Ajo rallatteli

Tänä vuonna on aika hiljaisesti mennyt tuo pienriista-kausi. Jäniksessäkin ehtinyt vain kolmesti käymään ja niistä reissuista ei mahdottomia ole jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Suunnitelmissa on ollut pitkin syksyä ja talvea lähteä käymään metsällä Keiteleellä isän ja velipoikien kanssa, mutta tämä on aina mennyt puihin. Milloin on ollut sählyturnausta, milloin heikkojen jäiden pelkoa, milloin havaintoa susista ja milloin mitäkin vaippasirkusta. Lähinnä meikäläisellä nuo esteet siis, kun vähän päässyt tuo vauva-arkikin taas yllättämään. Mutta nyt viimein päästiin lähtemään koko porukalla jahtiin.

Keli oli helmikuuksi aika mukava. Pehmeämmän lumen alla kohva, joka kantoi myös myös koiraa. Keli nollan paikkeilla eikä tuulta. Tuoreista jäljistäkin oli havainto ja eipä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun ristiturpa oli ylhäällä Tami tiukassa vanavedessä. Meinasi vaan tulla tiukka setti, kun jänis ei suostunut tien lähistölle tulemaan ja ei osunut syvemmälle metsässä olleiden passiin. Heitti suht pientä lenkkiä hirveässä ryteikössä. Lopulta kolmen tunnin jälkeen siirryttiin Iiron kanssa ajon "keskipisteeseen" ja sieltä pari kertaa jo juossutta uraansa tuli meikäläiselle kopiksi. Huomasin puskista tulleen jäniksen vasta n. 10m päässä ja kiire tuli sekä jänikselle, että miehelle. Mutta sen verran pinkaisi pusikosta aukkoon, että pääsi sinne tälläämään ja ihme kyllä otus nurin. Haukullista ajoa kolmisen tuntia koiralle. Hyvin pelasi Tami! Ja onpahan tuo tainnut pelata muulloinkin, hyvä ja komea ajokki on...

Makkara oli maistuvaa tulilla ja huomiota herätti reissulla alueen erittäin voimakas kettukanta, kun käytiin vähän jälkiä katselemassa eväiden syönnin jälkeen. Kettuja oli juossut pitkin lääniä ja ihan yksi tai kaksi smirreä ei sitä jälkimäärää jätä. Koiraakin käytettiin vielä irti, mutta mitään valmiimpaa ei enää saatu myöhemmin iltapäivästä. Päivän kruunasi vielä kylällä lämmin ateria ja mersukyyti herroiksi kotiin. Kylläpä siihen kelpasi laittaa tältä jahtikaudelta metsästykset pakettiin!

Viimein metsällä

Kyllä on ollut vaikeaa ehtiä ja päästä metsälle, mutta nyt käytiin lauantai-aamu jahtaamassa jäniksiä Riuttalassa. Yksi ajo saatiin aikaiseksi, mutta jänis ehti mennä ennen passin virittäytymistä asemapaikoilleen. Koira pelasi keliin nähden ihan ok vaikka toki pupu repi melkoisen etumatkan lumen turvin. Makkara ja ulkoilu ylipäätään teki kyllä terää. Huonompiakin aamuja vietetty...

Näytti muuten ettei tänä talvena lunta taida juurikaan tulla, mutta kyllähän tuota nyt alkaa jo olla. Voisi sanoa, että paljoa ei tarvitse enää sataa ja on ajokoirailut taputeltu. Nyt on taas tulevana viikonloppuna salibandya luvassa, mutta jos vaan kelit ja lumitilanne sallisivat, niin kahden viikon päähän voisi yrittää Keiteleen suunnalle lähteä ristiturpien perään. Tästä metsästyskaudesta ei kyllä näytä jäävän paljon tuleville sukupolville muisteltavaa. 20.8 jälkeen ei yhtään riistalaukausta ammuttuna. Kalahommia ei ole tullut mietittyä yhtään ja veikkaan, että turha on suunnitella paljoa. Jätkänpätkä kotona takaa ettei vapaa-ajan ongelmia ole ja rouvakin alkanee työkeikkaa tekemään taas enemmän. Noh, niitä arjen pieniä haasteita...

Vuosi vaihtui

Ei ole blogi kuollut. Eikä mieskään. Ei vaan ole ennättänyt metsälle eikä kalallekkaan joten jäänyt juttujen kirjoittaminen tänne. Enemmän tullut pohdittua elämään liittyviä juttuja toisessa blogissani täällä: http://vainmuutaman.blogspot.fi/. Jänikseen on ollut tarkoitus lähteä useita kertoja, mutta aina jokin on sotkenut reissut. Eikä ole oikein varmuutta milloin tässä ehtii. On mennyt vähän nuo elämän aikataulut uusiksi iltatähden myötä. Ennen lähteminen oli helppoa etenkin aamuisin, mutta nyt on annettava rouvalle aamu-unet, kun itse saa nukkua yöt. Onhan tämä touhua taas pitkän tauon jälkeen. Mutta, mutta niin ihan laakereillaan ei ole tullut levättyä eräjormailun suhteen vaan perhoja vähin on sidottu. Tosin siinäkin oli pitkä tauko. Yhden ehkä mainittavamman setin sitaisin, kun yksi porukka tarvitsi Lokinlammelle Nurmekseen pääosin boobyja yli 200kpl. Kyllähän siinä marabou hetken pölisi niitä pyöritellessä. Muuten sidonnat on pääsääntöisesti kohdistuneet muille kalamiehille perusperhojen merkeissä, äs juusual.



Mitä sitten tuo vuosi 2016 tullessaan näitten harrastusten parissa? Sitä on vaikea sanoa. Näyttäisi ainakin, että hyvät pilkkijäät saadaan keväälle jos kelit jatkuvat tällaisina. Veikkaisin kuitenkin, että tulevasta vuodesta tulee ehkä hiljaisin piiiiiitkään aikaan kalastuksen ja metsästyksen suhteen. Ehkä omaksi tavoitteeksi voisi asettaa ettei päästä harrastuksia kuolemaan vaan kaivaisi sitä aikaa väkisellä käydä muutamia reissuja vuoden aikana sekä kalalla että metsällä...

Äksöniä

Vielä ehti hirvimetsälle mukaan. Edellisenä viikonloppuna oli ammuttu viisipiikkinen uros sekä vasa. Jäljellä oli kahden aikuisen luvat. Keliksi oli luvattu räntäsadetta ja kovaa tuulta. Ihan niin pahaa ei kuitenkaan ollut. Saapuessani paviljongille, niin parikin koiraa oli jo metsässä. Tarkoituksella oli koirat ajoissa laitettu liikkeelle. Siinä tovi odoteltiin tilanteen kehittymistä ja kohta passista itsensä löysikin. Jos edellisellä kerralla oli pitkä passi, niin nyt ei kovin kauaa ehtinyt mennä, kun laukaus kuului. Naarasta oli ammuttu. Vaihdettiin passia jos ehtisi vastaan mikäli haavoihin olisi jäänyt. Ei jäänyt vaan radiosta kuului vapauttava tieto: "hirvi nurin!"

Tosin tässä samalla oli ehtinyt toinenkin koira löytää hirven ja toi samoille passeille. Siitä erinäisten vaiheiden jälkeen nelipiikkinen uros nurin ja syksyn jahdit oli finaalissa. Viereinen passimies pääsi tämän ampumaan. Melkein jopa säikäytti, koska hirvestä ei itsellä ollut mitään tietoa missä se pyyhkii menemään. Aamulla ehti vähän pelottaa, että saattaa kylmä tulla passissa, mutta neljä paitaa, takki ja hirviliivi päällä muutaman sata metriä pulkassa hirveä vedettyä ei ollut enää kylmä....



Hirvijahdit ohi tältä syksyä ja viitenä päivänä ehti mukaan. Mukavaa oli pitkästä aikaa ja näihin jahteihin kuuluu isona osana sosiaalinen kanssakäyminen. Itse tykkään kovasti, että näkee kotiseudun ihmisiä. Homma jatkuu vuoden päästä varmasti myös omalta osalta, sen verran mukavaa oli....

Pahanilmanlintu

Tänä syksynä on tullut oltua mukana hirvimetsällä neljä päivää. Yhtenäkään päivänä ei silloin hirviä olla saatu. Tänään ja pari viikkoa sitten etenkin vei hirvet hommat nimiinsä varsin vahvasti. Onneksi kuitenkin muina päivinä on muu porukka elukoita kaatanut ja tänään sainkin hirvenlihaa kotiin. Huomenna meinasin maksaa paistella. Kylläpä muuten kelpaa. Sinällään toki vähän harmi ollut, että jänisjahdit on samalla kärsineet ja en ole pitkäkorvien perään ehtinyt lainkaan. Kaikkialle ei vaan pysty repeämään. Mutta pari sanaa parista edellisestä hirvestyksestä missä olin "hyvää tuuriani" tuomassa...

Pari viikkoa sitten saatiin heti aamusta hirvet haukkuun nuorelle koiralle. Koiramies näki jalat hirviltä. Karkon otettuaan hirvet painuivat siksak ja lopulta hävittivät tosiaan uransa alkumetreillä olevan koiran perästään. Myöhemmin iltapäivällä tuoreelle jäljelle päästiin taas, mutta emä ja vasa onnistui pyörähtämään takaisin meidän harvaksi huvenneen passiketjun välistä. Tänään sitten taas aamulla ilmeisesti vasaporukka liikkui hyvin hitaasti koiran edessä ja erinäisten vaiheiden jälkeen passin läpi pääsivät nekin käytännössä näkemättä. Iltapäivän jahdissa sitten oli aamuinen näköhavainto mullikkaan ja koira perään. Löytöhaukku liki välittömästi ja heti hirvi liikkeelle tuhatta ja sataa. Ja yllättäen sivusta passimiesten ohi. Aika vaikean oloista. Aamulla meni passissa seisoessa liki 4h putkeen...



Mutta on tässä hirviäkin nähty. Harmi vaan, että autonratissa. Alkuviikosta Pihkainmäessä kotinurkilla meinasi emä vasoineen tulla alle (kuva) ja tänään jahdista kotiutuessa nähtiin kolme hirveä pellolla enon kanssa Karttulan kupeessa. Olin näkeväni pientä lällätystä heidän toimestaan...no nyt sitten pitää katsoa vieläkö hirvijahtiin tälle syksyä ehtisi. Tekisi kyllä mieli kaadollekkin päästä...

Perhokausi pakettiin

Suht rauhallisissa merkeissä omalta osalta mennyt perhostelukesä käytiin laittamassa Iiron kanssa pakettiin Viannalla. Vesitilanne oli kiva ja kalaakin oli saatu. Siikaa oli kuulemma tullut hyvin. Kolme kalamiestä oli paikalla ja todettiin Esalle molemmat, että taitaa olla sakkia enemmän kuin Kalikan pelissä. Yksi näistä ensimmäistä kirreä siinä suolistelikin jo. Oli kuulemma siltamontusta tullut ilmeisesti jigillä. Kylmä vesi ei houkutellut kahlaamaan ja näinpä alkuun tuli syydettyä perhoja kivivallilta kiviin. Ja niitähän meni sekä lahnoja tuli. Etenkin Iiro oli mestari niiden koukuttamisessa. Muutamia itsellekin. Joskin yksi ehkä oli kuitenkin kirre, mutta se jäi vähän epäselväksi. Pääosin kaikki lituskaiset kalat majailivat padon keskipilarin luona.

Parin tunnin päästä muu poppoo poistui. Tosin tämä aiemmin kirren saanut kaveri onnistui lähtiessään toistamiseen ja paikka sama. Hyviä kaloja. Varmaan 2kg meni ehkä rikki tuolla ja ehjäeväisen näköinen epeli oli. Itse kahlailin yli ja eipä sielläkään kaloja näkynyt. Sieltä palatessa oli Iiro onnistunut kirren siltamontusta kaivamaan. Siellä ne sitten taisi olla. Tosin ei niitä kuitenkaan sieltä enempää löydetty. Luukuilta sain yhden vajaan kiloisen siian, mutta sekin sai kroppakalana vapautensa.



Vajaan 5h kalastuksen jälkeen todettiin, että eiköhän tämä homma ole nyt nähty. Perhoja oli molemmilla pohjassa herra ties miten paljon. Ja koskessa olleista siimoista päätellen näin oli kyllä muillekkin käynyt. Mutta mukava oli oikoa siimoja ja keväällä sitten jatketaan. Varmaankin se on taas pääsiäisenä Viannalla, kun allekirjoittaneella siimat kastuu. Tässä välissä keskitytään metsästykseen ja urheiluun...

Sydämen tykytyksiä

Toinen jahtipäivä itselle hirvimetsällä nyt lauantaina. Edellinen viikonloppu meni sählypeleissä ja antaessa pojalle nimeä. No nyt oli Konstalle annettu nimi ja talvikin jo teki tuloaan. Joskaan onneksi ihan niin kylmä ei aamulla ollut kuin aiemmin viikolla elohopean huidellessa reilusti miinuksella. Ihan tarpeeksi viileä kuitenkin oli, kun kurvasin Syvänniemeltä ottamaan enoa kyytiin. Eikä taudeista pahin, orastava miesflunssa helpottanut asiaa. Miesflunssahan on sitä, että pientä flunssaa pukkaa josta eniten kärsii vaimo ja muu kotiväki miehen mussuttaessa miten nyt ollaan ihan kuoleman kourissa.

Mukavasti oli taas porukkaa ja jahti käyntiin. Hirviä oli taas vähän siellä, täällä ja tuolla. Joittenkin perään lähdettiin. Passiin pääsin tutulle paikalle johon viimeisimmän hirveni ammuin vuosia sitten. Silloin emä toi vasaa varovasti ajoketjun edessä ja tiellä pääsin tuon vasan ampumaan. Oli vaan kasvanut metsä siellä. Parikin koiraa oli metsässä mitään suurempia tapahtumia. Tunsin itseni vääpeli Körmystä tutuksi vartiomies Räikköseksi, kun kiersin pientä kehää "sivupassin" viimeisenä miehenä. Aavistuksen yksinkertainen mies oli Räikkönenkin. Liikkumaan pystyi, ja onneksi pystyi, passipaikan sijainnista johtuen. Kylmää meinasi pukata, hirvistä ei havaintoakaan. Joskin passista päästiin siirtymään naapuriseuran jahtiin, kun heillä koira haukkui alueen rajoilla useampaa hirveä. Haukun pääsi kuulemaan sekä laukaukset varsin läheltä, kun vasa kaatui. Loput hirvet siitä hävisivät kuin pieru saharaan eikä niitä meidän passissa nähty. Makkaratauko, kiitos nam!



Iltapäivästä sitten jahtailtiin taas samoilla suunnilla kuin aamusta. Useampi koira metsässä ja itsellä tornipassi vanhan metsittyneen riistapeltoaukean luona. Hyvä passi sattui kortilla, tästä hirvet kulkee. Ei vaan meinannut tapahtua mitään ja klassisesti alkoi hiljalleen vilu kapajamaan. Lopulta kuitenkin radiopuhelimesta kuului, että sorkkaeläintä menee koiran edessä. Ja mikä parasta, niin suoraan meikäläisen passia kohti. Useasta koirasta ja muutamien vuosien tauosta johtuen, niin muuten meni lujaa kun vaan olisi tiennyt kummaltako puolta tietä hirvi tai hirvet on tulossa...



Noh, lopulta asia selkeni ja oikeasta suunnasta odotin. Ryske alkoi kuulua, paras hetki hirvipassissa. Sydän tykyttää, mutta jännitys on kadonnut. Hirvi tulee näköisälle pusikkoiselta entiseltä aukolta vasta ojanpenkalla (yllä oleva kuva tästä passista). Ei saa selvää mitä tulee, emä nousee tielle hitaaaaaaaasti. Tarjoaa oikein lapaa erikseen pitkällä pysähdyksellä. Missä vasat?? Ei tiedä, prkl! Siinä seisoo nyt hirvi kiikarin ristikossa. Ei tarvitsisi kuin puristaa ja havua hattuun. Mutta ei tänään. Ei tiennyt onko vasa perässä vai ei. Hirviä ei oteta, niitä saadaan. Ja silloin ammutaan kun on paikka, nyt ei ollut. Lopulta tämä otus kiersi vielä meidän passeihin, mutta osasi väistellä ne karaten läpi. Hirvi 100 - Utrianlahden Metsästäjät 0. Tätä on metsästys ja sitä sen pitää välillä olla. Tilanteen jälkeen tärisi koko ukko jännityksen lauettua. Onhan tämä vaan mukavaa hommaa, kun pitkä odotus palkitaan. Palkinto on tavoittelemisen arvoinen vaikka tänään jäätiin pistesijoille.

Viimein lintuja katselemassa

Aika pitkälti syksyä ehti mennä ensimmäinen "linnustusjahti". Kovin suurista jahdeista ei ole kyse vaan käyn kävelemässä meidän Vilin kanssa aina sellaisen vajaan 2km lenkin vaimon mummolassa jossa on yksi hyvä suomainen aukea. Tai no aukea ja aukea, vuodet on jo vesakkoa sinnekkin tuoneet. Siellä on kuitenkin usein pyytä, teertä ja metsojakin jopa tullut nähtyä (nythän toki metso on rauhoitettu). Miksi ei tule enemmän käytyä kävelemässä? Koska hirvikärpäset. Nuo maailmanlopun elukat. Piti pilata niidenkin hyvä harrastus. Ennen maistui leipä leivältä, laivat oli puuta, Neuvostoliitto voimissaan, Reagan puhui tähtien sodasta eikä ollut niitä pirun kärpäsiä. Ei niitä nytkään ollut, kun ensimmäiset pakkaset olivat saapuneet suomen syksyyn. Mutta ei näkynyt lintujakaan. Ei ensimmäistäkään. Tämä ei meitä Vilin kanssa murheelliseksi saanut. Koira ja mies saivat kevyen liikunnan ja ulkoilun. Se noiden lyhyiden reissujen tärkein anti on ollut pääkopan tuuletuksen lisäksi. Saalista jos haluaisi vakavissaan, niin pitäisi ihan muualla käydä metsällä ja toisenlaisella intensiteetillä...

Hirvimetsällä

Tälle syksylle on teemana ollut comeback. Ensin vaippojen vaihto starttasi yli 10 vuoden tauon jälkeen ja melkeinpä ehti samanlainen aika vierähtää edellisestä hirvipassista. Kävin aktiivisimmin hirvihommissa 90-luvulla. Silloin ehdin yhden emän ja pari vasaa ampumaan, monia hirviä meni ampumatta ohitse johtuen huonoista laukaisupaikoista. Minut kasvatettiin ja opetettiin rauhalliseen sekä harkittuun toimintaan metsästystilanteissa. Lienee niitä harvoja oppeja jotka on suht hyvin kalloon menneet, hyvä niin. 90-lukukin oli vielä aikaa kun metsästys oli koko kylän yhdistävä, lämminhenkinen tapahtuma. Homma toimi ajometsästyksenä eikä koiraa käytetty kuin korkeintaan lainassa haavaikoiden jahtaukseen. Ja nekin oli silloin kovin vähissä. Ehkä aika kultaa muistot, mutta kyllä silloin leipäkin maistui leivemmältä, ainakin mummon tekemä.

Ne ajat oli silloin ja nyt on nyt. Parikymmentä ukkoa teki aamulla lähtöä metsään. Pari kappaletta nuoria koiria, kaikenlaista elektroniikkaa ja korvanappia. Mutta nämä on ymmärrettäviä juttuja ja elämä menee eteenpäin. Sosiaalisuus on kuitenkin säilynyt ja onhan nämä hienoja tapahtumia. Jahka oltiin lupia katseltu, metsästyksen pelisäännöt käyty läpi ja toisemme kätelty päästiin metsään. Rivipassimiehelle siitä tulikin melkein 3h istunto ja toki radiopuhelimestakin loppui heti akku. Hirviä ei löydetty vaan ilmeisesti ne oli tuoreista havainnoista huolimatta painelleet metsästettävän alueen lävitse.

Mutta istumisen jälkeen chilisulatejuustomakkara on hyvää ja ehkäpä parasta Utrianlahden koulun rannassa paviljongilla lämmitettynä. Kun oli makkarat syöty siirryttiin seuraavaan kohteeseen. Sielläkään ei tosin valmista tullut ja pitkän istumisen jälkeen oli todettava, että joskus on kopastava tyhjää...

Mukava oli kuitenkin palata vanhaan seuraan ja nähdä niin tuttuja kuin minulle uusiakin naamoja. Maisemat on kotipaikan metsissä muuttuneet ja passit ei ole kaikki tutuilla paikoilla. Ehkäpä päivän parasta antia oli varsin leppoisa radioliikenne, joka tällaisen viestikoulutuksen saaneen aliupseerin korvaan toki ajottain vähän "särähtikin". Jutut oli toisinaan sellaisia, että hymy oli aika korkealla suupielissä ja kyllä savolaisuus on lahja maailmalle. Mukava oli myös passissa kulkea erään paikallisen vanhemman herrasmiehen kanssa. Hän aikanaan minun ollessa pikkupoika opetti miten saisin meidän lemmikkikalkkunat munimaan. No se on liian pitkä tarina tähän ja ei siinä hirveän hyvin käynyt niille kalkkunoillekkaan...Eikä niitä herkullisia kalkkunanmuniakaan tainnut ilmestyä...

Hirvimetsälle sitten taas parin viikon päästä uudelleen. Huomenna annetaan rouvalle ansaittua lepoaikaa ja tuleva viikonloppu menee reikäpallon ja ristiäisten parissa. Viannallakin pitäisi ehkä yrittää tässä ennen seuraavia metsästyksiä käydä pistämässä perhokalastuksen osalta kausi pakettiin

Aurinkoa

Piti lähteä Iiron kanssa Viannalle perjantai-päiväksi. Mulla oli menossa viimeinen päivä isyyslomia. Homma meni vähän vaikeaksi jo heti alussa, kun Esa oli jossain matkoilla, mutta sai tuuraajan hankittua kuitenkin luvanmyyntiin. Veljensä kävi myymässä luvan ja ensimmäistä kertaa hänet tavattuani ei jäänyt kyllä epäselvää sukulaissuhteesta. Oli kuin ilmetty Esa. Sen verran tämä reissu kuitenkin meni reisille, että opiskelukiireiden vuoksi Iiro ei sitten päässytkään ja näinpä yksin sinne kalalle lopulta menin. Paikalla oli pari virvelimiestä joista toinen oli pari kirreä saanut, toisen saalis jäi vähän arvoitukseksi...

Keli oli liian komea. Pirullisen kuumaa ja pilvettömältä taivaalta paistoi arska. Kahlasin suorilta yli ja sainkin tutuilta paikoilta melkein heti pienehkön kirren. Ajattelin, että tämähän on helppoa. Siihen se helppous vaan sitten loppui. Kalastin reilun neljä tuntia tyhjää kunnes luovutin pienen uimareissun antaessa vauhtia päätökselle. Ei ollut valitettavasti aikaa jäädä odottamaan iltahämärää ja mahdollista kalojen aktivoitumista. Kalaa siellä varmasti kyllä oli. Lahnojakin muutama näkyi olevan, ahvenet tosin oli jo hävinneet



Tosiaan yhden kalan kanssa ainoastaan katkotin siimat patoluukuilla ja se saattoi olla hauki. Muuten ei mitään havaintoa jalommista kaloista. Tosin tämä ei nyt ihan kauheasti yllättänyt, kun kalastin varmasti huonoimman mahdollisen ajan sekä keli oli pahasti vastaan. Esakin usein todennut, että matalalla vedellä kirkkaalla kelillä kalat on pirun arkoja luukuilla tai muuten vain passiivisia. Mutta semmosta oli se valssi saimaalla ja katsellaanpa syksyllä vielä yksi reissu jos päästäisiin Iiron kanssa molemmat samaan aikaan ongelle



Muita huomioita olivat tällä erää uusi komea laavu sekä alhaalla pyörinyt vene. En tiedä missä tuolla veneessä kalastuksen rajat kulkee, mutta vähän tuoksui, että niitä saatettiin venytellä...

Kahtesti laukeava

Asemurheita ollut viime vuosina, kun varmistin tupannut menemään päälle ensimmäisen laukauksen jälkeen haulikossa. Mystinen vika, kun radalla on saanut paukutella rauhassa satojakin panoksia ilman ongelmia. Metsällä taas murhe on turhan yleinen. Liittyy tavalla tai toisella rekyyliin. Nyt lopulta tuli asiaa selvitettyä enemmän ja ohjeita saatua miten voisi korjausta suorittaa. Koneisto irti torrakosta, kiehuvaa vettä päälle, jarruosien puhdistukseen tarkoitettua sprayta sekä kevyt öljyäminen perään. Tämmöiset temput tein ja ainakin yhdellä testiammunnalla metsästyspaukuilla homma toimi. Aika näyttää sitten mikä on lopputulos.

Jäniksessäkin tuli käytyä ensimmäinen reissu lauantaina. Ei suuria kerrottavia jälkipolville. Kaverin ykkösajuria ilmeisesti kyy pääsi ajotreeneissä rokottamaan niskaan ja hän oli saikulla. Toinen ajokoira eli nuori uros vielä opetteli peliliikkeitä eikä ajoa saatu aikaiseksi. Metsälintuja näkyi mukavasti sekä hirvikärpäsiä. Jälkimmäisille ei tunnu huonoja poikueita tulevan, valitettavasti...

Hellettä sorsastuksessa

Syksyissä on savossa pari varmaa asiaa ja ne on hellepäivät Kuopion matkustajasatamassa pelattavassa katusählyturnauksessa sekä sorsastuksen aloituksessa. Tämä vuosi ei asiaan tehnyt poikkeusta. Viime vuoden vaisun aloituksen jälkeen vaihdettiin paikkaa takaisin tutuille ja turvallisille seuduille. Lintuja sekä etenkin metsämiehiä näkyi varsin vähän ennen h-hetkeä. Kuitenkin 12 jälkeen äksöniä vähin oli, mutta tulille ei päästy. Valitettavasti ensimmäisen vartin jälkeen tilanne hiljeni täysin ja taidettiin melkein klo 14 mennä ennenkuin haapana eksyi kuvia katsomaan ja se jäi viimeiseksi reissuksi hänelle.

Iltapäivä ja alkuilta oli myös erittäin mykkää. Joskus yhdeksän maissa yksittäinen sorsa eksyi kojulle ja pääsi hengestään. Taisi kuolettavat laukaukset näissä jäädä isän ampumaksi. Itselläni aseessa oli vanha ongelma, että löi varmistimen takaisin päälle ensimmäisen laukauksen jälkeen ja paikko lähti sitten liian kauaksi. No asiaa nyt selvitellään ja torrakka pitää saada kuntoon ellei korjaus kovin kallis ole. Jos kalliiksi menee, niin sitten Husqvarnasta tulee ratapyssy, koska siellä pelaa hyvin. Minulla on kiikarissa tässä yksi sukulaisten kautta tuleva Sauer & Sohn Suhl -rinnakkaispiippuinen haulikko. Kunhan näen sen ja jos näyttää hyvälle, niin pitää lähteä ostoluvat hommaamaan. Sekin kun yllättäen on sääntösuomessa kovin vaikeaa...

Vielä saatiin yksi haapana alas ja itse missasin tavin, osin tuon varmistimen takia seliseliseli. Haapanan sentään pudotin. Siinäpä ne oli tapahtumat. Aika hiljaista ja suht hiljaista oli muuallakin. Pari trendiä sorsastuksessa minun silmiin on osunut. Lintuja ei ole kauheasti siellä missä niitä ei ruokita. Siellä missä ruokitaan, niin kehusaaliit saadaan iltalennolta. Metsästäjien määrä on ollut jo vuosia laskussa. Nämä edelliset toki kapean katsonnan havaintoja, mutta ehkäpä noissa jotain perääkin on. Nyt pitää seuraavaksi tällä metsästyssaralla koettaa ehtiä hirvimerkki ampumaan Tervoon. Näillä näkymin se tapahtuu reilun viikon päästä...

Neulansilmä vasempaan! Eiku...

Himppasen on ollut tässä nuo synnytykseen valmistautumiset tapetilla ja ei ole kalalle ehtinyt. Lopulta vielä tätä kirjoittaessa rouva on yhtenä kappaleena, mutta mahdottomia ei enää aikaa ole varmasti jäljellä. Toivottavasti huomisen sorsastuksen saisi hoidettua kuitenkin kunnialla. Olin siis jälleen Viannalle menossa ja aamuyöhön sai Esa puhuttua vaikka iltaan jo meinasin "rytmin" kääntää. Ketään ei ollut kalassa joten pääsin aamusumusta kurvaamaan yksin koskelle. Tai no pikkusen meni usvassa nuotit sekaisin ja piti hakea vauhtia, kun lipsahti risteyksen verran pitkäksi. On muuten oikeasti aika pirullisen sankka sumu Viannan kohdalla kosteana aamuyönä. Tuli kuin seinä vastaan...

No mutta sitten kalalle. Vettä oli sen verran, että kahlaamaan ei asiaa. Kuulemma jotkut nuoret kossit oli uineet punalihainen silmissään keskivallille ongelle ja laskeneet sillalta kamat sinne. Yrittäjyydestä 10 pistettä. Ilmeisesti kalaakin oli saatu. Mutta itse en uimaan lähtenyt vaan aloin perhoja paiskoja virran reunaan. Parista luukusta tuli vettä, niin painoa sai olla ja perhojen menekki oli taas aika musertava. Mutta varsin nopeasti sain laavun edestä kuitenkin kirren haaviin ja valkoinen liitsi sivutapsissa oli tälle kalalle surma. Pian sain toisenkin ja olin kalastanut vasta tunnin. Esaa ei vielä näkynyt, niin aika rauhallisesti jatkoin päivän alkaessa valkenemaan kalastusta 12h luvalla



Esan kanssa turistiin lähempänä seiskaa pitkät pätkät ja kuulemma alhaalta oli haavin vierestä iso kuha karkuutettu. Epäilyä oli, että kuhia ei luukuilla olisi ainakaan paljoa ja eipä niitä sieltä löytynyt. Nyt oli kuulemma ilmeisesti Viannan kalastuksessa kuuminta hottia isot heittoperhot joita koski-isäntä esitteli. Varmasti soivia pelejä kuhalle. Jonkinlaisia liitsien ja zonkerin tapaisia virityksiä painavalla päällä soveltuen heitettäväksi virvelivälineillä. Esa poistui ja jäin syytämään koskelle varsin hiljaisissa merkeissä. Ei ollut muita kalamiehiä eikä oikein kalojakaan ellei paria lahnaa laskettu. Nuo lahnat on kyllä kuin Klaus Järvinen ja Pirkko Liinamaa takavuosina Levyraadissa, eroon ei pääse millään..

Alhaalla kävin mutkan, mutta lopulta laavun edestä sain vähän pidemmän siivun heitettyä ja sieltä nasahti virran reunasta valkeaan liitsiin hyväkokoinen kirjo ja tämä haaviin. Tänään ei kaloja tippunut ja tosiaan valkoinen oli ottiväri. Viikko aiemmin oli kalaa kuulemma laitettu ja siihen nähden tapahtumia oli varsin kivasti. Kalatkin olivat todella hyväkuntoisia ja kokoisia. Kaukana on onneksi ne ajat kun aivan kaameita kaloja repaleisine evineen tuli Löytyltä ja toivottavasti sellaisia istareita ei jatkossakaan nähdä. Vesi tuntui ilmaan nähden varsin lämpimältä ja kalat olivat siellä kuuluisassa rajavirrassa. Ja näinhän ne tuppaa tähän aikaan olemaan vielä ennenkuin vesi kylmenee reilummin...

Aamu Varkaudessa

Viimeistä lomapäivää vietiin ja oli aikomus mennä Viannalle aamuksi. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Mika kutsui Varkauteen Ämmänkoskelle. Kostea kesä oli siellä tehnyt siinä mielessä hyvää, että vettä oli edelleen koskessa kalastaa asti ja isoja taimenia oli saatu. Edellisenä iltana oli havaintoa ollut n. 5kg kalasta ja yli 60cm veijari oli saatu. Yli 60cm kaloja oli ylipäätään saatu varsin hyvin. Myös keväällä koskeen laitettua kirreä oli vielä saatu ja tämä oli käsittääkseni pienimuotoinen yllätys. Näinpä me oltiin siis heti aamusta aikaiseen suurtaimenet silmissä koskella

Muuten meni ihan hyvin, mutta ei näkynyt sitten niitä isoja pilkkukylkiä. Vesitilanne oli ihan jees, mutta ensimmäinen tunti oli täysin hiljaista. Tuolla tosin ei pääse kalastamaan patoluukkujen alle kovaan virtaan, kun siellä on kalastus kielletty. Ja muistaessani jotta ei kukaan kysele "tyhmiä", niin tuo koskihan on kerhon omistuksessa ja sinne pääsee vain jäsenet sekä heidän vieraansa. No, tosiaan kalaan ei saatu mitään havaintoa ja paikkaa vaihdettiin. Itse olin heittänyt surffia ja tinseliä isomman kalan toivossa ja nyt vaihdoin punttisalakkaa ja yläpuolelle mustaa liitsiä, jos vaikka kirbelsson sattuisi kohdalle, kun niitä oli seuraavalta kalastuspaikalta saatu. Mutta ei saatu me, ei kerrassa mitään. Todella mykkää piteli...





Lopulta sain surffiin nousemaan taimenen, mutta ei tarttunut. Uusi heitto ja kiinni, minuutin verran kerkesi about 40cm tai vähän yli oleva kala pyristellä kun putosi. Näitä karkuutuksia tulee nyt vähän liian usein. Mutta tapahtuma piristi aamua kummasti ja sai suuta hymyyn. Vaihdettiin hetken päästä paikkaa ja siellä nähtiin isompi taneli pyörähtämässä pinnassa, mutta ei kelvannut mikään. Hauki sen sijaan taisi viedä minulta tinselin...





Lounasaikaan lopeteltiin, mutta sitä ennen olin ehtinyt vaihtaa vielä testiksi isointa mustaa streameria mikä löytyi ja sillä sain ikäänkuin protestiksi rasvaevällisen kosken oman n. 20cm asukin. Kuulemma ehjäeväiset on olleet tiukassa koskella, kun velvoiteistareilta on alettu leikata evät. Kertoo karua kieltään taimenen nykytilasta. Mutta koska kala ei syönyt, niin me syötiin ja käytiin lounaalla paikallisessa kiinalaisessa ja ruoka maistui. Nyt on tämän kesän taimenen jahtaukset takana, johan niitä kaksi reissua tuli tehtyä. Pojan syntymä lähenee vääjämättä ja saapa nähdä miten tässä Viannalla ehtii vielä käymään. Hirvikoekkin pitäisi ampua ja salibandykausi painaa jo päälle. Kiirettä tuntuu vaan aina piisaavaan...

Mikä se on kun ei pysy?

Kaksi ensimmäistä viikkoa lomasta hurahti. No lattiaremppa on nyt tehtynä ja vinyylilankut asennettu. Kaikkea hommaa tässä on vieläkin, kun tuo muksun syntymä lähestyy pelottavan nopeasti. Mutta nyt kuitenkin aamuksi varasin luvan tutun turvallisesti Viannalle. Varaushetkellä oli tulvat jo vähän hellittäneet eikä ollut kuin puolikas luukku auki. Kahlaamaan siis jo rohkeimmat pääsivät. Sateet, yllättäen, kuitenkin ehtivät tilannetta vähän sotkea ja nyt oli yksi luukku selällään kun koskelle tulin aamuneljältä. Kahluuhommat sai unohtaa. Vesitilanne oli kuitenkin ihan suht ok. Koskella yksi kaveri jo oli vielä aikaisemmassa eli kahdestaan saimme hetken syytää. Ja ahventa, sitä tuli. Melkein jokaisella heitolla. Ilmeisesti säyneen pudotin haavin luota. Se oli ainoa havainto isommista kaloista. Myös luukuilla oli aamuyöllä hiljaista vaikka kuhaa oli saatu käsittääkseni kohtuullisesti ja ainakin isompia.

Yksi kalamies ilmestyi pian joskus olisiko viiden maissa ollut ja näytti mallia miten ongitaan. Pari kirreä parkkipaikan edestä vartissa haaviin perholla. Näytti aika helpolta. Samalla itse kiroilin, että miksi ei tullut koko paikkaa kalastettua vaan taas hirveällä höngällä piti laavun eteen mennä syytämään perhoja kivikkoon. Lisäksi vielä karkuutin haavin vierestä kirren tämän saamamiehen kalojen välissä. Sillon otti kyllä pattiin! kuten asiaan sanoisi Aake Kallialan esittämä hahmo liian pienessä ruskeassa puvuntakissaan

Ja vielä neljäskin kalastaja saatiin koskelle. Itse jatkoin karkuutteluja ja en varmasti ollut parasta mainosta väkäsettömien koukkujen käyttäjille. Sitten kun vielä yhden sain ylös oikein kiville rantautettua, niin kiveä otsaan antaessa kävi lapsus ja kala pienen muksaisun saattelemana koskeen. Oikein malliesimerkki ismoilusta taas. Ja toki kaikki oli tätä katsomassa Esa mukaanlukien. Nooh, sitä sattuu ja usein kun sattuu, niin tottuu...

Sain kuitenkin yhden kalan ylöskin ennen tuota episodia ja keskityin sitten myöhemmin myös kuhan pyyntiin virvelivälinein. Luukuilta ei mitään. Yksi parempi säyne kävi moikkaamassa. Lippaa tosin heitin, en jigejä. Yhden kirrenkin ehdin karkuuttaa laavun edessä virpalla ja perholla aiemmin katkotin yhden kanssa siimat tärpistä. Lopulta vaihdoin saunarantaan, kun sieltä joskus on isohko sartröössin värinen lippa tuonut kuhaa haaviin. Nyt ei tuonut vaan ensin kävi n. 1,5kg hauki. Tällä oli muuten komeat nirhaumat selässä. Oliko ne verkosta vai isomman hauen hampaista, niin en tiedä. Alhaalta kuitenkin myös kirjo hyväksyi kuha-pyytöni ja näin sain luvan täyteen "väärillä välineillä". Toisaalta oli mukava heittää virppaakin välillä, mutta kyllähän se erityisesti kalan tärppi ja uittamiset on jotain ihan muuta perhovehkeillä.

Semmosta settiä. Kalaa tuntui olevan ja sitä kaikille kalamiehille tuli. Syykin selvisi eli sitä oli sinne äskettäin laitettu. Oli tapahtumaa taas vaikka minkälaista. Ahventa, pieni lahna, säynettä, kirreä, haukea ja särkikin suustaan kiinni. Tämähän se Viannan suola on, että siellä ei koskaan tiedä mitä siiman päässä milloinkin sätkii. Nyt jos vähän vielä virtaus laskee, niin antaisin kokeilemisen arvoisena vinkkinä, että pyytöjä kannattaa liotella kosken alaosissa sähkölinjan tuntumassa myös ainaisen patovallin syytämisen sijaan...

Kermankoski

Iirolle iso käsi, että houkutteli kalalle mukaan. Alkukesä on ollut todella kiireistä ja teki hyvää lähteä yöksi ongelle. Keli nyt oli vähän nuhruinen, mutta eipä se nyt suuresti haitannut. Vettäkään ei lopulta kalassa satanut ollenkaan. Kermankoski on ollut jo vuosia itsellä käytävien kohteiden listalla, mutta lähtö sinne on aina jostain syystä siirtynyt. Tiedossa oli, että se on kesäaikaan varsin ruuhkainen. Nyt oli toiveita, että jos ihan mahdotonta ryysistä ei olisi, koska vettä satoi alkuillan. Se mikä ko. kohteessa on tietysti kaikista mielenkiintoisinta on mahdollisuus todella isoihin pulskiin taimeniin. Sellaiset silmissä sinne siis lähdettiin. Ja mikäpä oli lähtiessä, kun velipoika on viime vuosien aikana "kasvanut" huikeaksi suurtaimenten pyytäjäksi joten toivoa onnistumisille oli. Tällekkin kesää on 70cm jo mennyt rikki Konneveden suunnalla. Etenkin streamerikalastajana nuoresta miehestä on kasvanut todella taitava pilkkukylkien kepittäjä

Porukkaa ei hirveästi koskella ollut, kun mentiin. Pari kappaletta. Muutamia kaloja olivat ymmärtääkseni larvoilla/nymfeillä saaneet. Itselle koski oli tosiaan vieras ja vettäkin virtasi ajankohtaan nähden ilmeisesti vielä suht runsaasti. Olin aika turistina kun tein ekan laskun Heinäveden puoleista rantaa. Ei suuria tarinoita siitä, selvisin uimatta ja siitä voin kätellä itseäni. Eikä oikein sankaritekoja muualtakaan koskelta alkuillasta. Iirolla joku tapahtuma surffiin ja joku about 50cm kala oli tovin kiinnikkin. Itse koetin heitellä streamereita sekä larvastella. Koskea opetellessa meni alkuilta. Porukkaa alkoi tulemaan ja vaihdettiin puoliltaöin toviksi Vihovuonteelle. Sieltä ei myöskään kauheasti jälkipolville kerrottavaa. Mulla otti sellainen 35cm taimen tinseliin ja näytti olevan eväleikattu veijari

Kun tultiin takaisin Kermalle oli porukka hävinnyt ja käytännössä loppuyö ja aamun ensimmäiset tunnit kalasteltiin kahdestaan. Iiro sai loppuliu'usta surffilla yhden peilikirkkaan ehkä karvan alle 40cm kalan. Jotain hyppyjä yms. oli hänellä myös, mutta ei mitään järisyttävää. Itsellä säikäytti kuohun alusta larvastellessa, kun vähän kovemmin veteli eväkäs, mutta sekin oli lopulta evästään kiinni ollut n. 40cm taimen. Myöhemmin sain larvalla toisen pienemmän. Tosi kauniita ehjäeväisiä kavereita oli nämä molemmat. Mutta hiljaista kyllä piteli muuten. Ei havaintoakaan +60 kaloista. Ei juurikaan hyppyjä, ei salakka-ajoja. Aika mykkää itseasiassa. Salakkaa tuntui kuitenkin loppuliuku olevan pullollaan ja koskessa oli särkeäkin

Uusi koski nähty. Vaikea kalastettava tuolla vedellä ainakin meikäläiselle. Olin ymmärtänyt jo ennakkoon, että Kermalla suositaan larvastelua ja sitähän siellä näytettiin tekevän. Se on hommaa jossa en kovin hyvä ole ja se näkyy tuloksessakin. Taitavampi kaveri varmasti olisi käyttänyt kaloja haavissa enemmän. Streamerit ei tuntuneet kelpaavan yölläkään. Itse Kermalle en kyllä sydäntä menettänyt. Ihan ok, mutta ei ehkä mun juttu. Isot kalat toki aina kiinnostaa, sitä ei voi kieltää. Sinällään ylipäätään tuo larvastelu/nymfailu/whåt ever on vähän arveluttavaa touhua, kun kai sitä pitäisi keskittyä yli 60cm kaloihin eikä koukuttamaan alamittoja. No enpä ole ketään tai mitään tuomitsemaan, mutta vähän ristiriitaisia ajatuksia sellainen herättää. Kuten koko taimenen kalastus tänä päivänä. Se on yksi syy miksi homma on kovin vähälle jäänyt. Mukavaa ja haastavaa se toki on, sitä en kiellä missään nimessä...

Tulva

Peruin edellisellä viikolla Viannan luvan vesitilanteen vuoksi. Nyt en enää iljennyt vaikka tiedossa oli vettä olevan paljon. Neljän aikaan aamuyöllä koskelle tullessa oli kolme luukkua selällään. Yritin hämärissä kahlata laavun eteen, mutta luovutin. Heittelin virpalla ja yhden eväleikatun n. 30cm taimenen vapautin sekä 1,5kg hauki kävi rantakivillä pyörähtämässä. Kävin kuitenkin laavun edessä lopulta kahlaamassa perhovälineiden kanssa ja tuloksena oli muutama potku virran reunasta joko taimenelta tai kirreltä sekä toteaminen, että oikea sukka vuotaa edelleen kahlureissa. Siinä tärkeimmät tästä lyhyestä reissusta, kun lähdin seiskalta pois toisten kalamiesten saapuessa. Vähän ahtaaksi menee kalastelut tällä vedellä jos joku kahlailee vallilla ja siimat lentää yli. Esakin tuskaili tulvan kanssa ja ainakin minusta tänä aamuna jo haisi syksy. Eikä superhelteet näytä tänne tulevan joten saapa nähdä meneekö Viannankosken kalastus tulvavesissä koko kauden....

Pitkin maakuntia

Kyllä sitä vaan ihminen on tohelo. Ainakin meikäläinen. Maanantai oli jo aamusta näyttänyt huonot puolensa, kun kaaduin fillarilla kaupungissa, mutta todellinen puukonisku tuli illalla kahluukamoja etsiessä. Paikat pengottua alkoi hiljalleen totuus valjeta, että sinne ne jäi kaksi kertaa jalassa olleet kengät Nurmijoelle. Kerrankin kun vähän panostin parempiin kahluukenkiin. Onneksi on netti ja tiistaina ja kun Viannalle tein lähtöä aamulla nelosen jälkeen oli mainioon pk.nettiin ilmestynyt tieto, että kengurut on nostettu Haapakoskella kodalle. No jäin pohdiskelemaan miten ne sieltä saan, kun lähdin ajelemaan Esalle

Viannan vesitilanteesta kuulin yhdeltä nuorelta kalamieheltä, että siellä pystyy onkimaan. Ja näin Esakin puhelimessa kertoili. Porukkaa käy kovasti ja illat täysiä. Onneksi aamuun sopii, kun menee ihmisten aikaan. Joskin opettaja Risto oli jo ongella ja ensimmäisen kirren saanut, kun koskelle ehdin klo 05. Vettä virtasi keskeltä aika kovaa eikä kahlaamaan ollut asiaa. No onneksi vallilta yletti virran reunaan vaikka tuuli taas kerran häiritsi heittämistä jo heti aamusta.



Ja siellä laavun edessä tuntui virran reunassa kalat olevan. Sieltä pari kirreä sain mustalla liitsillä ja yhden hyppykoneen karkuutin. Kovia nuo muutkin oli hyppimään. Myös eläköityvä kalakaveri ehti toisen kirren saamaan ja keskittyi kuhajahtiin. Ei vaan tuntunut kuha olevan otillaan patoluukuilla vaikka koski-isäntä kertoi tälle kautta jo 4kg kalan saadun. Taimenta ei ole tullut kuulemma koko keväänä. Joitain pieniä, mutta ei yhtään parempia. Missä lie ne. Mutta ystävämme lahnat olivat kuitenkin "onneksi" koskeen löytäneet sekä ahventa oli todella paljon. Taisi tuplatkin ajottain olla kiinni.



Kun lupa tuli suht nopeasti täyteen, niin päätin maksaa oppirahat kenkien hukkaamisesta ja hakea ne Haapakoskelta. Siellähän ne olivat. Melkoinen mutka tuli, mutta jospa se opettaisi huolellisuutta. Tosin samalla pääsin yhden radan taas viskomaan frisbeegolfiakin samalla reissulla. Nyt sitten äsken kävi kutsu Varkauteenkin koskihommiin. En vaan oikein tiedä mistä näihin aikaa repisi. Harmi kun tuosta ei tietoa ollut vielä aamulla. Saa nähdä tuleeko sinne lähdettyä. Kahlureiden paikkailua ainakin pitää jatkaa. Nyt näytti toinen sukka vielä tihkuvan hieman läpi, toinen taisi jo pitää...

Nurmijoella

Hei nyt ihan oikeesti! Minne tämä aika menee? Muistelin, että vuosi sitten oltiin aloituksen tietämillä Nurmijoella Kauhasen ja Hujasen kanssa, mutta siitäkin on jo kaksi vuotta. Sitten kun vielä pitäisi jostain tähän kalastukseen ylipäätään repiä aikaa. Silloin kun koskihommissa vaihtui perhot uistimien tilalle taisi olla vuosi jotakuinkin 2008. Salibandyt oli jäämässä taakse ja aikaa oli mukavasti. Muita harrastuksia ei ollut, jos kaljanjuontia ja eturessun kasvatusta ei lasketa. Rouva oli kotona lasten kanssa. Oli hyvää aikaa käydä kerta viikkoon koskiongella. Nyt homma on kääntynyt ihan päälaelleen. Kolmesti viikossa salilla, kolme-neljä kertaa reikäpallon perässä, frisbeegolfia, perhoja sidoskelen myyntiin, syksyllä metsällä, rouva käy epäsäännöllisessä kolmivuorotyössä ja kaljakin vaihtui 2,5 vuotta sitten vissyyn ja sillä linjalla mennään edelleen. Fakta vain on, että kun ikää on 38 vuotta ja jalka vielä liikkuu, niin ei halua karsia menoja liikunnasta. Kalalle ehtii vanhempanakin, salibandya ei kuusikymppisenä enää pelata ainakaan alasarjoissa. Ja syyskuussa syntyy vielä poika jos kaikki hyvin menee. Huh huh...on tämä melkosta menoa ja saa nähdä ehtiikö ensi kesänä kalalle ollenkaan

Mutta erinäisten vaiheiden jälkeen ensimmäistä kertaa taimenten perään tälle vuotta. Koko taimenen kalastushan on melkoisessa murroksessa ollut. Mietin Äyskoskelle iltalupaa, mutta se nyt jäi. Kermalle en ekaa reissua yksin haluaisi tehdä. Nurmijoelta tiesin kalaa saadun vaikka sieltä ei muuta nousekkaan kuin istaria tänä päivänä. Mutta kun summaili, että jos matkalla kävisi tutustumassa Nerkoon frisbeegolf-rataan ja samalla reissulla Hujasta morjestaisi pitkästä aikaa, niin ihan ok settihän se on. Etenkin kun Nurmijoki on äärimmäisen hieno paikkana. On suuri sääli, että ne vedet on pilattu eikä luonnonkalaa taida juurikaan olla. Nuo olisi huikeita kohteita jos kalakannat olisi voimissaan! Nyt ollaan täysin istareiden varassa. Saa nähdä miten siellä hommat muuttuu, koska tuo 40cm alamitta eväleikatuille on katkolla 2015 lopussa

Frisbeetä tuli siis viskottua menomatkalla vaihtelevalla menestyksellä ja siitä sitten koskelle. On muuten kiekkojen heittely siitä hieno laji, että ratoja löytyy ympärisuomen ja harrastus on halpaa sekä kierroksen voi kiertää koska lystää. Mut nyt jo asiaan eli Mäkäränkoskelle. Aikanaan virvelihommissa tämä koski jäi vieraaksi Nurmijoelta, kun kalastus painottui Haapakoskelle ja Koirakoskelle. Mutta nyt Hujasen myötä tämä koski on löytynyt ja on mielestäni ehkäpä jopa paras paikka Nurmijoella. Rauhallista ja varsin helposti kalastettavissa. Harjustakin ajottain mukavasti ja kalaa ylipäätään. Perhonahan tuolla likimain klassikon maineessa on oliivimudler ja sellainen meikäläisenkin siiman päästä löytyi ajoittain.



Jo niskalle kävellessä opettajan tarkka silmä havaitsi rannassa taimenen käyvän pinnassa. Ja kohtapa se oli jo haavissa. Vissiin n. 40cm tuore istari, heti perään vähän pienempi. Kalaa näkyi olevan, pientä, mutta kuitenkin. Tai no olisi ollut jos osasi onkia. Itse sain melko pian yhden parin potkun tällin perhoihin, mutta siinäpä ne ekalla laskulla. Hujanen kahlasi tuttuun hästäg-eijärkipäätäpaljoapakota-tyyliinsä kosken yli ja onnistui vastarannalta vielä pari istaria koukuttamaan. Itse ehdin palata niskalle alhaalta uusiksi ja sieltä 47cm talven koskessa viettäneen istarin sain haaviin. Vanhat istarit tunnisti hyvin parantuneesta rasvaevän leikkauksesta. Niin joo ja kaksin tosiaan saatiin taas koskella viskellä

Illemmasta kosken vaihto ja matkalla katselmoitiin Kiuruvetisen uusi savusauna. Hieno peli! Siitä jatkoin matkaa Haapakoskelle ja opettaja meni opettajattarensa luokse. Korkealla vedellä vetää aika nöyräksi Haapakoskella. Yhden vuorokausiluvan saisi menemään paikkoja kolutessa. Tein yhden laskun välisuvantoon asti ja yhden n. 35cm vanhan istarin sain ensimmäisen saaren alapuolelta, ei muuta. Tyhjää oli sielläkin koskella kalamiehistä. Tosiaan vettä paljon ja vähän sellainen orpo on olo, kun ei tiedä miten oikein perhoja tarjoaisi. Voin vaan arvata mille tuntuu Tenon rannalla kaksikätisen kanssa, kun leveyttä ja vettä on kuitenkin himppasen toisessa mittakaavassa. Itsellä kävisi varmaan, että kun kävelisi rantaan, niin painaisi leuan rintaan, 180 asteen käännös ja painuisi kengänkärkiä katsellen suorinta tietä sikiöasentoon auton takakonttiin mököttämään.

Semmonen reissu. Nyt pitää sitten taas esittää sama toive kuin aiempina vuosina. Ei kiitos helteitä. Mulla on kesälomat taas vasta heinäkuun puolesta välistä ja aika monta kesää on mennyt ihan pelastusarmeijalle helteessä käkkiessä. Jospa nyt olisi vaihteeksi kylmä ja viileä kesä, kiitos! Ja vanha virttä pitää sen verran veisata, että molemmat sukat kahlureissa vuotaa, voe elämä...

Mustalampi

Hiljaista on ollut kalastusrintamalla. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa lammelle ja tämä reissu on vähän samanlainen traditio kuin kevään avausheitot Viannalla. Bomanin kanssa ollaan lammella käyty muutamia kertoja jäiden lähdön aikaan ja kalaa on tullut suht mukavasti. Viime kevät tosin jäi välistä ja silloin vierailtiin vielä huhtikuun lopulla Viannalla. Se oli suht harvinaista, koska yleensä siellä on silloin tulva. Mutta nyt tosiaan tutulla lammella ja moni voisi kysyä mikä se ajattaa tuonne yli 100km päähän? No seura ensinnäkin eli hyviä kalakavereita ei ole liikaa. Toisekseen Mustalampi on erittäin hyvä kalastettava perholla, koska siellä on heittolaittureita ja ei tarvitse tolskata veneen kanssa. Myöskin hyvä katos löytyy makkaranpaistoon eli puitteet on kaikkinensa mukavat. Kalaakin on ollut pääsääntöisesti varsin kivasti joskaan keskikoko ei mitään mahdotonta. En ole tainnut yli 1,5kg kirreä sieltä saada. Ja nytkin oltiin taas reissuun liian myöhässä jäiden lähdön suhteen...

Vielä tähän lampeiluun liittyen, niin yhtä asiaa hieman ihmettelen. Nimittäin sen suosion laimeutta. Olen jonkun verran myynyt perhoja ja liitsejä menee aina kaupaksi. Ne juotikkaat tosin ovat vähän kuin kuparipannu huutokauppakeisari Akilla Palsanmäellä, varma nakki myytäväksi. Mutta boobyt ei taas mene kaupaksi ollenkaan ja härskin yleistyksen olen tehnyt, että se kertoo jotain myös lampikalastuksen vähyydestä. Kyseessähän on kuitenkin varsinkin viileään veteen ehkäpä jopa ykkösperho kirbelssonille. Lampikalastus saisi yleistyä, koska silloin kohteitakin tulisi lisää ja varmasti myös niitä joissa olisi kalanvaihtuvuus pientä = haasteellisia kaloja ongittavaksi. Myöskään lammella ollessa ei tarvitse ihan niin tarkkaan puntaroida etiikkaansa kalastuksen suhteen jos haluaa evästä viedä kotiin. Eikä siellä olla kiusaamassa uhanalaista taimenta. Minusta tämä on mukavaa vaihtelua virtavesikalastukseen, suosittelen kyllä lämpimästi



Mutta nyt itse kalareissuun. Mikan kanssa kun lammelle tultiin, niin siellä jo pari kuuluisaa tahna-Seppoa olikin. Hiljaista oli pidellyt. Ja niin piteli meilläkin vaikka yhden tärpin suht pian sainkin. Myöhässä oltiin tosiaan jäiden lähdön suhteen ja uutta kalaa ei varmastikkaan ollut laitettu. No haastetta piisasi. Lopulta sain yhden kalan hyväksymään boobyn, mutta onnistuin ryssimään sen karkuun. Samalla kirosin alimpaan helvettiin Skalkan ohutlankaiset koukut. Sehän oikeni siinä kalan hypätessä. Paljon tulee sidottua perhoja, mutta omiin perhoihin tulee valittua aina vähän sitä ja tätä ja tuota materiaaleihin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.



Eki kävi jossain välissä lupiakin kyselemässä ja lammella melkein aina tarkastus osuu kohdalle. Tänään peräti kahdesti. Mutta nälkäkin siinä tolskatessa ehti onkimiehille tulemaan ja kyrsät maistuu aina hyvälle ulkoilmamyrkytystä saadessa. Ruokatauon jälkeen joskus seiskan maissa illalla sai Mika puolihuolimattomasti kirren kiinni ja tämä ei karannut. Samoilta tulilta itse sain hetkeä aiemmin parit tärpit. Mutta näihin havainnot jäi meiltä kirjolohien osalta. Mukava reissu, opetti taas paljon. Mm. sen, että paremmat koukut ja pitäisi kasailla kyllä toinen setti aina valmiiksi. Nyt jäi nymfien uitto liian vähälle puhtaasti laiskuuden takia. Ja olipa siellä näköjään joku muukin käynyt perhojen kanssa kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Ottipelin oloinen suti vaikka koukku lienee oiennut puuhun osuessaan..kenen lie perho, se jäi meille arvoitukseksi