Juhannusta Viannalla

Oli tarkoitus lähteä juhannuksena aamusta kalalle Nokisenkoskelle. Oli jo vähän sellainen olo, että taitaa jäädä välistä, kun yöunet on olleet aika vähäisiä ja muutenkin takki aika tyhjä teini-ikäisten tyttärien ja erityisesti 10kk Konsta-herran kanssa. On muuten jätkällä virtaa ja samanlainen täystuho on tulossa kuin isästään. Viikon päästä alkaa kesäloma ja silloin on tarkoitus unikoulua pitää ja jospa alkaisi paremmin nukkumaan -> ehkä löytyisi virtaa myös koskelle silloin suunnata. Mutta se siitä ja nyt hommat muuttuivat, kun Korhosen Janne soitteli ja kyseli Viannalle. Pienen luparumban jälkeen sinne mentiin. Mutta onhan tilanne nyt muuttunut huonompaan, kun yhtään ei tiedä vesitilanteesta, kalastajien määrästä jne jne. Nytkin kun koskelle ehdin 4.45 aamulla, niin siellähän olikin kolme miestä itseni lisäksi. Onneksi yksi näistä oli Janne...

Vesitilanne oli ihan mukava. Nyt oli juoksutus keskipilaria lähimpää ja se aiheutti kahlaamiseen pieniä muutoksia. Tosin nyt yletti heittää kivivalliltakin pelipaikoille. Hyvin pian selvisi, että Korhonen oli liekeissä ja vapa oli mutkalla jatkuvaan parkkipaikan alapuolisissa virroissa. Itse kalastin kivivallilta aamun yrittäen kuhaakin tavoittaa, mutta yhteen kirreen jäi oma kalasaalis.

Kalastelin aika paljon yli kahlaten patoluukkujen Pielaveden edustaa. Se oli ehkä virhe, kun toisen kalamiehen kanssa asiaa juteltiin. Kirbeleitä ei siellä tuntunut olevan ja ehkä tähän oli syynä aika kova virtaus kosken läpi. Hän oli itse sillan alta paukutellut luvan täyteen ja kaloja useampikin kiinni. Itse vastaavasti karkuutin yhden kirren aivan haavin vierestä tämän tehtyä yllätyssyöksyn pohjaan lopussa ja virran reunasta tarttui myös parempi kala jota hieman epäilen myös taimeneksi. Se pysyi puolisen minuuttia ja sanoi moe! Muitakin lohikaloja oli useampia perhoissa vain potkun tai kaksi kiinni.

Ennen lähtöä Janne näytti vielä useamman karkuutuksen paikalta missä seisoo kuvassa. Viimeisin oli hyvä kuha joskin kroppakala. Itsekkin yhden pienen kuhan sain nimenomaan selästä kiinni olevana. Taimenista ei mitään varmaa hajua eikä paremmin juuri niistä kuhistakaan. Ahvenia oli sen sijaan pirusti. Vanhempi virvelimies jumitteli kivivallilla ja näkyi siitä pari kirreä saavan, mutta ainakaan minun silmiini ei kuhaosumia tullut. Ja varmoista hajuista tuli mieleen, että se herrasmies joka jätti isomman hauen raadon kivivallille mätänemään, niin ansaitsisi laukauksen polveen...

Kalaa tuntui koskessa olevan reippaasti joten eikun vaan halukkaat ongelle. Enemmänkin olisi varmasti saanut jos olisi ollut aikaa jäädä pitempään lirkkimään ja jaksanut kahlailla sekä larvastella kovan virran reunoja. Tänään oli pelipaikkojen suhteen itsellä ehkä vähän väärät valinnat, seliseliseli-seliseliseli-seliseliseli

Edustustehtävissä

Joskus keväällä Hujanen kyseli mukaan Jyrkälle kalaan. Taka-ajatuksena oli, että piti hoitaa tunnin keikka jossa esitellään perhokalastusta Ruukilla kesäteatterissa vierailleelle porukalle. Eipä mulla tuota vastaan ollut ja kun ajoissa sovittiin, niin mikäpäs siinä. Näinpä löysin itseni sieltä kalasta ja vaikka Nurmijoella olen käynyt useampiakin reissuja vuosien varrella, niin oman lupansa takana oleva Jyrkänkoski oli tuntematon suuruus. Ja sitä oli likimain kalastuskin tältä suvelta, kun ollut muut hommat päällimmäisenä mielessä. Eikä vähiten epävarmat ja sekavat työkuviot. Teki kyllä senkin varjolla hyvää päästä ongelle hetkeksi tuulettamaan pääkoppaa...

Saavuin kohteeseen about klo 16 ja paikalle saapunut Kiuruvetinen käveli jo siellä polleana valehtelematta 3kg kirren kanssa. Pietun pupamaiseen perhoon oli purrut. Ja niitä oli kuulemma muutama saatu edellisenä iltana. Ilmeisesti padon yläpuolelta valuu muutamia, koska Nurmijokeen ei kirreä istuteta. Sellaisen about 2kg eväkkään onnistuin itsekkin yhden narraamaan mustalla hopearunkoisella liitsillä ennen klo 18 alkanutta perhoshowta

Taimenia ei näkynyt alkuillasta lainkaan ja vettä oli vissiin vähän. Esittely vedettiin siten, että Hujanen kertoili teoriaa, esitteli perhoja sun muita pelivälineitä ja meikä suoritti käytännön aktiviteettia koskessa. Ja sain sentään ahvenen näytille, että ei ihan tyhjää pyydetty. Vettäkin alkoi tuon jälkeen vihmoa ja käytiin pubin puolella välitauolla katsomassa, kun Islanti melkein onnistui yllättämään Unkarin. Toinen meistä nautiskeli savuoluen ja toinen munkkikahvit. 

Koskelle palailtiin ysin maissa ja sinne oli pari muutakin perhomiestä löytynyt. Neljällä ukolla koski olikin aika tukossa. Nuorempi kalastajista tuntui larvastelevan ja kiventakusista pari pienempää taimenta löysikin. Vanhemmalla kaverilla tuntui askelmerkit olevat selvät ja kalasti pitkään samaa aluetta saaden yhden arviolta 45cm perinteisen mustan nurmijokelaisen sekä yhden ilmeisesti ylivuoteisen todella hoikan yksilön minkä takaisin laskikin. Hujanenkin yhden vajaan 40cm kroppakalan vapautti. 

Vähän klo 23 jälkeen oli luovutettava. Sitä ennen nähtiin episodi jossa aivan rantavedestä opettaja sai isomman kalan kiinni ja se juoksuttikin miehen kosken läpi loppuliukuun. Siellä kuitenkin arviolta ehkä jopa +60cm taimen sanoi heippa juuri ennen haavia ja näytti seitinohuesti kalamiestä se harmittavan. Näitä parempia istareitahan on nyt tänä vuonna ollut Nurmijoella. Itse sain kanssa samaan aikaan ylävirtaan suunnatulla heitolla tanelin kiinni streameriin, mutta muutamien potkujen jälkeen halusi hän irrota. 

Semmonen reissu. Aika vähän kalastettavaa niukalla vedellä. Tosin pirun mukavaa settiä oli kokeilla ronkkia surffilaudalla keskikoskea, mutta ei tuntunut kelpaavan eli mykkää oli. Mitään suuria tunteita Jyrkänkoski ei kuitenkaan tarjonnut. Seuraavaksi voisi yrittää nyt sen aamureissun tehdä Nokiselle. Hieman on vaan tuon pikkujätkän huonojen yöunien ansiosta univelkaa joten saa nähdä jääkö se reissu suunnitteluasteelle ja nukkumasa vie pidemmän korren...

Jormaskoskella

Tälle vuotta perinteinen viikon 22 Vuokatin loma tarjosi mahdollisuuden käväistä aamukalassa Jormaskoskella. Edellisellä kerralla kalastin ainoastaan Kajaaniin vievän tien sillan ympäristössä, mutta nyt kävin myös rautatiesillan luona. Rennolla otteella mentiin ja kovin syvällistä ei kalastuksesta tullut tehtyä sille parille tuntia mitä siimoja kastelin. Liitsit oli siiman päässä ns. varmoina valintoina vieraaseen paikkaan. Varmaan olisi jotain muutakin voinut uitella, mutta näillä nyt mentiin...

Kopaisin ensin maantiesillan ympäristön. Ei mitään. Ei tosin kalamiehiäkään eikä niitä näkynyt muuallakaan koko aamuna. Ainoa kalahavainto oli tod.näk. taimenen hyppy alempana virrassa puun alla. Ei sille liitsit kelvanneet, en tosin yllättynyt. Tovin syydettyäni siirryin autolla rautatiesillalle. Sinne vissiin kalaa laittavat, näin ainakin olettaisin. Siellä olikin liikkumisen jälkiä ja varmaan avauksessa on siimat viuhuneet viikonloppuna. Sain melkein heti kovan tällin perhoihin ja heitto perään toi eväkkään rimpuilemaan siiman päähän. Ruokakala haaviin mustalla liitsillä.





Jatkoin kalastelua hyvin rennosti vippaillen ja kun aurinko alkoi nousta isommin horisonttiin, niin nostin kytkintä. Hellepäivä tulossa, joka ei ole mun juttuja. Mutta paljon on kyllä kalastettavaa tuossa koskessa. Varmaan olisi joskus mukava tehdä lasku koko virran mittaisena ja laitella vähän erilaisia suteja siimanpäähän. Tätä paikkaahan on arvosteltu kovin puskaisena ja toki sitä onkin. Mutta toisaalta kahlaaminen oli vaivatonta ja ei ainakaan minua rantojen ryteliköt häirinneet. Kahlaamisen helppoudesta kertoo, että en kaatunut kertaakaan. Se on nimittäin aika harvinainen juttu se...

Boobyn viemää Heinävedellä

Keväällä on Viannankosken reissun lisäksi ollut tapana käydä Heinävedellä Mustanlammella jäiden lähdettyä härkkimässä kirjolohia. Ensimmäinen reissu muutama vuosi sitten oli Borattia lainaillen "Great success!". Sittemmin saalis on vaihdellut kovasti. Viime keväänä Mika sai yhden ja itse karkuutin eväkkään. Suht hiljaista siis. Tänä vuonnakin oltiin juuri jäiden lähdettyä ja edelliset istutukset oli tehty talviaikaan. Tosin ennakkotiedot kertoivat, että kaloja oli kuitenkin saatu...

Lampea koristi enää yhdessä lahukassa pieni jäälautta. Kokeiltiin kodan luota lyhyesti ja mykkää oli. Siirryttiin ehkäpä varmimmille pelipaikoille Heinäveden päätyyn lampea ja allekirjoittaneelle heti kala valkealla boobylla. Booby on osoittautunut ennenkin hyväksi valinnaksi tuolla mahdollistaen erittäin hitaan ja houkuttelevan uittamistavan. Mutta sitten hiljenikin hetkeksi. Kävin viemässä kalan kodalle ja sinä aikanahan se varkauden lahja maailmalle saikin oman kalansa taiottua haaviin. Valkea booby oli tällekin myrkkyä ja heti oli napannut perhon vaihtamisen jälkeen. Itse onnistuin melkein heti perään ryssimään yhden likimain haavista karkuun. Mutta suht hiljaista ja makkaratulet tähän väliin. Nälkäkin meinasi painaa niskaan, kun aamusta oli jo 6.30-7.30 kaukalopallosta haettu lämpöiset kalareissulle...



Tulien "valmistumista" odotellessa heiteltiin kodan päätyä lammesta. Ei mitään. Isoja sammakoita näkyi ja kuului, ei muuta. Se mikä on merkillistä, niin pintakäyntejä on viime vuosina näkynyt enää todella harvoin. Tänään Mika bongasi kaksi, itse en yhtään. Jahka Lihaniekan maittavat paremmat kyrsät olivat siirretty tuulensuojaan, niin painuttiin takaisin aamuisille pelipaikoille.



Tuuli häiritsi tekemistä, mutta niin vaan saatiin pari kirreä kaivettua sieltä. Erikoista oli se, että molemmat tuli nyt pinkeillä liitseillä sivutapsiin ja Mikan kala iski taas, kun olin poissa. Ehdin kuitenkin videota ottamaan loppumetreille. Kuulemma hällä on katiska laiturin vieressä mistä kalansa ottaa silmän vältettyä...

Valkea booby vielä erehdytti yhden eväkkään meikäläiselle ja näin olikin lupa täysi. Kun kalakaverillakin oli yövuoroon meno, niin oli hyvä pistää pakettiin onnistunut kalareissu ja käydä laittamassa lupalappu arvontalaatikkoon. Saapa nähdä osuuko ilmaislupa kohdalle, kerran on osunut...

Kausi auki

Kiirastorstai ja perinteinen Viannan reissu. Näillä on tullut vapakalastus startattua aina tulille. Eikä poikkeusta tehnyt tämäkään vuosi. Kuten jo paljon on ollut puhetta, niin Viannankoski koki ison menetyksen Esan poismenon johdosta. Vanhat luvat saatiin kuitenkin metsähallituksen avustuksella aktivoitua ja kalalle pääsi ennalta sovittuun aikaan. Mutta kyllähän sieltä sitä jotain puuttui. Joku oli tuonut laavulle lyhdyn ja siellä kynttilä lepatteli. Oman kynttilänkin vein tulipaikalle ja hetkeksi hiljennyin muistoa kunnioittamaan. Mutta elämä on elämää ja tarina jatkuu. Niin myös Viannankosken...

Sellainen huomio on tullut tehtyä uusien lupa-alueen karttojen myötä, että Pielaveden puoli rannasta on kokonaan kalastuskiellossa. Aikaisemmin sähkölinjalta alaspäin kyllä kalasteltiin, mutta "poikasuoma" jätettiin rauhaan. En tiedä mikä tämän ideana on, mutta suht hyvää kalapaikkaa sopivalla vedellä jäi nyt pois. Monet kirret ja kuhat on sieltäkin kalastajat koukutelleen ja ehkäpä "muutaman" hauen myös...



Mutta itse kalastus oli tyypillinen Viannankosken pääsiäisen On-Off -ratkaisu. Tänään oli kytkin asennossa On. Yksin sain alun kalastella kahdeksasta eteenpäin kunnes tuli myös toinen perhomies. Kalat kun löytyivät luukuilta, niin Esan sanoessa oli kuin pankilleen mennyt sinne. Tunti ja lupa oli täynnä. Pudotin myös kolme kirreä siinä välissä. Kovin suuresti ei tästä suorituksesta kuitenkaan tarvitse rintaansa röyhennellä. Toinen perhomiehistä ehti myös pari saada ja jonkun pudotti rantavedestä. Ehkä suurin yllätys oli, että pinkki liitsi pelitti jälleen...



Nyt jää perhostelut varmasti taas tauolle toviksi. Ei ole sumarireissuja suunnitteilla. Kesän kalastuksetkin on auki. Suunnitelmissa on ehkä jossain vaiheessa tehdä lyhyt reissu Nokiselle verestämään muistoja...

In memoriam

Kuluneella viikolla kantautui korviin erittäin surullinen uutinen. Viannankosken isäntä Esa Valta oli menehtynyt. Tämä oli tieto joka liikuttaa ja koskettaa varmasti isoa osaa savolaisia sekä myös ulkopaikkakuntalaisista koskikalastajia. Soittelin vielä parisen viikkoa sitten lupaa perinteisesti pääsiäisen "avajaisiin" koskelle ja eipä sitä arvannut, että viimeistä kertaa siinä turistiin. Vianta oli kuitenkin muodostunut vakiokohteeksi eikä siinä pienimmässä roolissa ollut Esan tarjoama mahtava palvelu.

Mikä sitten teki hänestä aivan ylivertaisen, vertaansa vailla olevan, koski-isännän? Aika pitkälti se, että hän oli aina valmis auttamaan eikä ollut kellonaikaa etteikö koskiasioissa ollut apua tarjolla. Kertaakaan ei jäänyt tunne, että siellä omistaan annetaan pois, päinvastoin. Esa piti tiukasti kalamiesten puolia myös koskea hallinnoivan metsähallituksen suuntaan. Lisäksi mausteensa soppaan toi patomestarit jotka luukkujaan veivasivat miten milloinkin. Esa saattoi soitella ennen luvan alkua, että voit toki tulla, mutta täällä on tulva. Se oli loistavaa palvelua ja tuntipalkkaa oli varmasti turha laskea. Samoin jos tarvitsi tulla koskelle poikkeuksellisiin kellonaikoihin tai ihan mitä vain, niin aina kaikki järjestyi. Esa teki hommaa rakkaudesta lajiin ja sen näki kaikessa. Usein Peugeot ilmestyi koskelle lähinnä seuraamaan tuttuja kalamiehiä ja muutaman sanan vaihtamaan vaikka lupamyyntiä ei olisi ollutkaan ohjelmassa.

Kuten alussa jo tuli mainittua, niin pitkälti Esan ansiota oli, että Viannankosken menestys on ollut kova. En muista myytyjen lupien vuosimäärää, mutta paljon se on. Juhannuksen aikoihin sai varsinkin iltaan lupia jonotella usein parikin viikkoa jos koskeen oli kuhaa tullut. Viannassa on kuitenkin koskena aika paljon heikkouksia. Kiviä, sameaa vettä, juoksutusmurheet jne. Esa kuitenkin piti paikan loistossaan panostamalla palveluun ja kalalle tullessa tiesi sesonkiaikaan aina, että varmasti kirjolohta ainakin koskessa oli. Siitä oli pidetty huoli.

Mitä tapahtuu jatkossa Viannankoskelle? Sitä ei ainakaan allekirjoittanut tiedä. Liekkö sitten mobiililuvat ratkaisu kuten Karviossa. Kalastajakiintiö on kuitenkin pakko olla. Mutta veroisekseen ei Vianta tule enää koskaan. Kiirastorstaille olisi lupa aamulle, en tiedä miten kalastus nyt menee, mutta menköötpä miten vain. Se iso osa siltä reissulta puuttuu, kun ei turista kuulumisia. Esa oli mahtava tarinankertoja ja myös huumoria oli reilusti. Allekirjoittanuttakin takavuosina virtahevoksi leikkisästi kutsui, mutta sekin sopi tilanteeseen enemmän kuin hyvin.

Lämmin osanottoni Esan läheisille suruunne. Me kalamiehet jäimme myös kaipaamaan ystäväämme raskain sydämin

Ajo rallatteli

Tänä vuonna on aika hiljaisesti mennyt tuo pienriista-kausi. Jäniksessäkin ehtinyt vain kolmesti käymään ja niistä reissuista ei mahdottomia ole jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Suunnitelmissa on ollut pitkin syksyä ja talvea lähteä käymään metsällä Keiteleellä isän ja velipoikien kanssa, mutta tämä on aina mennyt puihin. Milloin on ollut sählyturnausta, milloin heikkojen jäiden pelkoa, milloin havaintoa susista ja milloin mitäkin vaippasirkusta. Lähinnä meikäläisellä nuo esteet siis, kun vähän päässyt tuo vauva-arkikin taas yllättämään. Mutta nyt viimein päästiin lähtemään koko porukalla jahtiin.

Keli oli helmikuuksi aika mukava. Pehmeämmän lumen alla kohva, joka kantoi myös myös koiraa. Keli nollan paikkeilla eikä tuulta. Tuoreista jäljistäkin oli havainto ja eipä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun ristiturpa oli ylhäällä Tami tiukassa vanavedessä. Meinasi vaan tulla tiukka setti, kun jänis ei suostunut tien lähistölle tulemaan ja ei osunut syvemmälle metsässä olleiden passiin. Heitti suht pientä lenkkiä hirveässä ryteikössä. Lopulta kolmen tunnin jälkeen siirryttiin Iiron kanssa ajon "keskipisteeseen" ja sieltä pari kertaa jo juossutta uraansa tuli meikäläiselle kopiksi. Huomasin puskista tulleen jäniksen vasta n. 10m päässä ja kiire tuli sekä jänikselle, että miehelle. Mutta sen verran pinkaisi pusikosta aukkoon, että pääsi sinne tälläämään ja ihme kyllä otus nurin. Haukullista ajoa kolmisen tuntia koiralle. Hyvin pelasi Tami! Ja onpahan tuo tainnut pelata muulloinkin, hyvä ja komea ajokki on...

Makkara oli maistuvaa tulilla ja huomiota herätti reissulla alueen erittäin voimakas kettukanta, kun käytiin vähän jälkiä katselemassa eväiden syönnin jälkeen. Kettuja oli juossut pitkin lääniä ja ihan yksi tai kaksi smirreä ei sitä jälkimäärää jätä. Koiraakin käytettiin vielä irti, mutta mitään valmiimpaa ei enää saatu myöhemmin iltapäivästä. Päivän kruunasi vielä kylällä lämmin ateria ja mersukyyti herroiksi kotiin. Kylläpä siihen kelpasi laittaa tältä jahtikaudelta metsästykset pakettiin!

Viimein metsällä

Kyllä on ollut vaikeaa ehtiä ja päästä metsälle, mutta nyt käytiin lauantai-aamu jahtaamassa jäniksiä Riuttalassa. Yksi ajo saatiin aikaiseksi, mutta jänis ehti mennä ennen passin virittäytymistä asemapaikoilleen. Koira pelasi keliin nähden ihan ok vaikka toki pupu repi melkoisen etumatkan lumen turvin. Makkara ja ulkoilu ylipäätään teki kyllä terää. Huonompiakin aamuja vietetty...

Näytti muuten ettei tänä talvena lunta taida juurikaan tulla, mutta kyllähän tuota nyt alkaa jo olla. Voisi sanoa, että paljoa ei tarvitse enää sataa ja on ajokoirailut taputeltu. Nyt on taas tulevana viikonloppuna salibandya luvassa, mutta jos vaan kelit ja lumitilanne sallisivat, niin kahden viikon päähän voisi yrittää Keiteleen suunnalle lähteä ristiturpien perään. Tästä metsästyskaudesta ei kyllä näytä jäävän paljon tuleville sukupolville muisteltavaa. 20.8 jälkeen ei yhtään riistalaukausta ammuttuna. Kalahommia ei ole tullut mietittyä yhtään ja veikkaan, että turha on suunnitella paljoa. Jätkänpätkä kotona takaa ettei vapaa-ajan ongelmia ole ja rouvakin alkanee työkeikkaa tekemään taas enemmän. Noh, niitä arjen pieniä haasteita...

Vuosi vaihtui

Ei ole blogi kuollut. Eikä mieskään. Ei vaan ole ennättänyt metsälle eikä kalallekkaan joten jäänyt juttujen kirjoittaminen tänne. Enemmän tullut pohdittua elämään liittyviä juttuja toisessa blogissani täällä: http://vainmuutaman.blogspot.fi/. Jänikseen on ollut tarkoitus lähteä useita kertoja, mutta aina jokin on sotkenut reissut. Eikä ole oikein varmuutta milloin tässä ehtii. On mennyt vähän nuo elämän aikataulut uusiksi iltatähden myötä. Ennen lähteminen oli helppoa etenkin aamuisin, mutta nyt on annettava rouvalle aamu-unet, kun itse saa nukkua yöt. Onhan tämä touhua taas pitkän tauon jälkeen. Mutta, mutta niin ihan laakereillaan ei ole tullut levättyä eräjormailun suhteen vaan perhoja vähin on sidottu. Tosin siinäkin oli pitkä tauko. Yhden ehkä mainittavamman setin sitaisin, kun yksi porukka tarvitsi Lokinlammelle Nurmekseen pääosin boobyja yli 200kpl. Kyllähän siinä marabou hetken pölisi niitä pyöritellessä. Muuten sidonnat on pääsääntöisesti kohdistuneet muille kalamiehille perusperhojen merkeissä, äs juusual.



Mitä sitten tuo vuosi 2016 tullessaan näitten harrastusten parissa? Sitä on vaikea sanoa. Näyttäisi ainakin, että hyvät pilkkijäät saadaan keväälle jos kelit jatkuvat tällaisina. Veikkaisin kuitenkin, että tulevasta vuodesta tulee ehkä hiljaisin piiiiiitkään aikaan kalastuksen ja metsästyksen suhteen. Ehkä omaksi tavoitteeksi voisi asettaa ettei päästä harrastuksia kuolemaan vaan kaivaisi sitä aikaa väkisellä käydä muutamia reissuja vuoden aikana sekä kalalla että metsällä...

Äksöniä

Vielä ehti hirvimetsälle mukaan. Edellisenä viikonloppuna oli ammuttu viisipiikkinen uros sekä vasa. Jäljellä oli kahden aikuisen luvat. Keliksi oli luvattu räntäsadetta ja kovaa tuulta. Ihan niin pahaa ei kuitenkaan ollut. Saapuessani paviljongille, niin parikin koiraa oli jo metsässä. Tarkoituksella oli koirat ajoissa laitettu liikkeelle. Siinä tovi odoteltiin tilanteen kehittymistä ja kohta passista itsensä löysikin. Jos edellisellä kerralla oli pitkä passi, niin nyt ei kovin kauaa ehtinyt mennä, kun laukaus kuului. Naarasta oli ammuttu. Vaihdettiin passia jos ehtisi vastaan mikäli haavoihin olisi jäänyt. Ei jäänyt vaan radiosta kuului vapauttava tieto: "hirvi nurin!"

Tosin tässä samalla oli ehtinyt toinenkin koira löytää hirven ja toi samoille passeille. Siitä erinäisten vaiheiden jälkeen nelipiikkinen uros nurin ja syksyn jahdit oli finaalissa. Viereinen passimies pääsi tämän ampumaan. Melkein jopa säikäytti, koska hirvestä ei itsellä ollut mitään tietoa missä se pyyhkii menemään. Aamulla ehti vähän pelottaa, että saattaa kylmä tulla passissa, mutta neljä paitaa, takki ja hirviliivi päällä muutaman sata metriä pulkassa hirveä vedettyä ei ollut enää kylmä....



Hirvijahdit ohi tältä syksyä ja viitenä päivänä ehti mukaan. Mukavaa oli pitkästä aikaa ja näihin jahteihin kuuluu isona osana sosiaalinen kanssakäyminen. Itse tykkään kovasti, että näkee kotiseudun ihmisiä. Homma jatkuu vuoden päästä varmasti myös omalta osalta, sen verran mukavaa oli....

Pahanilmanlintu

Tänä syksynä on tullut oltua mukana hirvimetsällä neljä päivää. Yhtenäkään päivänä ei silloin hirviä olla saatu. Tänään ja pari viikkoa sitten etenkin vei hirvet hommat nimiinsä varsin vahvasti. Onneksi kuitenkin muina päivinä on muu porukka elukoita kaatanut ja tänään sainkin hirvenlihaa kotiin. Huomenna meinasin maksaa paistella. Kylläpä muuten kelpaa. Sinällään toki vähän harmi ollut, että jänisjahdit on samalla kärsineet ja en ole pitkäkorvien perään ehtinyt lainkaan. Kaikkialle ei vaan pysty repeämään. Mutta pari sanaa parista edellisestä hirvestyksestä missä olin "hyvää tuuriani" tuomassa...

Pari viikkoa sitten saatiin heti aamusta hirvet haukkuun nuorelle koiralle. Koiramies näki jalat hirviltä. Karkon otettuaan hirvet painuivat siksak ja lopulta hävittivät tosiaan uransa alkumetreillä olevan koiran perästään. Myöhemmin iltapäivällä tuoreelle jäljelle päästiin taas, mutta emä ja vasa onnistui pyörähtämään takaisin meidän harvaksi huvenneen passiketjun välistä. Tänään sitten taas aamulla ilmeisesti vasaporukka liikkui hyvin hitaasti koiran edessä ja erinäisten vaiheiden jälkeen passin läpi pääsivät nekin käytännössä näkemättä. Iltapäivän jahdissa sitten oli aamuinen näköhavainto mullikkaan ja koira perään. Löytöhaukku liki välittömästi ja heti hirvi liikkeelle tuhatta ja sataa. Ja yllättäen sivusta passimiesten ohi. Aika vaikean oloista. Aamulla meni passissa seisoessa liki 4h putkeen...



Mutta on tässä hirviäkin nähty. Harmi vaan, että autonratissa. Alkuviikosta Pihkainmäessä kotinurkilla meinasi emä vasoineen tulla alle (kuva) ja tänään jahdista kotiutuessa nähtiin kolme hirveä pellolla enon kanssa Karttulan kupeessa. Olin näkeväni pientä lällätystä heidän toimestaan...no nyt sitten pitää katsoa vieläkö hirvijahtiin tälle syksyä ehtisi. Tekisi kyllä mieli kaadollekkin päästä...

Perhokausi pakettiin

Suht rauhallisissa merkeissä omalta osalta mennyt perhostelukesä käytiin laittamassa Iiron kanssa pakettiin Viannalla. Vesitilanne oli kiva ja kalaakin oli saatu. Siikaa oli kuulemma tullut hyvin. Kolme kalamiestä oli paikalla ja todettiin Esalle molemmat, että taitaa olla sakkia enemmän kuin Kalikan pelissä. Yksi näistä ensimmäistä kirreä siinä suolistelikin jo. Oli kuulemma siltamontusta tullut ilmeisesti jigillä. Kylmä vesi ei houkutellut kahlaamaan ja näinpä alkuun tuli syydettyä perhoja kivivallilta kiviin. Ja niitähän meni sekä lahnoja tuli. Etenkin Iiro oli mestari niiden koukuttamisessa. Muutamia itsellekin. Joskin yksi ehkä oli kuitenkin kirre, mutta se jäi vähän epäselväksi. Pääosin kaikki lituskaiset kalat majailivat padon keskipilarin luona.

Parin tunnin päästä muu poppoo poistui. Tosin tämä aiemmin kirren saanut kaveri onnistui lähtiessään toistamiseen ja paikka sama. Hyviä kaloja. Varmaan 2kg meni ehkä rikki tuolla ja ehjäeväisen näköinen epeli oli. Itse kahlailin yli ja eipä sielläkään kaloja näkynyt. Sieltä palatessa oli Iiro onnistunut kirren siltamontusta kaivamaan. Siellä ne sitten taisi olla. Tosin ei niitä kuitenkaan sieltä enempää löydetty. Luukuilta sain yhden vajaan kiloisen siian, mutta sekin sai kroppakalana vapautensa.



Vajaan 5h kalastuksen jälkeen todettiin, että eiköhän tämä homma ole nyt nähty. Perhoja oli molemmilla pohjassa herra ties miten paljon. Ja koskessa olleista siimoista päätellen näin oli kyllä muillekkin käynyt. Mutta mukava oli oikoa siimoja ja keväällä sitten jatketaan. Varmaankin se on taas pääsiäisenä Viannalla, kun allekirjoittaneella siimat kastuu. Tässä välissä keskitytään metsästykseen ja urheiluun...

Sydämen tykytyksiä

Toinen jahtipäivä itselle hirvimetsällä nyt lauantaina. Edellinen viikonloppu meni sählypeleissä ja antaessa pojalle nimeä. No nyt oli Konstalle annettu nimi ja talvikin jo teki tuloaan. Joskaan onneksi ihan niin kylmä ei aamulla ollut kuin aiemmin viikolla elohopean huidellessa reilusti miinuksella. Ihan tarpeeksi viileä kuitenkin oli, kun kurvasin Syvänniemeltä ottamaan enoa kyytiin. Eikä taudeista pahin, orastava miesflunssa helpottanut asiaa. Miesflunssahan on sitä, että pientä flunssaa pukkaa josta eniten kärsii vaimo ja muu kotiväki miehen mussuttaessa miten nyt ollaan ihan kuoleman kourissa.

Mukavasti oli taas porukkaa ja jahti käyntiin. Hirviä oli taas vähän siellä, täällä ja tuolla. Joittenkin perään lähdettiin. Passiin pääsin tutulle paikalle johon viimeisimmän hirveni ammuin vuosia sitten. Silloin emä toi vasaa varovasti ajoketjun edessä ja tiellä pääsin tuon vasan ampumaan. Oli vaan kasvanut metsä siellä. Parikin koiraa oli metsässä mitään suurempia tapahtumia. Tunsin itseni vääpeli Körmystä tutuksi vartiomies Räikköseksi, kun kiersin pientä kehää "sivupassin" viimeisenä miehenä. Aavistuksen yksinkertainen mies oli Räikkönenkin. Liikkumaan pystyi, ja onneksi pystyi, passipaikan sijainnista johtuen. Kylmää meinasi pukata, hirvistä ei havaintoakaan. Joskin passista päästiin siirtymään naapuriseuran jahtiin, kun heillä koira haukkui alueen rajoilla useampaa hirveä. Haukun pääsi kuulemaan sekä laukaukset varsin läheltä, kun vasa kaatui. Loput hirvet siitä hävisivät kuin pieru saharaan eikä niitä meidän passissa nähty. Makkaratauko, kiitos nam!



Iltapäivästä sitten jahtailtiin taas samoilla suunnilla kuin aamusta. Useampi koira metsässä ja itsellä tornipassi vanhan metsittyneen riistapeltoaukean luona. Hyvä passi sattui kortilla, tästä hirvet kulkee. Ei vaan meinannut tapahtua mitään ja klassisesti alkoi hiljalleen vilu kapajamaan. Lopulta kuitenkin radiopuhelimesta kuului, että sorkkaeläintä menee koiran edessä. Ja mikä parasta, niin suoraan meikäläisen passia kohti. Useasta koirasta ja muutamien vuosien tauosta johtuen, niin muuten meni lujaa kun vaan olisi tiennyt kummaltako puolta tietä hirvi tai hirvet on tulossa...



Noh, lopulta asia selkeni ja oikeasta suunnasta odotin. Ryske alkoi kuulua, paras hetki hirvipassissa. Sydän tykyttää, mutta jännitys on kadonnut. Hirvi tulee näköisälle pusikkoiselta entiseltä aukolta vasta ojanpenkalla (yllä oleva kuva tästä passista). Ei saa selvää mitä tulee, emä nousee tielle hitaaaaaaaasti. Tarjoaa oikein lapaa erikseen pitkällä pysähdyksellä. Missä vasat?? Ei tiedä, prkl! Siinä seisoo nyt hirvi kiikarin ristikossa. Ei tarvitsisi kuin puristaa ja havua hattuun. Mutta ei tänään. Ei tiennyt onko vasa perässä vai ei. Hirviä ei oteta, niitä saadaan. Ja silloin ammutaan kun on paikka, nyt ei ollut. Lopulta tämä otus kiersi vielä meidän passeihin, mutta osasi väistellä ne karaten läpi. Hirvi 100 - Utrianlahden Metsästäjät 0. Tätä on metsästys ja sitä sen pitää välillä olla. Tilanteen jälkeen tärisi koko ukko jännityksen lauettua. Onhan tämä vaan mukavaa hommaa, kun pitkä odotus palkitaan. Palkinto on tavoittelemisen arvoinen vaikka tänään jäätiin pistesijoille.

Viimein lintuja katselemassa

Aika pitkälti syksyä ehti mennä ensimmäinen "linnustusjahti". Kovin suurista jahdeista ei ole kyse vaan käyn kävelemässä meidän Vilin kanssa aina sellaisen vajaan 2km lenkin vaimon mummolassa jossa on yksi hyvä suomainen aukea. Tai no aukea ja aukea, vuodet on jo vesakkoa sinnekkin tuoneet. Siellä on kuitenkin usein pyytä, teertä ja metsojakin jopa tullut nähtyä (nythän toki metso on rauhoitettu). Miksi ei tule enemmän käytyä kävelemässä? Koska hirvikärpäset. Nuo maailmanlopun elukat. Piti pilata niidenkin hyvä harrastus. Ennen maistui leipä leivältä, laivat oli puuta, Neuvostoliitto voimissaan, Reagan puhui tähtien sodasta eikä ollut niitä pirun kärpäsiä. Ei niitä nytkään ollut, kun ensimmäiset pakkaset olivat saapuneet suomen syksyyn. Mutta ei näkynyt lintujakaan. Ei ensimmäistäkään. Tämä ei meitä Vilin kanssa murheelliseksi saanut. Koira ja mies saivat kevyen liikunnan ja ulkoilun. Se noiden lyhyiden reissujen tärkein anti on ollut pääkopan tuuletuksen lisäksi. Saalista jos haluaisi vakavissaan, niin pitäisi ihan muualla käydä metsällä ja toisenlaisella intensiteetillä...

Hirvimetsällä

Tälle syksylle on teemana ollut comeback. Ensin vaippojen vaihto starttasi yli 10 vuoden tauon jälkeen ja melkeinpä ehti samanlainen aika vierähtää edellisestä hirvipassista. Kävin aktiivisimmin hirvihommissa 90-luvulla. Silloin ehdin yhden emän ja pari vasaa ampumaan, monia hirviä meni ampumatta ohitse johtuen huonoista laukaisupaikoista. Minut kasvatettiin ja opetettiin rauhalliseen sekä harkittuun toimintaan metsästystilanteissa. Lienee niitä harvoja oppeja jotka on suht hyvin kalloon menneet, hyvä niin. 90-lukukin oli vielä aikaa kun metsästys oli koko kylän yhdistävä, lämminhenkinen tapahtuma. Homma toimi ajometsästyksenä eikä koiraa käytetty kuin korkeintaan lainassa haavaikoiden jahtaukseen. Ja nekin oli silloin kovin vähissä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta kyllä silloin leipäkin maistui leivemmältä, ainakin mummon tekemä.

Ne ajat oli silloin ja nyt on nyt. Parikymmentä ukkoa teki aamulla lähtöä metsään. Pari kappaletta nuoria koiria, kaikenlaista elektroniikkaa ja korvanappia. Mutta nämä on ymmärrettäviä juttuja ja elämä menee eteenpäin. Sosiaalisuus on kuitenkin säilynyt ja onhan nämä hienoja tapahtumia. Jahka oltiin lupia katseltu, metsästyksen pelisäännöt käyty läpi ja toisemme kätelty päästiin metsään. Rivipassimiehelle siitä tulikin melkein 3h istunto ja toki radiopuhelimestakin loppui heti akku. Hirviä ei löydetty vaan ilmeisesti ne oli tuoreista havainnoista huolimatta painelleet metsästettävän alueen lävitse.

Mutta istumisen jälkeen chilisulatejuustomakkara on hyvää ja ehkäpä parasta Utrianlahden koulun rannassa paviljongilla lämmitettynä. Kun oli makkarat syöty siirryttiin seuraavaan kohteeseen. Sielläkään ei tosin valmista tullut ja pitkän istumisen jälkeen oli todettava, että joskus on kopastava tyhjää...

Mukava oli kuitenkin palata vanhaan seuraan ja nähdä niin tuttuja kuin minulle uusiakin naamoja. Maisemat on kotipaikan metsissä muuttuneet ja passit ei ole kaikki tutuilla paikoilla. Ehkäpä päivän parasta antia oli varsin leppoisa radioliikenne, joka tällaisen viestikoulutuksen saaneen aliupseerin korvaan toki ajottain vähän "särähtikin". Jutut oli toisinaan sellaisia, että hymy oli aika korkealla suupielissä ja kyllä savolaisuus on lahja maailmalle. Mukava oli myös passissa kulkea erään paikallisen vanhemman herrasmiehen kanssa. Hän aikanaan minun ollessa pikkupoika opetti miten saisin meidän lemmikkikalkkunat munimaan. No se on liian pitkä tarina tähän ja ei siinä hirveän hyvin käynyt niille kalkkunoillekkaan...Eikä niitä herkullisia kalkkunanmuniakaan tainnut ilmestyä...

Hirvimetsälle sitten taas parin viikon päästä uudelleen. Huomenna annetaan rouvalle ansaittua lepoaikaa ja tuleva viikonloppu menee reikäpallon ja ristiäisten parissa. Viannallakin pitäisi ehkä yrittää tässä ennen seuraavia metsästyksiä käydä pistämässä perhokalastuksen osalta kausi pakettiin

Aurinkoa

Piti lähteä Iiron kanssa Viannalle perjantai-päiväksi. Mulla oli menossa viimeinen päivä isyyslomia. Homma meni vähän vaikeaksi jo heti alussa, kun Esa oli jossain matkoilla, mutta sai tuuraajan hankittua kuitenkin luvanmyyntiin. Veljensä kävi myymässä luvan ja ensimmäistä kertaa hänet tavattuani ei jäänyt kyllä epäselvää sukulaissuhteesta. Oli kuin ilmetty Esa. Sen verran tämä reissu kuitenkin meni reisille, että opiskelukiireiden vuoksi Iiro ei sitten päässytkään ja näinpä yksin sinne kalalle lopulta menin. Paikalla oli pari virvelimiestä joista toinen oli pari kirreä saanut, toisen saalis jäi vähän arvoitukseksi...

Keli oli liian komea. Pirullisen kuumaa ja pilvettömältä taivaalta paistoi arska. Kahlasin suorilta yli ja sainkin tutuilta paikoilta melkein heti pienehkön kirren. Ajattelin, että tämähän on helppoa. Siihen se helppous vaan sitten loppui. Kalastin reilun neljä tuntia tyhjää kunnes luovutin pienen uimareissun antaessa vauhtia päätökselle. Ei ollut valitettavasti aikaa jäädä odottamaan iltahämärää ja mahdollista kalojen aktivoitumista. Kalaa siellä varmasti kyllä oli. Lahnojakin muutama näkyi olevan, ahvenet tosin oli jo hävinneet



Tosiaan yhden kalan kanssa ainoastaan katkotin siimat patoluukuilla ja se saattoi olla hauki. Muuten ei mitään havaintoa jalommista kaloista. Tosin tämä ei nyt ihan kauheasti yllättänyt, kun kalastin varmasti huonoimman mahdollisen ajan sekä keli oli pahasti vastaan. Esakin usein todennut, että matalalla vedellä kirkkaalla kelillä kalat on pirun arkoja luukuilla tai muuten vain passiivisia. Mutta semmosta oli se valssi saimaalla ja katsellaanpa syksyllä vielä yksi reissu jos päästäisiin Iiron kanssa molemmat samaan aikaan ongelle



Muita huomioita olivat tällä erää uusi komea laavu sekä alhaalla pyörinyt vene. En tiedä missä tuolla veneessä kalastuksen rajat kulkee, mutta vähän tuoksui, että niitä saatettiin venytellä...

Kahtesti laukeava

Asemurheita ollut viime vuosina, kun varmistin tupannut menemään päälle ensimmäisen laukauksen jälkeen haulikossa. Mystinen vika, kun radalla on saanut paukutella rauhassa satojakin panoksia ilman ongelmia. Metsällä taas murhe on turhan yleinen. Liittyy tavalla tai toisella rekyyliin. Nyt lopulta tuli asiaa selvitettyä enemmän ja ohjeita saatua miten voisi korjausta suorittaa. Koneisto irti torrakosta, kiehuvaa vettä päälle, jarruosien puhdistukseen tarkoitettua sprayta sekä kevyt öljyäminen perään. Tämmöiset temput tein ja ainakin yhdellä testiammunnalla metsästyspaukuilla homma toimi. Aika näyttää sitten mikä on lopputulos.

Jäniksessäkin tuli käytyä ensimmäinen reissu lauantaina. Ei suuria kerrottavia jälkipolville. Kaverin ykkösajuria ilmeisesti kyy pääsi ajotreeneissä rokottamaan niskaan ja hän oli saikulla. Toinen ajokoira eli nuori uros vielä opetteli peliliikkeitä eikä ajoa saatu aikaiseksi. Metsälintuja näkyi mukavasti sekä hirvikärpäsiä. Jälkimmäisille ei tunnu huonoja poikueita tulevan, valitettavasti...

Hellettä sorsastuksessa

Syksyissä on savossa pari varmaa asiaa ja ne on hellepäivät Kuopion matkustajasatamassa pelattavassa katusählyturnauksessa sekä sorsastuksen aloituksessa. Tämä vuosi ei asiaan tehnyt poikkeusta. Viime vuoden vaisun aloituksen jälkeen vaihdettiin paikkaa takaisin tutuille ja turvallisille seuduille. Lintuja sekä etenkin metsämiehiä näkyi varsin vähän ennen h-hetkeä. Kuitenkin 12 jälkeen äksöniä vähin oli, mutta tulille ei päästy. Valitettavasti ensimmäisen vartin jälkeen tilanne hiljeni täysin ja taidettiin melkein klo 14 mennä ennenkuin haapana eksyi kuvia katsomaan ja se jäi viimeiseksi reissuksi hänelle.

Iltapäivä ja alkuilta oli myös erittäin mykkää. Joskus yhdeksän maissa yksittäinen sorsa eksyi kojulle ja pääsi hengestään. Taisi kuolettavat laukaukset näissä jäädä isän ampumaksi. Itselläni aseessa oli vanha ongelma, että löi varmistimen takaisin päälle ensimmäisen laukauksen jälkeen ja paikko lähti sitten liian kauaksi. No asiaa nyt selvitellään ja torrakka pitää saada kuntoon ellei korjaus kovin kallis ole. Jos kalliiksi menee, niin sitten Husqvarnasta tulee ratapyssy, koska siellä pelaa hyvin. Minulla on kiikarissa tässä yksi sukulaisten kautta tuleva Sauer & Sohn Suhl -rinnakkaispiippuinen haulikko. Kunhan näen sen ja jos näyttää hyvälle, niin pitää lähteä ostoluvat hommaamaan. Sekin kun yllättäen on sääntösuomessa kovin vaikeaa...

Vielä saatiin yksi haapana alas ja itse missasin tavin, osin tuon varmistimen takia seliseliseli. Haapanan sentään pudotin. Siinäpä ne oli tapahtumat. Aika hiljaista ja suht hiljaista oli muuallakin. Pari trendiä sorsastuksessa minun silmiin on osunut. Lintuja ei ole kauheasti siellä missä niitä ei ruokita. Siellä missä ruokitaan, niin kehusaaliit saadaan iltalennolta. Metsästäjien määrä on ollut jo vuosia laskussa. Nämä edelliset toki kapean katsonnan havaintoja, mutta ehkäpä noissa jotain perääkin on. Nyt pitää seuraavaksi tällä metsästyssaralla koettaa ehtiä hirvimerkki ampumaan Tervoon. Näillä näkymin se tapahtuu reilun viikon päästä...

Neulansilmä vasempaan! Eiku...

Himppasen on ollut tässä nuo synnytykseen valmistautumiset tapetilla ja ei ole kalalle ehtinyt. Lopulta vielä tätä kirjoittaessa rouva on yhtenä kappaleena, mutta mahdottomia ei enää aikaa ole varmasti jäljellä. Toivottavasti huomisen sorsastuksen saisi hoidettua kuitenkin kunnialla. Olin siis jälleen Viannalle menossa ja aamuyöhön sai Esa puhuttua vaikka iltaan jo meinasin "rytmin" kääntää. Ketään ei ollut kalassa joten pääsin aamusumusta kurvaamaan yksin koskelle. Tai no pikkusen meni usvassa nuotit sekaisin ja piti hakea vauhtia, kun lipsahti risteyksen verran pitkäksi. On muuten oikeasti aika pirullisen sankka sumu Viannan kohdalla kosteana aamuyönä. Tuli kuin seinä vastaan...

No mutta sitten kalalle. Vettä oli sen verran, että kahlaamaan ei asiaa. Kuulemma jotkut nuoret kossit oli uineet punalihainen silmissään keskivallille ongelle ja laskeneet sillalta kamat sinne. Yrittäjyydestä 10 pistettä. Ilmeisesti kalaakin oli saatu. Mutta itse en uimaan lähtenyt vaan aloin perhoja paiskoja virran reunaan. Parista luukusta tuli vettä, niin painoa sai olla ja perhojen menekki oli taas aika musertava. Mutta varsin nopeasti sain laavun edestä kuitenkin kirren haaviin ja valkoinen liitsi sivutapsissa oli tälle kalalle surma. Pian sain toisenkin ja olin kalastanut vasta tunnin. Esaa ei vielä näkynyt, niin aika rauhallisesti jatkoin päivän alkaessa valkenemaan kalastusta 12h luvalla



Esan kanssa turistiin lähempänä seiskaa pitkät pätkät ja kuulemma alhaalta oli haavin vierestä iso kuha karkuutettu. Epäilyä oli, että kuhia ei luukuilla olisi ainakaan paljoa ja eipä niitä sieltä löytynyt. Nyt oli kuulemma ilmeisesti Viannan kalastuksessa kuuminta hottia isot heittoperhot joita koski-isäntä esitteli. Varmasti soivia pelejä kuhalle. Jonkinlaisia liitsien ja zonkerin tapaisia virityksiä painavalla päällä soveltuen heitettäväksi virvelivälineillä. Esa poistui ja jäin syytämään koskelle varsin hiljaisissa merkeissä. Ei ollut muita kalamiehiä eikä oikein kalojakaan ellei paria lahnaa laskettu. Nuo lahnat on kyllä kuin Klaus Järvinen ja Pirkko Liinamaa takavuosina Levyraadissa, eroon ei pääse millään..

Alhaalla kävin mutkan, mutta lopulta laavun edestä sain vähän pidemmän siivun heitettyä ja sieltä nasahti virran reunasta valkeaan liitsiin hyväkokoinen kirjo ja tämä haaviin. Tänään ei kaloja tippunut ja tosiaan valkoinen oli ottiväri. Viikko aiemmin oli kalaa kuulemma laitettu ja siihen nähden tapahtumia oli varsin kivasti. Kalatkin olivat todella hyväkuntoisia ja kokoisia. Kaukana on onneksi ne ajat kun aivan kaameita kaloja repaleisine evineen tuli Löytyltä ja toivottavasti sellaisia istareita ei jatkossakaan nähdä. Vesi tuntui ilmaan nähden varsin lämpimältä ja kalat olivat siellä kuuluisassa rajavirrassa. Ja näinhän ne tuppaa tähän aikaan olemaan vielä ennenkuin vesi kylmenee reilummin...

Aamu Varkaudessa

Viimeistä lomapäivää vietiin ja oli aikomus mennä Viannalle aamuksi. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Mika kutsui Varkauteen Ämmänkoskelle. Kostea kesä oli siellä tehnyt siinä mielessä hyvää, että vettä oli edelleen koskessa kalastaa asti ja isoja taimenia oli saatu. Edellisenä iltana oli havaintoa ollut n. 5kg kalasta ja yli 60cm veijari oli saatu. Yli 60cm kaloja oli ylipäätään saatu varsin hyvin. Myös keväällä koskeen laitettua kirreä oli vielä saatu ja tämä oli käsittääkseni pienimuotoinen yllätys. Näinpä me oltiin siis heti aamusta aikaiseen suurtaimenet silmissä koskella

Muuten meni ihan hyvin, mutta ei näkynyt sitten niitä isoja pilkkukylkiä. Vesitilanne oli ihan jees, mutta ensimmäinen tunti oli täysin hiljaista. Tuolla tosin ei pääse kalastamaan patoluukkujen alle kovaan virtaan, kun siellä on kalastus kielletty. Ja muistaessani jotta ei kukaan kysele "tyhmiä", niin tuo koskihan on kerhon omistuksessa ja sinne pääsee vain jäsenet sekä heidän vieraansa. No, tosiaan kalaan ei saatu mitään havaintoa ja paikkaa vaihdettiin. Itse olin heittänyt surffia ja tinseliä isomman kalan toivossa ja nyt vaihdoin punttisalakkaa ja yläpuolelle mustaa liitsiä, jos vaikka kirbelsson sattuisi kohdalle, kun niitä oli seuraavalta kalastuspaikalta saatu. Mutta ei saatu me, ei kerrassa mitään. Todella mykkää piteli...





Lopulta sain surffiin nousemaan taimenen, mutta ei tarttunut. Uusi heitto ja kiinni, minuutin verran kerkesi about 40cm tai vähän yli oleva kala pyristellä kun putosi. Näitä karkuutuksia tulee nyt vähän liian usein. Mutta tapahtuma piristi aamua kummasti ja sai suuta hymyyn. Vaihdettiin hetken päästä paikkaa ja siellä nähtiin isompi taneli pyörähtämässä pinnassa, mutta ei kelvannut mikään. Hauki sen sijaan taisi viedä minulta tinselin...





Lounasaikaan lopeteltiin, mutta sitä ennen olin ehtinyt vaihtaa vielä testiksi isointa mustaa streameria mikä löytyi ja sillä sain ikäänkuin protestiksi rasvaevällisen kosken oman n. 20cm asukin. Kuulemma ehjäeväiset on olleet tiukassa koskella, kun velvoiteistareilta on alettu leikata evät. Kertoo karua kieltään taimenen nykytilasta. Mutta koska kala ei syönyt, niin me syötiin ja käytiin lounaalla paikallisessa kiinalaisessa ja ruoka maistui. Nyt on tämän kesän taimenen jahtaukset takana, johan niitä kaksi reissua tuli tehtyä. Pojan syntymä lähenee vääjämättä ja saapa nähdä miten tässä Viannalla ehtii vielä käymään. Hirvikoekkin pitäisi ampua ja salibandykausi painaa jo päälle. Kiirettä tuntuu vaan aina piisaavaan...