomilleen siten, että vuosi 2019 olisi jo taas parempi erähommienkin saralla. Mutta nyt parina päivänä kuitenkin ehdin hirvihommiin mukaan. Ja nehän onkin käynnistyneet meidän porukalla eli Utrianlahden Metsästäjillä oikein mallikkaasti!

Avauspäivänä olin mukana ja silloin saatiin yksi tappisarvi saaliiksi. Hirviä oli motissa niin paljon, että ei insinöörin matikalla enää perässä pysynyt. Yksi niistä kuitenkin päätti itsensä tapattaa juoksemalla Ikäheimon Jarille vastapalloon. Näin saatiin avauspäivänä heti peli auki. Sunnuntaina oli tahti jatkunut ja sieltä mainiosti pari vasaa. Ampujina muistaakseni seuran ykköspyssy Lappalaisen Pere ja vahvassa vireessä oleva Hemmolan isäntä Jukka.



Eilen jatkettiin jahtia ja tuoreelta jäljeltä tavoitettiinkin sitten viisipiikkinen uros. Erinäisten vaiheiden jälkeen tämän matka päättyi Lappalaisen Petterin eteen Niemen metsissä.  Todella komia hirvi ja keli oli mitä mainion jahtiin! Tänään sunnuntaina sitten hommat taas jatkuivat ja saatiin seuraan uusi hirvenkaatajakin. Poutiaisen Reijo ei kovin kauaa aikaillut ensimmäisenä syksynä vaan vasa nurin jo toisena viikonloppuna. Lisäksi emän kaatoi vielä Jukka, niin alkaa olla hirvenmehtuu hyvällä mallilla. Nurin siis jo 3+3...





Tulevana viikonloppuna en jahtiin ainakaan lauantaina pääse salibandyn takia, mutta sunnuntai vähän mietinnässä. Tällä tehokkuudella tulee muuten kiire päästä passiin tälle syksyä....

Sorsassa

Erähommia pitkästä aikaa. Sorsastuksen aattona tuli käytyä kotikulmilla metsästysseuran kesäkokouksessa. Siellä oli kaikki hyvin ja olen äärimmäisen tyytyväinen, että seurassa ei suuria kipupisteitä tällä hetkellä ja asiat rullailee kuten niiden kuuluukin. Oon koettanut omalta osaltani puheenjohtajana viljellä avoimuuden ja kiitoksen antamisen kulttuuria ja luotan, että näillä saadaan hyvää aikaan myös harrastusmaailmassa. Toistaiseksi kokemukset ei huonoja..

Maanantaina oli vuorossa sen sijaan perinteinen sorsareissu Keiteleelle. Petrin ja isän kanssa oltiin tänä vuonna menossa Iiron ollessa töissä. Tosin ehkä hän kesti, kun alla oli hieno reissu Varzinaan itänaapuriin lohien perään. Kantsii muuten lukea hänen juttu täältä hänen blogistaan (ikävä myöntää, mutta kirjoittaa paremmin kuin itse)

https://iiroanttonen.wixsite.com/streamerfisher/single-post/2018/08/17/Viikko-Varzinalla

Jahka saatiin vene vesille ja parit kohmeloiset jututettua havaittiin, että lintuja oli todella reilusti, vähän kuin joskus takavuosina. Sinikoita nähtiin erilaisissa parvissa n. 100 ennen aloitusta. Mutta mutta...ne hävisi eikä päästy kojusta sinikoita ampumaan ollenkaan. Muutama haapana ja tavi missattiin suht huolella. Itselle jäi peiliin katsomista sekä ammunnasta, että siitä miten tuli lauottua liian pitkälle matkalle. Ei älyttömästi, mutta riittävästi. Tässä jäi kyllä parantamista. Kuten siinäkin, että tuo oma haulikko olisi viimein saatava kuntoon. Siinä on mystinen vika mikä palauttaa ajoittain varmistimen takaisin päälle ensimmäisen laukauksen jälkeen. Ei ole toistunut jäniksessä eikä radalla, mutta sorsassa toistuu usein. 

Noh lopulta saatiin kaksi tavia ja yksi heinäri hävisi. Oli heikoin saalis ikinä. Jotenkin pikkaisen haisi isoon nenään sorsien ruokinta etenkin iltalennolla milloin tietyistä lahdista kävi jäätävä räiske vs miten hiljaista oli muualla. Ensi vuonna varmaan suunnitellaan jotain toisenlaista lähestymistä jahtiin. Tosin niin on suunniteltu usein muulloinkin ja lopulta samalta lahdelta aina löydytty...

Mutta mukava päivä oli ja näissä on tämä sosiaalinen juttu se isoin juttu. Aika kaunis oli myös auringonlasku josta jonkinlaista kuvaa yllä. Päivän huipensi hyvät ruuat mökillä. Nyt seuraavaksi ehkä jänishommia ja hirvimerkki on pakko käydä ampumassa jossain välissä ennen jahtia....

Tolosen kalareissu

Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen postauksen jälkeen. Ei niinkään eräilyhommissa, mutta siviilisääty on vaihtunut. Pitkä avioliitto meni toukokuussa puihin ja olen muuttanut kaupunkiin Rypysuolle kerrostaloon vanhemman tyttären kanssa. Tämä on toki näkynyt myös siten, että kalareissut ei ihan ensimmäisinä ole olleet mielessä alkukesästä. Viime aikoina olen sidoskellut kuitenkin perhoja hieman ja kuulin aika mielenkiintoisen uutisenkin tähän blogiin liittyen...ja kyllä tämä blogikin tästä taas henkiin herää, ei tätä ole kuopattu!

Niin siihen uutiseen eli Falckin Jarno otti yhteyttä, että ovat perustamassa tuohon Niiralaan vanhan Lekkerin paikalle ravintolaa kaverinsa kanssa. Noh, ehkäpä tällaiseen absolutistiin ei otettu yhteyttä siinä toivossa, että saataisiin uusi hyvä kantis imemään märkää illat pitkät vaan siellä olikin mielessä jotain ihan muuta. Tämän blogin innoittamana Jarno kysyi lupaa, että saadaanko laittaa listalle annos nimeltä "Tolosen kalareissu". Annos missä ei ole siis tippaakaan kalaa vaan puhdas liharuoka...



Itsehän sytyin vanhana kuittailun ystävänä tähän suuresti ja en olisi suuttunut vaikka lupaa ei olisi edes kysytty. Ja ei nyt jokaisella jantterilla ole omaa nimikkoannosta ravintolassa. Mutta semmoinen olisi siis tuonne huomenna 25.7 avattavaan (ilmeisesti pubi ja terassi avautuu silloin) ravintolaan tulossa. Kantsii käydä tsekkaamassa paikka vaikkapa facebook sivuilta täältä: https://www.facebook.com/B-Js-Livingroom-453945895065488/ tai sitten paikanpäältä. Nyt on hyvää aikaa ravintolassa notkua, kun koskivesissä ja muuallakin lämmöt pirun korkealla!



Seuraavaksi on erähommissa itsellä luvassa varmaankin hirvenammuntakoe, joka on menossa vanhaksi. Sorsajahtiin olisi tarkoitus myös lähteä ja eipä tässä kauaa enää mene hirvihommienkaan aloitukseen. Jänishommat koki kolauksen, kun aikaisempien syksyjen metsästyskaveri siirtyi autuaammille metsästysmaille. Rauha hänen muistolleen. Koskikalastuksetkin taisi sitten tältä kesältä jäädä väliin kokonaan näiden helteidenkin takia...

Hengissä ollaan

Blogi on uinunut hiljaiseloaan pisimpään sen liki 10-vuotisen historian aikana. Sille on syynsä eli ei kauheasti ole mitään konkreettista tapahtunut eräilyn suhteen. Jänis-hommat jäi tosi vähälle eikä niistä jäänyt mitään kerrottavaa. Hirvihommista täällä onkin. Tosin on tässä hallinnollisesti ollut kaikenlaista liittyen hirviseuran pyörittämiseen. On tullut väsättyä kotisivuja ja skannailtua sinne kuvia ja lehtileikkeitä sekä lisättyä ylipäätään kuvamateriaalia. Vuosikokousta on järjestelty ja nyt tulevana viikonloppuna olisi seurojen välinen kokous Lohimaassa liittyen hirvilupiin. Nuo metsästysseuran matalanprofiilin sivut muuten löytyvät täältä: http://www.utrianlahdenmetsastajat.fi/

Kalastusrintamalla lähinnä välillä hieman sitonut perhoja, mutta poika taklaa pahasti sitä harrastusta. Mutta tänään tuli kuitenkin päästyä pitkästä aikaa tositoimiin, kun käytiin Nilakalla Keiteleen väen kanssa pilkillä aivan loistavassa säässä. Pitkin ja poikin kyliä ja maakuntia on kuulunut juttuja todella haasteellisesta vuodesta pilkkirintamalla. Syiksi on kerrottu lumitilannetta, jäiden tulojen ajankohtaa, kuhakantoja muutama mainitakseni. Kummisetääni lainaten, niin ei sillä syyllä väliä jos lopputulos on sama. Ja sitähän se tulos vähän tänäänkin oli.



Ajeltiin kelkalla Rusin saareen ja pääsääntöisesti siinä sekä Kärpönsaaren kulmilla pyörittiin. Muutamia paistiahvenia saatiin ja olisiko isoin ollut +400g (ei kuvassa, toim.huom.). Iso särkiparvi antoi äksöniä väliin, mutta muuten kaloja tuli harvakseltaan. Itsellä meni iltapäivään ensimmäisen eväkkään saanti ja en moista muista Nilakalla käyneen. Mutta keli oli tosiaan hieno ja rusketusta tuli kivasti. Huomenna on taas hyviä ilmeitä töissä luvassa. Tietty myös mukavassa porukassa oli kiva onkia ja jäällä oli vielä helppo liikkua. Pilkkiminen on ehdottomasti kevätlaji jos multa asiaa joku erehtyisi kysymään..



Seuraavaksi sitten lienee vuorossa perhokauden startti. Missä se sitten on saati milloin, niin ei mitään käryä...

Utrianlahden Metsästäjät 50 vuotta

Eilen juhlittiin illalla Utrianlahden Metsästäjien puolikkaan vuosisadan kestänyttä matkaa missäpä muualla kuin hirvipeijaisissa Lohimaassa. Kun tuossa noin vuosi sitten allekirjoittanutta kysyttiin seuraan puheenjohtajaksi, niin ei kyllä kukaan tainnut näistä muistaa mainita mitään. Pientä painetta löi niskaan etenkin puheen osalta. Järjestelyistä ei niin kauheaa stressiä ollut. Niissä oli tehtäviä jaettu ja haluan kiittää Lappalaisen Aulista erittäin hyvästä työstä peijaisten osalta. Toki kiitokset kuuluvat myös Niemen Pekalle ruokahuolto-puolelle myös, Mirkolle kaljan valmistuksesta sekä Ilpolle DJ-hommista ja metsästyskronikan luennasta. Nämä peijaisetkaan, kun eivät ilman aktiivista porukkaa synny. Se olisi hyvä aina muistaa, että siellä taustalla tehdään kovasti hommia.

Juhlat oli mukavat ja erityisesti omaa mieltäni lämmitti hieno ilmapiiri missä niitä käytiin. Lisäksi oli mahtava nähdä, että saatiin mukaan yhteislupa-alueen seuroja sekä naapuriseuroja ja tietysti riistanhoitoyhdistys. Väkeäkin paikalla oli hyvin lähelle 100 ihmistä. Muistamisiakin saatiin ja niistä isoimpana seuroilta saatu iso lämminsavustuslaatikko. Ja painotus sanalla iso, se tuotiin peräkärryllä paikalle.

Jos ilmapiiri lämmitti, niin lämmitti myös muutama muukin asia. Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Reijo Huttunen kiitteli meitä kovasti ja muistutti, että Utrianlahti tunnetaan rehtinä seurana alueella ja meidän kanssa on mukava tehdä yhteistyötä. Se on äärimmäisen tärkeä asia ja sille pohjalle on hyvä lähteä rakentamaan seuraavaa 50-vuoden matkaa. Kävin seurojen kanssa epävirallisia keskusteluja peijaisissa ja varovaista kannatusta tuntui saavan ehdotukseni jahtikautta edeltävät tai heti perään pidettävistä seurojen välisistä pienemmän porukan "kehityskeskusteluista" joissa mietittäisiin mitä tehdään huonosti ja mitä paremmin sekä lisättäisiin vuoropuhelua seurojen välillä.



Hienoa oli myös, että paikalla oli viimeinen elossa olevista seuran perustajajäsenistä eli Liimataisen Raimo. Hänen kanssa käytiinkin keskustelu ja hän oli vilpittömästi hyvillään, että seuralla menee hyvin. Hepolan Rami totesikin minulle suurinpiirtein näin: "kyllä se on vaan hyvä, että me tämä seura perustettiin". Ja juuri näinhän se on. Lopuksi vielä mainintana, että tuore ukki, seuran pitkäaikainen puheenjohtaja, takavuosina Vuoden Pohjois-Savolaiseksi erämieheksi valittu Urpo F Tolonen piti hienon puheen tiivistäen seuran historian. Lisäksi hän oli tehnyt valokuvakansion jossa oli paljon nostalgisia kuvia, niin metsältä kuin muualtakin. Sieltä näin mukamas huumorimiehenä eniten aina huvittaa kuvat jossa pidetään "missikilpailuja" Utrianlahden koululla. Voin kertoa, että ne kuvat missä naiseksi pukeutuneet ja roolin täysillä yliampuneet Urpo, Eero, vanhanpihan Saku ja taisi muitakin olla ovat aika hersyviä. Itsekkin hämärästi tuon tapahtuman muistan.



Oma puheeni oli myös kirjoitettuna ja laitan sen tähän alle jos joku haluaa lukea. Peijaisissa en paperiin kuitenkaan turvautunut eli ihan 1:1 tämä ei ole verrattuna siihen mitä paikan päällä kuultiin

Arvoisat juhlavieraat!

Tervetuloa juhlistamaan Utrianlahden Metsästäjien 50-vuotta kestänyttä taivalta. Pari sanaa niille, ketkä eivät allekirjoittanutta tunne tai muista eli olen Tolosen Ismo, täältä Utrianlahdesta lähtöisin ja nykyään kortteeria pidän Pihkainmäessä vaimon ja kolmen lapsen kanssa. Oma taipaleeni näissä hommissa alkoi joskus, olisikohan peräti 70-luvun puolella, jolloin pienellä sangolla vein Urpo-enon kanssa hirville suoloja. Siitä sitten ajomiehenä, passissa ja aika monta välivuottakin tuli tuossa opiskelujen ja perheen perustamisen vuoksi. Nyt kuitenkin taas mukana pari vuotta ja on suuri kunnia ollut nyt toimia puheenjohtajana viime keväästä saakka. Tässä kohtaa on hyvä kiittää seuran aikaisempia puheenjohtajia eli pitkän ja ansiokkaan ajan seuraa johtanutta palkittua erämiestä Tolosen Urpoa sekä lisäksi Lappalaisen Petriä sekä viimeisimpänä Jääskeläisen Pekka-Jussia. Teidän työlle on helppo rakentaa tulevaa. Lisäksi haluan nostaa esille Liimataisen Raimon, joka on viimeinen elossa olevista perustajajäsenistä. Koko tämä porukka on tehnyt ison työn Utrianlahden Metsästäjien eteen, siitä iso kiitos!

Urpo kertoo kohta tarkemmin historiaa läpi ja tuntee aiheen paremminkuin ehkä kukaan meistä. Kerron kuitenkin näkemykseni Utrianlahden Metsästäjistä seurana. Eli me on saatu yhdistettyä pientä kylää sosiaalisesti ja etenkin takavuosina ajometsästyksen aikaan osallistujia oli iso määrä kokoontumassa aamuisin Hiilhaataharjulla. Se mikä oli erityisen hienoa, niin mukana oli tasapuolisesti miehiä, naisia ja lapsia ja kaikista ikäluokista. Monia legendaarisia nyt jo eläkkeellä olevia tai autuaammissa metsästysseuroissa olevia muistellaan usein vieläkin makkaratulilla ja tarinoissa. Vanhanpihan Saku, Hiltusen Helvi ja Pertti, Sundvallin Arvi , Tolosen Topi, Jäntti Tapsa perheineen, Lappalaisen Nikke, Kiteen Manu, Lappalaisen Tuure, Hepolan Kalevi ja tietysti unohtamatta Pulkkisen Untoa, joka ei taatusti jättänyt jutuillaan ja teoillaan ketään kylmäksi. Tässä toki vain osa lukuisista värikkäistä ja hienoista ihmisistä. Aika ei riitä kaikkia luetella ja keitä ei tässä mainittu ovat vähintään yhtä tärkeä osa seuramme historiaa. Toivottavasti tulevaisuudessa myös meitä nykyisin toiminnassa olevia muistellaan lämmöllä vaikkapa kynsitulilla.

Nykyisellään toimitaan pienemmässä mittakaavassa vaikka lupamäärät isompia ovatkin, mutta sellainen parisenkymmentä meitä aina aamuisin tuolla paviljongilla istuskelee jahtiin lähtöä odottamassa. Metsästys on pääsääntöisesti hirvien koirametsästystä kuten alueen muissakin seuroissa nykypäivänä. Tänä vuonna on ollut hirviä ehkä jopa harvinaisenkin paljon ja välillä on ollut vaikeuksia sopia koiramiehen hirvien sekaan. Tänä syksynä välillä on mennyt metsästys hienosti kuin oppikirjoissa ja toisinaan taas ollut vaikeampiakin päiviä. Joka tapauksessa meillä on tiivis ja tehokas porukka jota Eero ansiokkaasti tuolla metsästyshommissa johtaa. Muutakin toki tehdään kuin passissa tai makkaratulilla istutaan ja siitä kertoo esimerkiksi talkootöillä tehty lahtivaja, Hirviharju, joka on nyt täydessä iskussaan ja antaa hyvät eväät meillä riistan jälkikäsittelyyn. Tänä kesänä sille saatiin hyväksyntä rakennustarkastuksesta ja pojat rakensivat vielä liiterin sekä kaivon. Iso kiitos kuuluu talkooporukalle ja ylipäätään meidän seuran väelle sujuvasta toiminnasta, niin metsällä kuin muissa aktiviteeteissa!

Seurana ollaan tehty vuosien saatossa ja tullaan tekemään yhteistyötä alueen muiden seurojen sekä tietenkin riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Tätä yhteistyötä toivottavasti pystytään vielä entisestään parantamaan. Meillä on varmasti seuran sisäisestikin tekemistä avoimuudessa ja se on teema mitä haluaisin tuoda Utrianlahden Metsästäjiin. Tätä samaa avoimuutta liputtaisin myös seurojen välille ja pyrittäisiin käymään avointa vuoropuhelua ja välttämään mieluummin tilanteita joissa keskustelua käydään epävirallisesti erilaisten hevosmiesten tietotoimistojen kautta. Sitä varten meillä ja muissakin seuroissa on yhteyshenkilöt ja puhemiehet. Jutellaan asioista ajoissa ja niiden oikeilla nimillä, niin yhteistyötä helppo rakentaa. Mutta jotta ei mene liian vakavaksi, niin yhteistyöhän on sujunut hyvin ja haluamme seurana siitä kiittää kaikkia yhteislupa-alueen seuroja, naapuriseuroja sekä riistanhoitoyhdistystä. Jatketaan näin ja pyritään toki aina parempaan tervolaisen metsästyksen eduksi.

Mitä tulevat 50v sitten tuovat tullessaan, niin sitä ei varmaan kukaan voi ennustaa. Lyhyellä tähtäimellä metsästellään toki kuten ennenkin hirviä, mutta toivoisin tuonne pienpeto-puolelle aktiivisempaa otetta. Se on tärkeä asia riistanhoidollisesti. Ehkä isoin asia kuitenkin on, että meidän huomioitava seuran sisäinen ikärakenne. Olen itse karvan yli 40 vuotias ja silti seuran nuorimpia. Ukkoontuminen on haaste tulevaisuudessa ja siinä on meille työn sarkaa miten tämä asia hoidetaan eli saataisiin hallittua uusiutumista tapahtumaan. Sitten vielä pidemmällä tähtäimellä näen haasteena yksityisten alueiden vuokrauksen, kun omistajuuksia siirtyy kaupunkeihin sukupolvien vaihtumisen myötä. Kun seuran keskeisellä paikalla oleva vaikkapa 200 ha alue ei olekaan enää esim. aatteellisista syistä saatavissa vuokralle, niin se voi ollakkin vaikea paikka onnistuneiden jahtien kannalta. Tälle ei toki paljoa mahdeta, mutta se voidaan, että pidetään metsästäjät hyvästä maineestamme kiinni, niin Utrianlahdessa, Tervossa kuin koko suomessa.

Lopuksi, niin tämä 50v on ollut pitkälti koko kylän yhteinen taival. Ilman myötämielisiä maanomistajia ei meillä olisi jahtiakaan. Siitä teille iso kiitos. Olette meille seurana erittäin tärkeitä ja jatketaan hyvin sujunutta yhteistyötä myös tulevaisuudessa. Nyt pidemmittä puheitta, niin tervetuloa kaikille hirvipeijaisiin ja pidetään mukava ilta!

Kiitos!

Joskus kulkee, joskus ei

Nyt on kolme päivää hirvestystä takana putkeen niiltä päiviltä, kun jahtia on pidetty eli harvinaisen hyvin päässyt mukaan. Vielä viime lauantaihin asti meikäläisen mukana kulki aika poikkeuksellinen karma eli aina saatiin hirviä, kun pääsin jahtiin. Näin mentiin vielä viikko sitten ja saatiinkin kaksi vasaa ja näin vasat oli varsinaisesta lupakiintiöstä nurin eli 4kpl yhteensä saatu saaliiksi. Mutta sitten se vähän alkoikin töpästää...tai no ei ihan niin vähänkään...

Keskeisellä paikalla aluettamme tuntui olevan ja on edelleen hirviä kuin Elon pelissä, toisaalta niitä kyllä tuntuu olevan ympäri lääniä todella paljon. Hirviä tulee ja menee, mutta pieniä koirateknisiäkin murheita on ollut eikä olla saatu oikein metsästystä kulkemaan. Tilannetta ei luonnollisesti ainakaan helpota, että samalla alueella on supikoiria enemmän kuin laki sallii. Tuo seutu tunnetaan myös leikkisästi supilandiana. Noh, oli miten oli, niin viikko sitten sunnuntaina piti olla viisi hirveä siinä ja varmaan olikin, mutta ei saatu valmista. Tänään oli emä ja kaksi vasaa sekä uros samassa kasassa. Nämäkin onnistuttiin näkemään useamman toimesta, mutta ampumaan ei vaan päästy. Mutta semmostahan se on metsästys. Siihen sitten tänään iltapäivään vielä koirat naapuriseuran puolelle, niin eihän se ihan mennyt kuin elokuvissa.

Lainailen kuitenkin tähän suuresti arvostamaani Eero-enoa: "tämä ei kuitenkaan ole kuin hirvenmetsästystä". Eli ei näitä hommia kannata liian vakavasti ottaa. Huomenna on uusi päivä. Meidän metsämiesten pitäisi muistaa aina olla armollisia itsellemme ja koirillemmekin. Joskus on huonoja päiviä ja tulee niitä parempia sieltä. Kova työ palkitaan aina.

Nyt sitten omalta osalta onkin hiljaisempaa todennäköisesti osallistuminen jahteihin. Saa nähdä ehtiikö mukaan enää lainkaan. Mutta viikon kuluttua kravattia kaulaan ja pitäisi muutama sanakin osata kertoa seuran juhlapeijaisissa Lohimaassa. Meinasi niidenkin suhteen käydä kardinaalimunaus, kun olin tyystin unohtanut kutsua riistanhoitoyhdistyksen mukaan juhliin. Se oli kyllä ihan puhdasta omaa osaamattomuutta. En ole tällaisia järjestelyjä ollut aiemmin tekemässä. Onneksi virhe saatiin vielä paikkailtua eikä toivottavasti nyt suurta vahinkoa tapahtunut...

Onnistumisia

Hirvenmetsästyksen avauspäivänä saatiin aika lennokas lähtö, kun heti ensimmäisestä jahdista vasa nurin. Sitten onkin pidellyt vähän hiljaisempaa. Viikollakin jahdissa käyty, mutta oikein ei ole olleet tähtimerkit kohdallaan. Hirviä on karannut passeista ja passien vierestä ja liekkö joku kaivautunut alikin eli kaatoja ei ole siis saatu. Omalta osaltani piti lauantaina osallistua jahtiin, mutta perjantaina meni myöhään KYS:n päivystyksessä, kun pojalla kuumetta taas vaihteeksi. Keväällä oli keuhkokuume, niin näihin suhtauduttava tietyllä vakavuudella. Siihen päälle vaimon viikonlopun työt, niin launtaipa sitten jäikin välistä. Tänään sitten taas pääsi mukaan, mutta sekin erilaisilla järjestelyillä. Aamulla vielä poika heräsi melkoisessa horkassa ilmeisesti kuumeen noustessa, niin oli lähellä tämänkin päivän metsästys peruuntua, sählyt toki peruuntuikin. Kiitokset tämän päivän eräilystä menevät vaimon tädille ja hänen miehelleen lapsenvahtina toimimisesta.

Mutta jahtiin lopulta pääsi ja lähdettiin niemeltä yrittämään. Siellä oli jotain havaintoja vasa-porukasta. Tosin sanotaanko, että jälki ei lämmin ollut. Oma passini osui Lajuun ykkösnumerolla ja sinne ajellessa huomasin lankojen olevan poikki. Yksittäinen hirvi oli alueen sisään hiljan käpöstellyt. Sen jälkeä siinä jahtailtiin ja aluetta haravoitiin Petterin koirien kanssa pidempi tovi ja lopulta hirvet löytyivät. Sieltä emä vasoineen Hemmolan Jukan eteen eksyi ja saatiin vasa pois. Emä sen sijaan ei lämmennyt "enkelkuorolaisten" uusimman vahvistuksen Reijon lurituksille vaan painoi uimasilleen. Vuoden äiti -palkinto jäi tälle naaraalle jakamatta. Mutta vasa nurin ja hirviharjun kautta makkaroille.

Jorilla oli sitten tiedossa pieni motti jota lähdettiin purkamaan. Matkalla pelipaikoille kuitenkin oli langat poikki ja pienillä liikkeillä vaihdettiin passin muotoa ja koira kuuman jäljen perään. Oma paikkani oli hyvin lähellä sitä paikkaa jonne ammuin vasan joskus 90-luvulla. Se onkin viimeisin kerta, kun olen hirveä ampunut. Petterin mainiosti pelannut Kira sieltä saikin vainun nopsaan ja Jori selosti kuin Ilmo Lounasheimo nyrkkeilyottelua hirven lähestyessä. No ei nyt kuitenkaan kuin Ilmo, mutta pieniä on marginaalit. Tämän selostuksen ansiosta osasi olla itsekkin valppaana hanskat poissa ja perä kainalossa. Kysymys oli lähinnä mistä välistä elukka ilmestyy. Sieltähän sitten emä ilmestyi verkkaisesti ja laukaus..hirvi merkkasi selvästi osuman ja painui hitaasti metsään. Koira oli puoli kilometriä perässä ja pysähtyi heti tien ylitettyään. Se oli mukava tunne radiossa, kun tiesi kaadon onnistuneen. Siellähän se emä makasi ja Ilpo mittaili ampumamatkaksi 130m. Neljäs hirvi allekirjoittaneelle ja mukavaa hommaahan tämä on mukavassa porukassa.

Tänään osui askelmerkit kohdalleen ja nostaisin tapetille Petterin ja Kiran hyvän työskentelyn sekä ehdottomasti Jorin tärkeät havainnot ja nostaisin hänet myös melkein vuoden radioääneksi. Ja vakavammin puhuen, niin hattua ylös Ilpolle ja Mirkolle jotka molemmat olivat suolistamassa hirviä nopeasti ja varmasti. Nuo ei ole niitä mediaseksikkäimpiä hommia, mutta ne on tehtävä ja rivakoista otteet isot kiitokset!

Ensi viikonloppuna jatkuu taas. Oma osallistuminen on vaan enemmän kuin epävarmaa, koska meillä on salibandyturnaus järjestettävänä ja meikäläisen vastuulla on siitä suoriutuminen..

Hirvihommat käyntiin

Tänä vuonna hirvihommat alkoivatkin likimain samoihin aikoihin kuin joskus vanhaan hyvään aikaan, kun aloitettiin lokakuun 15 päivä. Tosin eipä tämä syksy nyt kovin pitkälle vielä ole edennyt jos ei pimeyttä lasketa. Ei ole paljoa nimittäin näkynyt kuulaita ja kirkkaita hienoja aamuja. Pilvistä taivasta ja vesisadetta. Sitä on piisannut. Mutta nyt piisasi metsästystäkin, kun kokoonnuttiin niihin hommiin. Se on aina mukava nähdä kylän väkeä liikkeellä ja hyvissä tunnelmissa jahtia startattiin. Taisi olla 4+3 luvat alkuvaiheeseen eli metsästettävääkin riittää. Tosin on hirviäkin nähty eli tyhjiin metsiin ei tarvitse lähteä koluamaan. Omalta osalta syksyn metsästykset jäävät huomattavasti vähemmälle kuin vuosi takaperin. Tämä johtuu suoraan vaimon työvuoroista ja lastenhoitoteknisistä syistä.


Mutta tänään startattiin ja heti aamusta Jannen koiran edessä liikahti hirvet ja sieltä vasa saatiin nurin erinäisten vaiheiden jälkeen. Emä pääsi kuitenkin karkuun ja itseltäni aamun jahdin loppu meni vähän ohi, kun onnistuin mokeltamaan puhelimen väärälle kanavalle. Lappalaisen Perttihän sen vasan kaatoi, kukapas muukaan...



Iltapäivällä ei saatu sitten valmista aikaan, mutta kuitenkin hyvä startti vasan myötä. Huomenna jatkuu ja itse en tosiaan pääse paikalle. Jos ihmeitä ei tapahdu, niin Pertti varmaan jonkun hirven silloinkin ampuu. En malta olla kommentoimatta, että olen ollut johtotehtävissä aika monenlaisissa hommissa työelämässä, harrastuksissa ja sotaväessäkin. Käytännössä aina porukasta nousee joku esille johon voi luottaa kuin muuriin. Yleensä nämä eivät itsestään ääntä pidä. Tekevät sen mitä sanotaan ja aina tietää ettei perään tarvitse kysellä. Sellaisia tekijöitä tarvitaan aina olipa kyse sitten töistä tai harrastuksista. Siksi olen äärimmäisen tyytyväinen ja ylpeä, että meillä on seurassa Pere siellä passilinjassa...



Jotta ei mene liian syvälliseksi, niin jatketaanhan jahteja ja kirjoitellaan taas jahka mukaan ehditään. Toivottavasti huomenna kaatuu hirviä lisää....

Viimeinkin

Vihdoin löytyi rakonen lähteä metsälle. Oli tarkoitus vähän, että olisi Keiteleelle lähtenyt jahtiin, kun poika oli yökyläilemässä ja olisi ollut vähän paremmin aikaa. Valitettavasti ei vaan aikataulut osuneet ja nyt sitten mentiin kotipaikalle. Toki mukava ja nostalginen vaihtoehto aina se. Jänistä siis lähdettiin jahtaamaan enon ja Torsti-beaglen kanssa. Suuntana vanha tuttu soramonttu ja pitkälti sen takia, kun oma osallistuminen oli vielä nilkkaoperaation takia enemmän pelkkää tasaisella seisoskelua. Ensi viikolla onneksi urheilukielto loppuu ja voi alkaa testailla miten jalka reagoi kovempaan liikkeeseen.

Tänään tosin liikettä ei kauheasti tarvittu. Torstilla on ollut hieman haasteita saada pitkäkorvaa ylös makuukselta. Tänään oli samaa vikaa ja lopulta ei ajoa saatu. Pientä rinkiä pyöri koira, mutta ei nyt vaan osuttu jäniksen kanssa samoille tonteille. Positiivista on kuitenkin, että hukkiakin pystyy selvittämään jahka ajon saa käyntiin sekä koira ei pyöri jaloissa. Eniten petrattavaa ymmärtääkseni tällä hetkellä on juurikin tuossa ylösotossa...



Paria yli lentänyttä teertä enempää ei siis tullut tällä reissulla nähtyä vaikka mukavaa olikin vähän haistella raitista ilmaa. Lisäksi käytiin vähän hirvihommia läpi rantapaviljongilla. Aika mukavasti on tätä työnsarkaa kuitenkin puheenjohtajana ollut tälle vuotta. Ei tämä ihan jalat pöydällä istuen mene jos aikoo tehtävänsä hoitaa hyvin. Eikä myöskään pienimuotoisesta synnynnäisestä valtakunnansovittelijan roolin omaamisesta haittaa ole..joskin sen oppii väkisellä pitkässä parisuhteessa...

Nyt seuraavaksi olisi varmaan lähellä jo hirvenmetsästyksen aloitus. Kalenteri näyttää yhtä vapaata päivää viikonlopuille lokakuulle vaimon töiltä ja sählyhommilta. Siitä päivästä varmaan käydään keskusteluja onko se family time vai mikä...

Metsästyksestä

Edelleenkään ei ole erälle päässyt vaan nyt makaillaan kotosalla, kun nilkka operoitiin keskiviikkona. Näyttää kuitenkin sille, että toipuminen on lyhyt ja metsällekkin pääsee pian. Jahteja odotellessa on tullut luettua mm. tämän aamuinen kirjoitus karhunmetsästyksestä Savon Sanomista. Siellä Lukijan Sanomissa "kollega" Rautalammelta eli hirviseuran puheenjohtaja Veli-Jussi Jalkanen ottaa kantaa vaatimalla lisää etiikkaa metsästykseen. Luin jutun ajatuksella ja aika pitkälle olen samaa mieltä asioista. En ehkä täysin, mutta monilta osin kuitenkin. Avaan tähän hieman omaa näkökantaani mm. karhunmetsästyksestä näillä leveyspiireillä ja nämä edustavat omaa näkemystäni, ei seuran jota edustan.

Jalkanen nosti jutussa esille, että metsämiesten maineen takia ei pitäisi karhua metsästää Pohjois-Savossa siinä mittakaavassa kuin nyt tehdään. Tämä on aika hyvä nosto. Jos mietitään asiaa karhukannan kannalta, niin tuskin mahdotonta vahinkoa asiassa tapahtuu vaikka muutama kontio kaadetaankin. Sitten kun käännetään ja väännetään asiaa vähän toisinpäin, niin asia ei olekkaan niin helppo. Meidän metsästäjien maine ei ole ollut isoilla kirkoilla varmastikkaan nyt hirveässä nousussa. Johtuen lähinnä susista ja niiden ympärillä käydyistä keskusteluista. Siihen kun on sitten vouhkattu somessa ja telkkarissa omat mausteensa päälle, niin välttämättä kuva mitä meistä on, niin ei ole paras mahdollinen. Ja parannetaanko sitä ehkä aavistuksen "turhilla" karhujahdeilla? Ehkäpä ei. Kuten sanoin, niin tämä ei ole yksiselittäistä kuitenkaan. En ole kettutyttö puunhalaaja vaan yritän miettiä asiaa useammalta kannalta.

Nyt jo törmäämme esim. hirvipuolella siihen, että vuokrasopimuksia joudumme uusimaan, kun vanhempi väestö joko myy tai sitten luonnollisen poistuman kautta luopuu maistaan. Ja ne uudet omistajat ovat usein kaupungeista, sen kuuluisan kehäkolmosen sisältäkin. Ja tässä astuu tämä maine asia peliin. Mitä huonompi maine meillä on, niin sitä huonommin me jatkossa saadaan alueita vuokralle. Melkein uskaltaisin faktaksi tämän laittaa.

Nyt on tapetilla ollut paljon juttua tästä maaseutu vs kaupungit teemasta mm. kohtuullisen rasittavan Tuomas Enbusken toimesta. Itse olen maaseudun poikia, mutta realisti. Maaseudut tyhjenee aivan varmasti. Kysymys on lähinnä siitä, että miten tyhjäksi. Ehkä joku tekninen ratkaisu voi tiettyjä juttuja tuoda lähemmäksi, mutta esim. vaikkapa yliopistosairaalan työpaikat ei tule lähemmäksi vaikka minkä tekisi. Se on asia jota vastaan tappeleminen on mielestäni varsin typerää.

Näkisin, että juuri tämä maaseutujen tyhjeneminen tuo tämän meidän metsästäjäkunnan maineen nostamisen arvoon vielä arvaamattomaan, kun maanomistajat ei olekkaan enää niitä oman kylän poikia ja tyttöjä. Toinen asia on sitten vaikkapa pienpetokannat joissa vieraslajeja (supi, minkki) pitäisi pyytää kuten Jalkanen kirjoituksessaan mainitsi. Maaseudulla kun väki vähenee, niin myös päivittäin metsästävät vähenevät. Se tarkoittaa, että esim. loukkupyynti laskee hiljalleen kohti nollaa, koska kukaan ei aja niitä päivittäin katsomaan. Se on ihan eri asia kuin vaikkapa hirvi- tai jänisjahti. Pienpetokantojen räjähdettyä häviävät mm. metsäkanalinnut likimain lopullisesti.

Mitkään näistä asioista ei tapahdu hetkessä, mutta mielestäni olisi hyvä tiedostaa ja vaalia erityisesti metsästäjien hyvää mainetta ja etiikkaa. Karhut ei siinä varmaan kynnyskysymys ole, mutta kaikki koostuu pienistä palasista.

Lujille ottaa

Blogi on ollut kovasti hiljainen. Syy on pitkälti se, että en käynyt erällä. Tätä kirjoittaessa sorsastuksen avaus on juuri tapahtunut. Juurikin tämä 20.8 on ollut itselläni se startti metsästykseen, kun kunnollisia kyyhkypaikkoja ei ole käytettävissä. Nyt istun kotona pojan nukkuessa päiväunia ja yskiessä runsaasti taustalla. Lujille ottaa tällainen. Tämä vuosi on ollut todella vaikea ylipäätään kaikkeen harrastamiseen eikä tuonut sorsastuskaan poikkeusta. Rouva on töissä, isä ja nuorempi veli lapissa sekä vaimo yllättäen taas töissä ja poikakin kipeä. Siinäpä sellainen yhtälö, että jäi sorsastus väliin. Näitä ei montaa ole ensi vuonna 30 vuotta taskussa olleen metsästyskortin aikana sattunut. Yhden käden sormiin taivavat sopia...

Kokonaan "eräjormailu" ei ole unohtunut eikä unohdu johtuen tästä metsästysseuran puheenjohtajuudesta. Olen selvitellyt useamman vuokrasopimuksen kesän aikana ja jotain uusiin jäsenyyksiin liittyvääkin ollut. Eilen pidettiin kesäkokous jossa seuraan tuli kaksi uutta jäsentä. Joskaan eivät vakituiseen ampujarinkiin, mutta kuitenkin. Henkilökohtaisesti koen tuon pienpetopyynnin olevan todella tärkeä asia ja sinne saatiin vahvistusta. Se on hieno homma, koska muuten mm. supikannat rehottavat täysin valtoimenaan ja se taas näkyy sitten mm. metsäkanalinnuissa. Vaikka olemme hirvenmetsästykseen keskittynyt seura, niin tätä asiaa ei saa unohtaa.

Taustalla on seurassa tehty muutenkin hyvää työtä ja kesällä on saatu halkovaja sekä kaivo aikaiseksi lahtivajalle. Tästä kiitokset aktiiviselle talkooväelle. Hienosti sanottuna voisi todeta, että hirvenmetsästyksen infrastruktuuri alkaa olla kunnossa. Noh, ei ehkä sotketa tuollaisia termejä, mutta olosuhteet ovat siis hyvällä mallilla. Ja kaadettavaakin on, kun jahti alkaa 14.8. Alkuvaiheen lupia on 3+4 eli passissa saa taas istua ja koiramiehet kävellä.

Näillä näkymin seuran hirvipeijaiset pidetään lauantaina 18.11 Lohimaassa. Siellä on "teemana" seuran 50v juhlavuosi. Se on ihan kunnioitettava taival pienellä kylällä. Siihen on moni kylänmies ja etenpääkin käynyt tehnyt isot tunnit arvokasta työtä. Luvassa on seuran pitkäaikaisen puheenjohtajan ja taannoin pohjois-savon vuoden erämieheksi valitun enoni Urpon puhe. Hän on varmasti oikea ihminen nitomaan seuran pitkää historiaa yhteen ja muistaa tapahtumia alkumetreiltä lähtien.

Vesi vähissä

Tuli toinen vähän ex-tempore reissu tehtyä ja tällä kertaa Viannalle. Osittain pitkälti siksi, että varauskalenterilla kikkailemalla näki, että illaksi oli myyty vain kaksi lupaa. Aika surullisia on nämä kertomukset taimenkoskilta väkimäärän suhteen. Tuossa lauantaina isä vietti 60v juhliaan ja samalla Iiron kanssa muutamia sanoja turistiin. Kermalle oli mennyt keskellä viikkoa puoli yhdeksi yölle, niin parkissa seitsemän autoa joista joku onnellinen voittaja oli vielä jumitellut pelipaikoilla. Mutta tätähän se on. Hienoahan se olisi jos voisi aina ostaa kosken itselleen, mutta ei se kaikille ole mahdollista. Mutta tämä on tilanne keski-suomessa ja ei se itkemällä parane. En ole perillä asioista, mutta ehkä vähän tilannetta auttaisi ja painetta tasaisi jos Äyskoski kasvattaisi suosiotaan. Ymmärtääkseni aika hiljaista siellä. Tämä on sitten kuulopuheisiin perustuva olettama, ei pidä lukea kuin piru raamattua. Mutta viestin sanoma ehkä se, että kohteita ei ole liikaa...etenkään hyviä..

Mutta joo eli ajelin illasta Viannalle ja tosiaan kaksi kalamiestä kuten pitikin. Toinen heistä olikin Kumpulaisen Sami, tuttu mies sosiaalisesta mediasta Pielaveden suunnalta. Vesi oli laskenut todella alas ja ainoastaan pieni juoksutus virtasi keskipilarin luota. Itse kahlailin heti alkuun patoluukkujen eteen lipalle ja pääsin sinne nippanappa uimatta menomatkalla. Sieltä sainkin heti kärkeen n. 5kpl kuhia. Ensimmäinen ehkä oli mitallinen, muut alle. Ei mitään isoja siis. Se mikä oli mielenkiintoista, niin aivan Maaningan puoleisessa nurkassa virta teki luukun eteen pyörteen ja siellä oli pientä kalaa ja ainakin säyneitä (sain yhden siitä) pyörimässä rinkiä. Haavilla koppasin testiksi ja haavi puolillaan. Melko hyvä buffet-pöytä isommalle petokalalle...

Sami saikin jo toisen kirjonsa siinä samoissa rytinöissä. Alempana vissiin parempi taimenkin ollut kiinni. Itekkin keskemmälle kahlasin ja kohta liitsiä vietiin. Kirbeli haaviin. Kumpulainen pommitti jigillä vielä keskipilarin edustaa eikä mitään. Aika jännä, kun ei päivälläkään mitään. Sain kuitenkin useita pieniä kuhia putkeen, mutta myöhemmin vielä samoilla paikoilla käydessä ei taaskaan mitään. Kapeat on syönti-ikkunat.



Paikalla oli myös perhohommiaan aloitteleva mies ja olikin säyneitten kanssa vapa mutkalla. Itse yritin päävirran Pielaveden puoleista reunaa kalastaa, mutta ei kerrassa mitään. Aivan mykkä oli se puoli. Myöhemmin illalla sain yhden kirkkaan n. 42cm taimenen päävirrasta ja yhden karkuutin ja hänen laji jäi epäselväksi. Se mikä oli hienoa, niin tämä hieman kokemattomampi kaveri sai ensimmäisen kirrensä vielä perholla ja se on hieno juttu. Joku kaveri siihen vielä yöksi tuli, mutta itse lähdin kotiin pikkaisen ennen puolta yötä. Siitä piti huolen tuleva työpäivä ja etten heti reissun alussa päässytkään kuivin jaloin takaisin sieltä patolipalta...

PS: ne kivet on muuten taas koskessa aivan järkyttävän liukkaita

Paluu Nokisenkoskelle

Nokisenkoskella tuli käytyä aikanaan varsin paljon. Silloin kun aloittelin perholla kalastamisen n. 10v sitten, niin ensimmäinen reissu kohdistui sinne ja ensimmäisellä reissulla heti älyttömällä munkilla taimenen sainkin. Siihen aikaan Nokinen oli hyvin pitkälti pienin varauksin istuta ja ongi -kohde. Porukkaa kävi pirusti ja pyyntikokoista taimenta istutettiin koskeen. Jotkut tosin kritisoi, että lupamääriin nähden varsin vähän laitettiin pötikkää virtaan. Tiedä sitten. Harjuksiahan koskessa on ollut aina mukavasti ja niin ymmärtääkseni edelleen. Ja tietty ehdoton suosikki monelle ovat ns. kioskin kumikalat jotka makailevat niskalla asennossaan ja niitä voi kirkkaalla ilmalla sillalta ihailla. Kirkas vesi tietystikkin myös yksi paikan valtti.

No miksi ei ole tullut käytyä vuosiin? Aika pitkälti siksi, että ei ole tullut käytyä paljon missään muuallakaan. Eihän Nokisessa itsessään mitään vikaa ole. Mutta nyt tuli lähdettyä ja kävin 4h heittämässä vähän ex-tempore. Tarkoitus oli testiä 40v lahjaksi ostamaani Hardyn 9''6' Shadow #7 kepukkaa eli mukana oli käytännössä pelkät streamer-välineet vaikka maksimaaliseen saalismäärään ne ei ehkä oikea ratkaisu olekkaan. Mullahan ei kyllä kauheasti ole kokemusta noista streamer-vavoista. Sharpes of Aberdeen Gordon 2 oli joskus ja sillä heittäminen tuntui kovasti raskaalle. Tämä Shadow tuntui ainakin luokkaa keveämmän vanhan sotaratsu Demonin jäljiltä erittäin mukavaksi ja kevyeksi kalastaa. Omilla hyvin vajavaisilla heittotaidoilla siima oikeini varsin nätisti.

Mutta itse kalastuksesta, niin tosiaan ensin kiersin likimain koko kosken surffia heitellen. Yhtä pientä kalaa lukuunottamatta havainnot nollassa. Sitten heittelin tinseliä ja siihen tälläsikin kala sillan alta matalalta puolelta. Nopean väsyttelyn jälkeen haavissa kävi n. 43cm vapaa vasten nopeasti mitattu nätti taimen. Eväleikattu. Imaisi vaan tinselin todella syvään ja saapa nähdä jäikö henkiin. Muuten ei itsellä kalahavaintoja ollut

Yksi Nokisen isoimmista ongelmista on väkimäärä. Se ymmärtääkseni oli aika hillitty vielä pari vuotta sitten, mutta nyt tarinat on kertoneet vähän toista. Kymmenisen kalastajaa jos ei ylikin oli nyt arki-iltana. Siitä kun iso osa kalastaa matalaa uomaa kahlaten ristiin rastiin, niin onhan se vähän...no vähän on. Mutta sopi tuonne sekaan ja mukavia poikia oli kalassa. Kalojakin olivat saaneet ja taisi isoin olla 48cm harjus ja sitten tuota pienempää taimenta. Isompia ei ollut ymmärtääkseni näkynyt ainakaan siiman päässä. Tosin saihan ranskan poika sieltä hienon 60cm kalan muutamia päiviä sitten. Ja oli siinä sillan alla nytkin näkynyt päivällä isompi otus. Toki eihän siellä kalaa ymmärtääkseni ole ihan vanhaan malliin istareiden muodossa, mutta ehkäpä se on parempikin niin.

Hirviharju

Metsästysseuroissa sekä toki muissakin yhdistyksissä ja yhteisöissä on voimaa. Siitä voisi todisteena mainita meidän seuran tekemän lahtivajan eli rakennuksen jossa tapahtuu hirven nylkeminen ja paloittelu sekä kaikki siihen liittyvä toiminta. Muistelen, että aikanaan näitä asioita tehtiin Nilakkalohen tiloissa ja myöhemmin ainakin Rauhalassa sekä Hepolassa. Varmasti monessa muussakin paikassa, mutta nämä nyt nopeasti muistan. Nyt viime aikoina on tälle toiminnalla ollut oma kiinteä paikkansa ja homman kanssa ei enää ns. tarvitse arpoa.

Miksi kirjoitan tästä? No lähinnä, koska tänään vajalla oli lopputarkastus ja se meni huomautuksitta läpi. Rakennustarkastaja tuntui olevan varsin tyytyväinen saamiinsa vastauksiin. Kuten kuvasta näkyy, niin vaja ei ole mikään ihan heppoinen rakennelma vaan vaatinut suunnittelua ja rakennuspuolen osaamista. Kaiken kuitenkin seuran jäsenet on tehneet hienosti talkoilla ja ehkä erikoismaininnan ja kiitoksen voisi antaa tänäänkin paikalla olleelle Porevuon Jormalle väheksymättä yhtään muiden panosta. Moni ei ehkä ymmärrä miten isoja ponnistuksia nämä ovat ja yhteistyön pitää pelata. Halutessa hommat onnistuvat hyvin ja kustannustasokin pysyy maltillisena. Ihmisiä on monelta alalta ja tavaraa saadaan suhteiden avulla halvemmalla tai mahdollisesti jopa lahjoituksena.

Itse en ole tässä projektissa ollut millään tavalla osallisena paitsi jäsenmaksujen kautta rahoittajana. Ilmeisesti myöskään meidän Ilpo ei ollut, koska rakennus on saatu valmiiksi...no vitsi vitsi ja avautuu joillekkin lukijoille. Haluan kuitenkin vielä erikseen kiittää seuran ja omasta puolestani aktiivista talkooporukkaa. Jatkosuunnitelmissa on pienen liiterin teko ja tästä keskustellaankin lisää seuran kokouksessa elokuussa.

Aamuyöstä Viannalla

Eipä ole paljoa ongelle ehtinyt. Iiro tuossa kyseli yhdelle keskisuomen reissulle juhannuksen aikoihin, mutta eipähän sitä pääse, kun rouvalla töitä just samaan aikaan. Oma aika iso mielenkiintoinen muuttuja näihin koskikalastus hommiin tuli nilkasta löytyneestä nivelrikosta. Torstaina piti hakea ensimmäistä kertaa kortisonia, kun ei oikein öisinkään saanut nukuttua vähänkään jos jalalle tuli muljuamista vaikkapa frisbeegolfin parissa. Sinällään jos jotain positiivista, niin ärtynyt olkapää on ollut parempana. Johtuen varmaan pitkälti myös siitä, että perhovapaa ei ole tullut vatkattua juurikaan. Olkapäässä joku nivelkapseli kerää nestettä ja ärtyy. Hiljalleen alkaa tuntua, että olisko parempi jos lopettaisivat kärsimästä...

Mutta nyt kuitenkin viimein puolittain ex-tempore ongelle. Mietin lähteä lauantaina aamuksi Nokiselle, mutta perjantaina kurkattuani streamer-rasiaan, niin totesin ettei asiaa. Tekisi viime kesänä ostattu Hardyn streamer-vapakin testata. Pitää se reissu nyt siirtää johonkin arkiaamuun myöhemmäksi. Sen sijaan varasin luvan Viannalle, koska liitsejä oli rasiassa kivasti. Tietoa oli, että vettä edelleen on ja kirreä ei nyt kauheasti ole noussut kalamiesten mukaan. Kuhaa sen sijaan. Sitä varten itsekkin virppavehkeet kaivoin mukaan. Ja eikun ylös vähän kahden jälkeen ja koskelle....



Vettähän huilasi jonkin verran yhden luukun ollessa kokonaan auki. Koskella olikin valmiiksi pari mopopoikaa tulilla ja yöllä oli sekalaista settiä kalaa tullut, mutta ei taimenia eikä kirrejä. Taimenia oli näkynyt kuitenkin hypyissä. Siitä perhosetit kehiin ja kylläpä tulikin tapahtumaa alkuun paljon neljän maissa aamuyöllä. Likimain koko ajan oli vapamutkalla. Merkittävimpänä 45cm kuha kirkkaan vihreällä liitsillä. Yksi isompi kala tälläsi virran reunasta ja pysyi varsin pitkään, mutta irtosi lopulta. Se jäi vähän kaivelemaan mikä oli. Yksi epävarma kirren karkuutus myös päävirran reunasta joskin saattoi olla säynekkin. Niitä oli paljon ja yhden sain varmasti about 1,5kg painavan eli varsin kookkaan. Lisäksi erikoista oli lahnat jotka oli suusta kiinni. Niitä tuli yllättävän paljon ja niitäkin ihan kovan virran reunasta. Isoja ahvenia myös. Pojilla taisi isoin olla +500g ja iso kala olikin, kun sitä paistoivat koskelle tullessa

Mutta tosiaan ei oikein muuta merkittävää. Virvelillä sain lipat kiviin ja yhden ehkä nippanappa mitallisen kuhan jonka päästin pois. Porukkaa tuolla tuntui olevan ja kuusi kalastajaa on liikaa tuolla vedellä. Lisäksi kritisoisin aika kovasti saunarannan rauhoitusta eli yksi varsin hyvä pelipaikka tällä vedellä oli pois pelistä. Seuraavista reissuista ei tietoa, mutta ilmeisesti tuon aiemmin mainitun Nokisenkin on taas kalamiehet löytäneet jos koskella kuullut huhut 14 autoa parkissa pitivät paikkansa...

Kesää odotellaan

Viannankosken perinteinen kalastuskauden avaus jäi tekemättä tänä vuonna Pääsiäisen ympärystössä. Aika pitkälti siitä syystä, että Esaa ei enää ole. Kalastuksen osalta myös sumarireissut on jääneet nollaan. Ja pilkilläkin kävin ainoastaan hirviseuran kisassa ja sielläkin lähinnä edustamassa, kun nykyisin on puheenjohtajan hattu päässä. Viime aikaiset eräilyt onkin olleet vähän sillä suunnalla, kun on selvitelty vuokrasopimusten tilanteita ja tuli käytyä ammunnanvalvojan koulutuskin metsäkoululla. Olin sen jo aikanaan Varpaisjärvellä käynyt, mutta siitä oli yli 10 vuotta ja piti uusiksi suorittaa eikä onnistunut netissä. Tilaisuutena oli vähän sellainen läpiluettu homma kouluttajalta. Noh, noita nyt tekussakin ehti vastaavia nähdä. Itse ehkä tilaisuutta kehittäisin keräämällä kokemuksia kentältä ammuntakokeista ja tuoda mahdollisia ongelmatilanteita ratkaisuineen käytännön kautta enemmän esillle koulutuksessa.

Mutta joo eli nyt oltiin siis Vuokatissa lomalla perheen kanssa ja tarkoitus oli käydä Jormaskoskella kuten parina vuonna aiemminkin. Luntahan on täällä vielä metsässä paikoin eli kevät on todella reilusti myöhässä. Ostin kuitenkin luvan ja aamusta tarjosin koskelle. Siitä tuli hyvin lyhyt ja ismomainen reissu. Sukulaiset ja varmaan nykyään jo muutkin tietävät varsin hyvin mitä tapahtuu, kun jotain menee ismomaisesti. Ja aika usein menee...



Tällä kertaa olin täysin alipukeutunut. Ei ollut mukana kerrastoa ja ihan kesätamineissa lähdin ongelle. Se oli virhe. Tulva oli melkoinen ja piti kahlata rannasta aika paljon, että sai vähän perhoja virtaan rantapuskista. Ja se vesi oli jäätävän kylmää. Aika pian päätin vaihtaa kuvien yläkosken puolelta maantiesillan luokse. Tosin siinä matkalla rantaan vähän uin ja sitten se vasta kylmä olikin. Muutamia heittoja heitin alempana ja siinäpä se. Takaisin lähtöruutuun lämpöiseen saunaan. Jatkoa varten note-to-self: suomen kesä = vaatetta mukaan kuin naparetkelle



No joo, eipä tuolla muutenkaan olisi ollut tarkoitus pitkään olla. Lupa maksaa 10e ja sillä saa ottaa kolme kirreä. Naurettavan halpaa, mutta eipä tuolla silti kalamiehiä näkynyt. Eli luparahan puolesta ei jää harmittamaan ja huoneistolta oli tuonne lyhyt matka. Mutta se mikä huolestuttaa on nyt keväällä diagnosoitu ja kuvattu alkava nivelrikko nilkassa. Se rajoittaa näitäkin hommia ellei ala paranemaan yhtään. Nilkka on jäätävän kipeä ja jokainen koskessa kahlannut tietää ettei se tee hyvää tuollaisille vaivoille. Vahvasti näyttää, että aika huono vuosi tulee tästäkin näiden hommien suhteen, mutta kyllä ne ajat paremmat vielä koettavat...

Hirvistä asiaa

Eilen pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa tilaisuuteen jossa käytiin läpi yhteislupahakemusta hirvien (ja valkohäntäpeurien) osalta. Tätä mukavaa tilaisuutta vietettiin lähellä kotipaikkaa Lohimaassa uuden hotellin saunatiloissa. Paikalla osallistujia kaikista alueen seuroista. Tuttuja naamoja ja muutamia myös vähemmän tuttuja. Ikäjakauma..hmm..no sanotaanko, että osallistujia oli +20 ja viiden nuorimman joukossa kirkkaasti. Olin siis tosiaan ensimmäistä kertaa tuolla edustamassa Utrianlahden Metsästäjiä puheenjohtajana ja oli siellä toki muitakin meidän seurasta. Oli mielenkiintoista nähdä miten tuo homma toimii käytännössä. Muutama asia jäi omaan mieleen pohdintaan ja kirjailenpa tähän. Nämä ei nyt mitään ns. fataaleja olleet enkä uutena osallistujana kokenut tarpeelliseksi avata suutani.

Ensinnäkin meikäläisen ehkä jopa yllätti, että miten paljon on matematiikkaa takana, kun lupia jaetaan ja mihin perustuu haettavien lupien lukumäärä. Se ei todellakaan lähde hatusta tai hihasta ravistamalla. Määriin vaikuttaa mm. hirvivahingot, liikenneonnettomuudet ja tietysti erityisesti jäljelle jäänyt hirvikanta. Mielestäni voidaan puhua, ja aiheesta, että hirvikantaa hoidetaan vastuullisesti ja hyvin organisoidusti. Se on kyllä asia josta voidaan olla ylpeitä. Ihan kaikkea ei näin fiksusti suomessakaan tehdä.

Itse kokouksessa nousseista asioista itseäni jäi mietityttämään erityisesti 7-12 piikkisten urosten "metsästyskielto" jota alussa ajettiin, mutta muutettiin suositukseksi. Perusteluina kuultiin mm. metsästyksen aikana piikkien lukumäärän havainnoinnin vaikeuden. Se on kyllä totta. Meillä Pertti ampui viime syksynä 9-piikkisen sonnin, joka meni edestäni ohi ja arvelin piikkejä olleen 4-5. Tämä on ihan hyvä perustelu. Mutta jos meillä on tarve pyrkiä vähentämään suuri sarvisten tai siis näiden välimallien (7-12) metsästystä, niin suositus ei ihan nykymuodossaan mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla sitä palvele. Itse kannattaisin joko kieltoa yhdeksi syksyksi kokonaan ja sen jälkeen uudelleen arviointia tilanteesta tai ehkä mieluummin suosituksen muuttamista muotoon: "ensisijaisesti jahtia ei saa keskittää alueelle jossa tiedetään olevan suurisarvisia" tai "mikäli alueella on havainto isosta eläimestä silloin jahdissa tulee välttää sarvipäisen uroksen ampumista". Nuokin toki antaa aika paljon sijaa tulkinnalle. Kuitenkin ideana, että selvemmin pyrittäisiin tilanteeseen jossa ei hakeuduta metsästämään tarkoituksellisesti isoa eläintä.



Sitten edelliseen liittyen nostettiin tapetille pointtia missä naapuriseura sitten sen ison hirven ampuu kuten oli käynyt ilmeisesti useampiakin kertoja lähihistoriassa. Tässä ei ihan mielestäni se alkuperäinen ajatus tainnut tavoittaa eli jos Tervossa kielletään isojen elukoiden metsästys, niin naapurissa tulisi olla sama linja. Hirvi kun vaihtaa maisemaa kohtuullisen nopeasti ja pitkiä matkoja. En usko, että tässä kukaan haki sitä, että harmittaa naapurille menetetty eläin. Tässä ollaan vähän saman dilemman äärellä kuin taimenten suojelussa jos koskille laaditaan tiukat säännöt, mutta järvialtailla verkotetaan surutta.

Keskustelua oli myös siitä, että Tervoon pitäisi ihmisille saada huutokauppaan hirvi. Ihan en ole varma miten tämä asia lopulta päätettiin, mutta nostaisin tässä esille imago-asian metsästäjien osalta. Näkisin tämän huutokaupan erittäin tärkeänä imago-tekijänä positiiviseen suuntaan. Johtuen petoasioista ja sen ympärillä vellovasta metelistä erilaisissa medioissa, niin kaikki positiviiseen suuntaan tehty työ on tärkeää metsästäjille. Näinpä tässä taannoin myös jonkun yleisönosaston kirjoituksen missä joku ilmeisesti eteläsuomalainen nainen arvosteli miten hirvimiehet omii kaikki lihat pakkasiinsa. Ei ehkä ihan ollut hän perillä metsästyksen kulusta suomessa saati sen viemästä ajasta, rahasta jne. Mutta myös tällaisia tapauksia vähentämään koko kansalle suunnatut hirvenlihan huutokaupat sopivat hyvin. En tosin usko, että Tervossa metsästäjillä on minkäänlaista imago-ongelmaa, mutta hyvästä maineesta kannattaa pitää ehdottomasti kiinni.

Perinteiset pilkkikisat

Pitkänä perjantaina on ollut hirviporukalla pilkkikisat vissiin jo melkein ammoisista ajoista lähtien. Itse en ole niihin hetkeen taas päässyt, kun on ollut mm. Veikko Nieminen cuppia Vuorelassa salibandyn parissa ja milloin mitäkin. Nyt kuitenkin pääsin ja kalallakin käytiin tutussa paikassa Nilakalla riivikon tien päässä. Porukkaakin lopulta saatiin varsin mukavasti vaikka myöhässä oleva kevät ei ihan parastaan pistänyt ja etenkin viima oli varsin jäätävä. Aurinkokin meni mokoma piiloon heti aamun jälkeen. Ja vanha totuushan on aina hyvä muistaa eli Nilakalla tuulee aina...

Omalta osalta ei kauheasti jäänyt kerrottavaa. Pari isompaa ahventa karkuutin, yhden paremman sain sekä bonuksena pienen lahnan ja muutamia normiahvenia. Sijoitus n. puolivälissä 14 hengen seassa. Päivää väritti ylipäätään varsin isot ahvenet joita saivat useat. Taisi kisan isoin olla puolen kilon kantturoissa. Voitto miehissä meni vanhemmille enoilleni joista Ilpo tällä kertaa parempi n. 70g erolla Urpoon. Olisiko kokonaissaalis ollut karvan auki 2kg jos muistan oikein. Vierestä pääsin näkemään, kun Ilpo isompia ahvenia taitavasti morrilla jallitteli. Huonolla syönnillä oli kala. Naisten sarjan vei Ilpon rouva Riitta ja ei tainnut ehkä ensimmäinen kerta olla, kun molemmat kiertopalkinnot löysivät paikkansa Syvänniemeltä. Lasten sarjan vei Allun tyttärentytär ja mukava, että nuoriakin vielä lajinsa mukana oli. Lisääkin toki sopisi. Ehkä nostetaan vielä päivästä tapetille niemen Pekka, joka oli hyvällä saaliilla kisan kolmas. Itse pääsin ensimmäistä kertaa kättelemään virkani puolesta kaikki osallistujat.

Käväistiin myös samoilla tulilla paviljongilla seuran johtokunnan kokous ja nyt on valittuna koko porukka millä tätä vuotta viedään eteenpäin. Katseltiin sekä päiviteltiin myös jäsenlistat sun muut asiat ja oma riista -palveluunkin sain meidän vuokra-alueet lisättyä. Kyllä tällä porukalla saadaan homma toimimaan ja nyt muutamien muodollisuuksien ja pienten talkoohommien kautta odotellaankin jo syksyä ja tositoimien alkamista metsästyksen muodossa.

Pääsiäinen on henkilökohtaisella tasolla ollut useita vuosia myös aika jolloin olen käynyt Viannalla avaamassa perhokalastuskauden. Nyt siihen ei aika riittänyt ja jotenkin kyllä motivaatiokin vähän hukassa. Perhojen sidonta ollut tosi vaikeaa, kun pieni jäpikäinen on melkoinen termiitti kotona ja hänen ollessa valveilla on turha yrittää spigottia pyöritellä. Mutta jotain kuitenkin olen saanut sidottua eli tutulle kattauksen perusperhoista...

Luottamustehtävä

Tänään allekirjoittanut on valittu Utrianlahden metsästäjien puheenjohtajaksi. Me Kivelän pojat, uskallan tässä yhteydessä itseni sellaiseksi laskea, ollaan oltu aktiivisesti Utrianlahdessa metsästyksessä mukana. Esimerkiksi hirviseurueen johtajana on ollut vuosikymmeniä pieniä katkoksia lukuunottamatta Tolonen ja usein passi- tai ajoketjussa on ollut vierekkäin useampia suvun edustajia. Tämä luottamus kertonee, että ollaan osattu tehdä jotain oikein.

Näiden hienojen enojeni saappaissa riittää täytettävää ja lähden tätä puheenjohtajan tehtävää hoitamaan nöyränä, mutta ylpeänä. Omissa tavoitteissani olisi saada kehitettyä seurayhteistyötä naapuriseurojen kanssa sekä sisäisesti vietyä seuraa avoimeen suuntaan. Olen aina luottanut, että kun ihmiset ovat avoimia, niin voidaan mahdolliset epäselvyydet selvitellä helpommin tai välttää jopa kokonaan.

Eletään vahvaa murrosta edelleen jossa metsästäjien keski-ikä nousee etenkin meillä missä iso osa toimintaa on syksyinen hirvijahti. Viime syksynä pääsin mukaan paremmin ja oli aika surullista huomata, että olin toiseksi nuorin ampuja juuri 40 vuotta täyttäneenä. Ja se nuorinkin oli vain vuoden nuorempi. Toisaalta koirametsästys mahdollistaa hirvestyksen vähemmillä metsämiehillä kuin ajometsästys. Mutta haaste on siellä olemassa ja se on hyvä tiedostaa sekä miettiä mitä asialle olisi tehtävissä.

Samoin tekemistä on varmasti pienpedoissa ja sitä kautta tehtävässä riistanhoidossa. Ammuttavien supien ja näätien määrä on alueella suuri vuosittain mikä kertoo todella vahvasta kannasta. Metsästäjiä noille ei kuitenkaan ymmärtääkseni ainakaan liikaa ole. Siitä syystä tässä iso kiitos ja hattua ylös niitä ansiokkaasti pyytäneille. Metsäkanalinnut, sorsalinnut sekä mm. jänikset ovat noiden kanssa lujilla.

Kiitos vielä kerran luottamuksesta ja Jääskeläisen Pekka-Jussille viime vuosien hyvästä työstä seuran eteen.

Keväisin terveisin

Ismo

Hiljaiseloa

Tämä blogi on elänyt hiljaisuudessa viimeiset kuukaudet. Ei kuitenkaan unohduksissa. Uusi työ on vienyt voimavaroja paljon sekä ollaan perheenä sairastettu enemmän kuin koskaan aiemmin. Tätä kirjoittaessa pitäisi olla sählyhommissa Nilsiässä, mutta mahatauti on päällä.

Ihan täysin unohdiksissa ei ole eräilyt olleet. Alkutalvesta pari lyhyttä reissua jäniksessä Riuttalassa, mutta niistä ei mitään valmista tullut. Lisäksi perhoja olen vähin sitonut. Nyt on muutamia settejä työn alla joihin pitäisi jostain aikaa löytää. Poika on vähän reilut 1,5v ja sidontapisteeni on keskellä taloa = sitominen on mahdotonta muulloin kuin hän nukkuu.

Tältä vuodelta jää keväinen usean vuoden perinne tekemättä eli Viannan perhoreissu välistä. Esan siirryttyä autuaammille kalavesille ei sinne nyt kyllä mitään hirveää hinkuakaan ole ollut. Pilkillä ei ole tullut vielä käytyä, mutta jospa pääsisi vaikka hirviseuran kisoihin lähtemään, niin tulisi edes kerran käytyä jäällä...

Paluu arkeen edessä

Ennen torstaina alkavia uusia töitä on tässä tullut nyt oltua enempi vähempi kotosalla viimeiset kaksi kuukautta. Vähän mukavammin on päässyt metsälle. Toisaalta kotosalla ei näihin eräharrastuksiin pysty juurikaan panostamaan. Olen yhdelle porukalle sitonut useampana vuonna lammelle perhoja isomman satsin ja niin tein nytkin. Tai no vielä siitä 9kpl puuttuu, kun koukut loppui kesken. Ennen tuollainen 130kpl setti olisi tullut sidottua muutamassa päivässä. Nyt sidonta on ajoittunut käytännössä pikkujätkän päikkäreille ja eteneminen on ollut hidasta. Mutta kuitenkin jotain tullut saatua aikaan. Pitänee keväällä yrittää kanssa jotain väkerrellä. Nyt uudessa työpaikassa on siinä mielessä kalastusharrastukselle hyvää, että työskentelen jatkossa samassa huoneessa intohimoisen perhomiehen kanssa.

Mutta muutama sana metsästyksistä edellisen päivityksen jälkeen. Jäniksessä on tullut käytyä kahdesti. Pari viikkoa sitten maanantaina oltiin kahden vanhemman enon kanssa kotipaikalla. Silloin oli vähin lunta maassa. Yksi jänis pyörähti eteen nopeasti ja ehkä olisi voinut jättää ampumattakin. Toisaalta koira oli kyllä ajoa saanut aiemmilla reissuilla ja tuolla on aina riskinä tiet sekä jänikset usein painuvat louhokseen. Siihen samaan missä järjestetään tänä vuonna Tervastulet 17.12. Ehkäpä tässä samalla nyt toivottelen tervetulleeksi siihen tapahtumaan kotipaikan kupeelle.



Tänään käytiin toinen reissu jäniksessä, mutta siitä ei paljoa kerrottavaa. Käveltiin enon kanssa about 5km kotipaikan ympäristössä ja ei nähty edes jälkiä jäniksestä. Olisiko lumimyräkkä laittanut puput kaivautumaan poteroihinsa ja liike ollut minimissä.

Hirvessä olin viikko takaperin sunnuntaina ja nyt lauantaina. Hirviä kyllä liikkui ja niitä taidettiin nähdäkkin. Hyvä haukkukin oli yhdessä jahdissa, mutta ei vaan tulille päästy. Vähän oli vääränmerkkisiäkin mokomat ja tuntui elukoita menevän ajottain ristiin ja rastiin kuin venäläisiä Prisman käytävillä. Eilen oli sitten saatu pienten lupateknisten peliliikkeitten jälkeen mullikka nurin. Nyt ilmeisesti enää jahdataan täsmäjahtina yhtä vasaa jos ymmärsin oikein. Itsellä saattaa jahdit olla tässä ja nyt viedään sitten kiikaria huoltoon. Ostamani Genzon radiopuhelin sitä jumppaa onkin saanut. Tänään lähti viimeksi maahantuojalle. Ilmeisesti nyt oli antennilta piirikortille menevä piuha poikki. Näin arveli maahantuoja, kun kantama loppui parin sadan metrin jälkeen. Käsittämättömän huono tuuri ollut sen kanssa.



Nyt varmaan jatkossa jahdit on sitten jänistä. Riuttalaan voisi yritellä kysellä tutun mukaan sekä Keiteleellä pitää käydä kanssa. Tulisi vaan tuota lunta nyt maltillisesti ettei jahdit loppuisi kesken...